sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Manly Man

Novasta on tullut mies. Se yritti tässä hiljattain astua Stellaa - kahdesti. Stella oli itsekin sen verran hämmentynyt tilanteesta, että ei saanut edes pistettyä vastaan, piti mun sitten palauttaa pikku-ukko takaisin maanpinnalle. Olin paria tuntia aiemmin ollut hakutreeneissä maalimiehenä juoksuiselle nartulle, en tiedä olisiko se voinut vaikuttaa. Mutta Nova myös merkkailee. Olen jo muutaman viikon seurannut, että voisko kyse olla jo merkkailusta vai eikö se vaan malta tyhjentää rakkoaan kerralla, kun kuseksii useamman kerran yhden lenksun aikana. Mutta kyllä se vaan merkkaa, tätä kun tapahtuu joka ikinen päivä. Jalan nostamisen se on kuitenkin unohtanut, sitähän se harrasti jo 8-viikkoisena. Niin se vaan kasvaa. :(

Iso mies
 Sitten vähän treenikatsausta. Torstaina oltiin hakuilemassa ja saatiin porukkaan uusi labbispentu, piakkoin on myös pieni tollerivauva tulossa. Junnuenergiaa! Novalle otettiin 3 maalimiestä, kaikki valmiiksi piiloissa. Aluksi Novalla oli vähän "liikaa" intoa päällä (liika into pennulle on ehkä huono termi, mutta anyways), ja se juoksi hetken päättömästi alueella nenä ilmassa tuhisten. Em. labbispentu kun oli ollut niin rauhallinen ja harkitseva, niin kontrasti oli aika iso. :D Nova ei heti saanut hajua ukoista, jolloin se palasi mun luo ihmettelemään. Jatkettiin matkaa eteenpäin ja taas se sinkosi jonnekin, sai hajun ja löysi ukkelin hienosti. Toisesta maalimiehestä Nova sai hajun nopeasti, mutta sen paikallistaminen kesti hetken. Hajua seuratessaan Nova säntäsi kahdesti päin verkkoaitaa, kunnes totesi, että siitä ei todellakaan pääse läpi. Maalimies löytyikin sitten pian, kun vähän malttoi asiaa funtsia. Kolmannelle ukolle lähdettäessä Nova kävi tarkastamassa vanhan piilon, totesi sen tyhjäksi ja jatkoi matkaa. Mä en itse tiennyt yhtään tämän kolmannen ukon piiloa. Se löytyi lopulta ison kontin takaa, Nova sai siitä hajun kontin toiselta puolelta, lähti kiertämään konttia, mutta ukkoa ei vastakkaisella puolella näkynytkään. Silloin se oli pari kertaa vinkaissut, lähtenyt kiertämään toiseen suuntaan ja löysi kadonneen. Novalla on alusta asti ollut jännä taipumus mennä luontaisesti maahan maalimiehen löydettyään, mikä helpottaa hommaa tosi paljon.

Nenä käy
Tänään tehtiin taas jälkeä, nurmikolle 75 askelta ja n. vartin vanheni. Nami jälleen jokaiselle ja nyt ekaa kertaa oli peräti 4 keppiä jäljellä. Ekat 20 askelta oli melkoista touhottamista ja kaahailua, sitten tuli keppi vastaan. Siinä pyysin Novan maahan, palkkasin kädestä ja matka jatkui. Sen jälkeen Nova pikkuisen rauhoittui, välillä sai jarruttaa mutta välillä meni pitkiäkin pätkiä, ettei hihna kiristynyt yhtään. Ajoittain se jäljesti taas vaan toisen jalan askelia, mutta pääsääntöisesti kuitenkin meni siksakkia. Keppeihin jäljellä se ei reagoinut yhtään ennen kuin menin viereen ja pyysin maahan, mutta viimeisen kohdalla mun piti vain huikata koiran takaa käsky ja hienosti meni maahan silloin. En tiedä, pitäiskö noita keppejä harjoitella niin, että ruoka tulee vain niiden kohdalla, silloin niiden merkitys kasvaisi olennaisesti. Mutta kokeiltiin nyt näin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti