Kisamenestystä

Käytiin viime viikonloppuna Lempäälässä rally-tokoilemassa, kolmatta ja viimeistä kertaa avoimen luokan karkeloissa! Mulla oli kerrankin ihan kivat fiilikset kisata, tykkäsin radasta ja mikä parasta - ei hellettä! Sen sijaan vettä kyllä tihkutti hieman, mutta aina se helteen voittaa. Rata oli siis tuollainen:

Mun hyvät fiilikset taisi heijastua suoraan koiraan, se oli nimittäin hieman...innostunut. :D Meinasi lähteä homma niin sanotusti lapasesta, mutta yllättävän vähillä pistemenetyksillä selvisimme. Spiraalin aikana Novalla vähän keitti yli, se hyppi ja haukkui, siitä -1p. Houkutuksessa se pysähtyi hetkeksi tuijottamaan ihanaa kaninkarvalelua, ja siitä myös -1p. Mutta siinäpä ne pistevähennykset sitten olikin, ja lopputulemana 98p, 1. sija ja sokerina pohjalla vielä tuomarin palkinto!!

RTK2 TK1 Wirneen Hukkapala

Nova sai palkinnoksi hauskan pehmolelun, joka painettaessa raakkuu kuin varis. Tyyppi on ihan pähkinöinä tuohon lintuun... Pitänyt vähän säännöstellä sillä leikkimistä, kun ei ole kovin kestävän oloinen kaveri. Meno lelun kanssa on ollut tällaista:

Viime viikolla käytiin myös toisissa epiksissä hyppelemässä. Tällä kertaa ilmoitin vain yhdelle radalle, kun oli niin hirveän kuumakin. Mölliradalla oltiin, joka olikin aika helppo, mutta yksi kinkkisempi kohta siitäkin löytyi. Ajattelin uhkarohkeasti hoitaa homman parilla valssauksella, vaikka mulla olikin jo ennakkoon sellainen pieni perstuntuma, että tuskin ehtisin. Ja enhän mä sitten ehtinytkään, ja suunnitelma piti vaihtaa lennossa pariin takaaleikkaukseen. Pientä räpiköinnin makua oli ilmassa, mutta selvittiin kunnialla ja rimat ylhäällä, vaikka aikaahan siinä kului tovi enempi. Nollarata tehtiin ja ihan supertyytyväinen olin etenkin kontakteihin, ne oli tosi hienot! Ihanneaikaa ei oltu radalle määritelty, mutta meidän 28s riitti voittoon.

Niin ja ehdittiin me viime viikolla käydä vähän paimenessakin ihan vain toteamassa, että porsas on edelleen porsas. Mutta ankat meni tosi kivasti! Jotenkin tosi hämmentävää, kun koira ensin pistää pyörössä täysin ranttaliksi ja sitten 10 min myöhemmin on ankkojen seassa kuin itse tyyneys ja lempeys. Whaaaaat....

Paimenporsaasta rauniorakiksi

Käytiin viime viikolla taas ihmettelemässä vähän lampaita. Novahan oli edelliskerralla päässyt vähän rälläämään isolle radalle niin kuin oikeat paimenet konsanaan, ollen ihan hirrrveen, hirrrrveen pätevä. Doh, nyt taisi sitten käydä niin, että oli pojalla noussut vähän pissa hattuun tämän johdosta. Mä en kuulemma saanut blogata, että mun koira oli ihan paska, joten täytyy keksiä kiertoilmaisu... ;) No ei nyt ihan. Eihän se paska ollut. Se oli vaan...mulkku. Kusipää. Hirveä porsas. Mutta ei se paska ollut.

Jos koiralla olisi kyky näyttää keskisormea, niin sitä Nova olisi mulle tehnyt. Hyvä kun mahduin samaan pyöröaitaukseen sen egon kanssa. Lieneekö tarpeellista kertoa, että olin ehkä hieman...vittuuntunut. Ja sitten tuli Hilu maagisen auktoriteettinsa kanssa ja pisti koiran ruotuun. ;) Harjoiteltiin sitä, että koira lähtee kiertämään laumaa tarpeeksi kaukaa ja mielellään "luopuu" lampaista ennen kuin se päästetään kiertämään. Tämä lähti yllättävän nopeasti kyllä sujumaan, ottaen huomioon arvon herran mielentilan kyseisenä päivänä. Mun ei oikeastaan tarvinnut kuin ottaa askel tai pari kohti koiraa ennen kiertämään lähetystä, ja se lähti vähän niinku automaattisesti taaksepäin ja vasta sieltä kiertämään. Ongelmana olikin saada se sitten sen jälkeen pysähtymään, siinä se porsastelu lähinnä näkyi. Ens kerralla sitten pidempi liina mukaan niin pääsee paremmin tallomaan sen päälle...

Lopputreeneistä Nova onneksi sitten rauhoittui ja alkoi taas kuunnella, joten päästiin lopettaan oikeanlaiseen mielentilaan. Saas nähdä, mikä Novan sivupersoonista on mukana sitten taas ens kerralla... Tällä kertaa tyyppi ainakin näytti ihan jokaisen puolensa.

Viikonloppuna päästiin pitkästä aikaa raunioilla käymään, ekat rauniotreenit tänä vuonna. Samaan syssyyn otettiin myös rakennusetsintää raunioradan vieressä sijaitsevassa 4-kerroksisessa rakennuksessa. Sehän olikin jännä paikka, ihan säkkipimeä ja paljon erilaisia alustoja ja jyrkkiä portaita - ja pullomeri! Sellainen muuutama metriä pitkä "käytävä" täynnä tyhjiä pulloja, joiden päältä piti kävellä päästäkseen eteenpäin. Meteli oli melkoinen.

Aloitettiin rakennusetsinnällä, Novalle 2 ukkoa piiloon. Ensimmäinen, Novalle entuudestaan täysin vieras ihminen, jäi ekaan kerrokseen, toinen kiipesi ylimpään. Ja niinhän siinä kävi, että eka jäi ilmaisematta. Nova oli käynyt nuuskaisemassa jalasta ja jatkanut sitten etsimistä ihan muina miehinä. Ei mitään reaktiota, ihan kuin sillä ei vaan ois lanttu leikannu. Ja kuitenkin edellisellä viikolla se ilmaisi metsässä pari vierasta ihmistä ihan hyvin. Ota siitä sitte tolkkua, voi huoh. Ehkä se sitten oli tuo outo ympäristö (=rakennus) yhdistettynä outoon ihmiseen? Ehkä mä vaan laitoin sen liian pahaan paikkaan ja oletin, että kyllä se sen handlaa. Ei ollut nimittäin mikään helppo paikka tuo rakennus.

Toisesta maalimiehestä Nova sai hajun jo ekassa kerroksessa ja kirjaimellisesti rynni ylimpään kerrokseen hyvin määrätietoisesti hajuvanaa seuraten. Ei paljon haitanneet jyrkät portaat tai mitkään muutkaan, mä olin vielä ensimmäisiä rappusia kiipeämässä kun kuulin koiran kolistelevan pullomeressä ylimmässä kerroksessa. Siihen pullomereen tyssäsi koiran tie, tarvitsi vähän äänellistä tsemppausta että uskalsi moiseen surmanloukkuun hypätä. Mutta sinnehän se sitten sujahti ja huomasi, ettei käynyt kuinkaan. Maalimieskin nousi ja ilmaisu pelasi.

Sitten siirryttiin raunioille. Kun rakennuksessa koiraa kiusattiin tyhjillä pulloilla, niin raunioilla kiusattiin sitten starttipistoolilla. Eka laukaus tuli heti alkuun, kun koira oli edennyt vasta jokusen metrin. Ampuja ei ollut nähnyt koirassa mitään reaktioita, mutta tarkkaavaiset perässä hiippailijat saattoivat huomata sinisten silmien laajenemisen lautasten kokoisiksi. ;) Novalla tosiaan nuo silmät laajenee ihan hillittömästi, kun tapahtuu jotain outoa/kiihdyttävää/milloin mitäkin. Mutta toimintakykyyn ampuminen ei vaikuttanut mitenkään, hyvin jatkoi poika touhua. Eka maalimies oli syvällä putkessa, ja sinne se tarvitsi vähän rohkaisua taas että uskalsi ryömiä sisään. Ilmaiseminen oli tosin vähän hankalaa ahtaassa putkessa. :D

Toinen ampuminen tuli pian ensimmäisen löydön jälkeen. Silloin Nova vähän jopa säpsähti, mutta jatkoi taas hienosti hommia. Toinen ukko oli keskellä raunioita ja koira joutui vähän taitelemaan ilmaisun kanssa. Ja sitten minä ryssin kaiken. Nova sahasi hienosti, mutta minä olin sitä mieltä, ettei sinne maalimiehelle tuota kautta pääse - ja lähdin kompuroimaan toista reittiä Novan sinnikkäästi sahatessa omaa reittiään. Tämä oli taas niitä mieltä ylentäviä hetkiä, voi juma. No mutta, ei se näyttänyt ottavan siitä nokkiinsa, ja mukautui lopulta mun tahtoon ja kipitti ukolle mun näyttämää tietä. Kolmas ukkeli lymyili sitten sekin putkessa, ja sinne Nova uskalsi jo ryömiäkin ilman tsemppaamista. Erittäin kiva ja opettavainen päivä.

Nupit kaakkoon

Otsikko kuvastaa meidän treenimeininkiä tällä viikolla oikein hyvin, lajissa kuin lajissa. Rally-tokotreeneissä musta tuntui, että olin erehdyksissä ottanut mukaani kengurun, kun seuraaminen oli pelkkää pomppimista. Että poing poing vaan... Agilityssa tehtiin taas rataa, joka alkoi parilla suoralla pätkällä, ja silloin taas luulin olevani ehkä kiihdytyskisoissa. Kouluttajakin naureskeli, että kylläpä siitä löytyykin tuota vauhtia. Joo, niin löytyy. Tunsin sen kyllä jaloissani. Ja kateellisena katselin, kun treenikaveri hölkkäilee rennosti toyvillakoiran vierellä samaista pätkää. Mietinpä siinä samalla, miten erilaista olisikaan ollut opetella agilityn saloja jonkin vähän...rauhallisemman ja hillitymmän tapauksen kanssa. Helpommalla olisi takuulla päässyt, mutta ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut yhtä jännittävää ja hektistä, ja sitä kautta niin tajuttoman koukuttavaa. Mene ja tiedä, ja eipä tuolla enää ole väliäkään. Turha sitä enää on itkeä, kun paskat on jo housussa. Eiku mitä... ;)

Pelastuskoiratreeneissäkään meno ei ollut sen rauhallisempaa. Mä oon nyt parina viime kertana hakenut takaisin sitä intoa ja draivia, joka on viime aikoina tuntunut valuneen jonneki teille tietymättömille. Näin jälkikäteen ajatellen syytän tästä ihan vain sitä, että olen suunnitellut tuolle tosi tylsiä treenejä, aina saman kaavan mukaan. Tylsistyyhän siinä yksinkertaisempikin tapaus, kuin tuollainen älykäs paimen. Alkuun lähdin ihan vain rikkomaan kaavaa ilmaisussa, ja yllättäen palkkasinkin koiran leikillä heti, kun se tuli haukkumaan mulle. Tätä mä en ole tehnyt ikinä aikaisemmin. Se toimi ihan hyvin parilla ekalla kerralla, mutta sitten huomasi, että veto maalimiehelle oli kuitenkin kovempi, kuin jonku rätin repiminen. Mutta voihan tuota aina välillä käyttää jatkossakin. Sitten me ollaan vähän hetsattu koiraa ennen metsään lähettämistä ja tehty pari näkölähtöä. Näillä sai ainakin koiran vireen ihan eri sfääreihin, kuin missä se on aikoihin ollut. Viime viikolla Novan vuoro oli heti yhden juoksunartun jälkeen, eikä mitään ongelmaa missään. Nova teki töitä tosi kovalla draivilla ja oli kerrassaan upea. Musta tuntuu, että se tajusi ne hajut vasta, kun lähdettiin pallon kera metsästä pois.

Tällä viikolla tehtiin sitten peko-hommissa eräänlainen mielikuvaharjoitus: Nova näki maalimiesten juoksevan metsään, minkä jälkeen vein sen autoon yhden koirakon ajaksi odottelemaan. Maalimiehet sitten valmiina piiloissa, kun tultiin Novan kanssa uudelleen. Alkuun seuraamista pieni pätkä sekä paikkamakuu, minkä jälkeen lupa lähteä metsään. Ja jumalauta, millä innolla se sinne rynni, kauniin kiljunnan säestämänä. Rakas velipuoli Gatsby yhtyi tähän kuoroon, ja siinähän sitä oli sitten meteliä, kun Nova innostui Gatsbyn laulannasta entisestään, ja käytännössä huusi koko matkan ekalle maalimiehelle. Että ei nyt ihan mennyt nappiin tämä homma, mutta hei, intoa lähdin hakemaan ja sitä myöskin sain... Mä olin vain ehtinyt unohtaa, että tuohon tajuttomaan intoon liittyy sellainen pikku seikka, että Nova tuppaa tuolloin katoamaan horisonttiin vailla minkäänlaista mielenkiintoa siitä, missä minä kuljen. Ja niinhän siinä kävi, että koira paukkasi tokalle maalimiehelle useiden kymmenien metrien päähän, kun itse vielä räpiköin pois ekalta ukolta. Matka mammaa hakemaan osoittautuikin nyt liian pitkäksi, ja matkan varrelle osunut mielenkiintoinen haju vei huomion. Tämän jälkeen Nova kävi maalimiehellä uudestaan, ja sitten onnistui se ilmaisukin. Summa summarun: treeni-ideani oli oikein hyvä, mutta ihan ei nyt kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Mutta harvoinpa meillä menee. Ja kyllähän me se treenin tavoitteemme kuitenkin saavutettiin: intoa oli ja se myös säilyi.

Nupit kaakkoon -teemalla jatkoimme sitten lauantaina paimennuksen merkeissä. Alkuun otettiin pari kierrosta pyöröaitauksessa lähinnä ottoaitauksiin keskittyen. Ne alkoikin sujua aika kivasti, olin yllättynyt (ai mikä pessimisti). Menin itse ottoaitaukseen irti olevan koiran mukana, ja kierrettiin aitaus reunoja myöten rauhallisesti ja hillitysti. Ja ei, tämä ei ollut sarkasmia! No okei, olihan siellä jokunen vauhdikkaampikin pyörähdys, mutta olin kyllä tyytyväinen ottoihin noin kokonaisuutena. Pyörössä sai sitten karjua vähän enemmän, että sai koiran menemään niitä laitoja pitkin, mutta kyllä sekin sitten lopulta onnistui. Vaikkakaan ei ehkä sen karjumisen ansiosta...

Sitten me suunnattiin radalle, jossa lampaat oli tällä kertaa vähän liukkaampaa sorttia, kuin ne jalassa kyhnyttäjät. Ottoaitauksen jälkeen tosiaan totesin, että siellähän nuo laumana kyyhöttää perimmäisessä nurkassa kymmenien metrien päässä. "Oho, mites se nyt tolleen... " Noh, eipä siinä muuta kuin koira käskyn alle ja marssimaan kohti lambeja. Sitten koira paikoilleen, itse lähemmäs lampaita ja koiralle lupa lähteä. Siinä sitten katselin, kun lampaat sinkosivat joka ilmansuuntaan, että "oho, mites se nyt taas tolleen". Eikun koira vierelle ja uusi yritys. Alkuun oli ihan kamalaa röpellystä ja mä olin itse aivan pihalla. Onneks aina välillä huudettiin, että koira tekee ihan oikein, älä puutu siihen. Koska mä en todellakaan aina tiedä, milloin se tekee oikein. Alkusöhellyksen jälkeen lähti homma kuitenkin sujumaan, ja hyvinhän se sitten sujuikin. Lähetin koiran hakemaan lampaita ehkä parinkymmenen metrin päästä, ja sinnehän tuo sinkosi ja kappas, lampaat oli mulla ja koira lähti kiertämään päästämättä niitä karkuun. Ja nuo lampaathan olisivat mielellään lähteneet karkuun. Ja sitten taas: "oho, mites se nyt tolleen". Siinä se sitten pyöri kuin väkkärä, piti hyvää etäisyyttä ja oli vaan aika pro. Pysähtymään mä en kylläkään sitä saanut kuin vasta portilla, mutta mä olisinkin kuulemma menettänyt lampaat, jos se olisi pysähtynyt.

Myönnettäköön, etten mä tuolla aitauksessa ollessani tajunnut yhtään, miten upeasti Nova teki töitä. Mua vaan vitutti, kun se ei pysähtynyt käskystä. Mutta olihan se ihan perkeleen hieno otus. Se haki mulle lampaat kymmenien metrien päästä ja piti huolen, että ne pysyivät mulla. Se teki töitä, ja se teki töitä mulle. Kun vaihtoehtona olisi ollut räjäyttää koko lauma ja rallatella menemään omaa kivaa pitäen. Enkä mä ois voinu tehdä sille silloin yhtään mitään. Tämän kerran jälkeen mulla heräsi luotto tuohon koiraan ihan uudella tavalla. Se on vaan ihan super. <3

Pyöröaitauksesta rally-kisoihin

Sunnuntaina huristeltiin Novan kanssa taas paimennushommiin. Hellettä oli luvattu ja hellettähän me myös saatiin, kun klo 7.30 auton mittari näytti jo 20 C. Aurinko porotti ja pyöröaitauksessa pölisi, kun aussiet kävivät pyörittämässä ohjaajia ja välillä niitä lampaitakin.

Nopposella oli tällä kertaa vähän eri meininki kuin aiemmin. Sehän oli edellisenä päivänä täyttänyt kaks vee ja ilmeisesti päättänyt, että nyt siitä tuli mies. Äijä isolla äällä - ja äänellä. Tyypillä riitti vauhtia, itsevarmuutta ja röyhkeyttä vähän liikaakin. Ja voin kertoa, että nopeasti tuli ikävä sitä nöyrää, lampaita vähän jännittävää otusta. Koska se ei todellakaan ollut tällä kertaa menossa mukana.

Sen lisäksi, että vauhtia, asennetta ja ääntäkin riitti vaikka muille jakaa, oli miekkonen päättänyt jättää korvat kotiin. Se suorastaan näytti keskisormea mun yrityksille pysäyttää arvon paimenta. Ja jos sen nyt sattui saamaan vaikka maahan, se kyllä takuulla lähti siitä ilman lupia menemään. Ja ohjaajan otsasuoni alkoi pullistua uhkaavasti, mistä koira tuntui saavan vain lisäpontta possuilulleen. Tähän kohtaa kuitenkin huomatus: ihan itse kyllä soppani keitin pyöröaitauksessa. Että ei nyt ihan voi vain koiraa syyttää.

Kahden pyöröaitaussession jälkeen Nova pääsi viilentymään hetkeksi lampeen, ja voi veljet sentään, miten se siitä nautti. Ei paljon tarvinnut veteen houkutella. Ihan ymmärrettävää tuossa säässä. Tauon jälkeen jatkettiin ankoilla, ja pikkusen kyllä jännitti mennä ankkojen sekaan sen jälkeen, kun tyyppi oli käynyt vähän hakemassa vauhtia lampailla. Ja alku olikin ihan täys kaaos. Sitten, pienen kurinpalautuksen jälkeen, alkoi homma sujua. Erityisen vaikeita oli kuitenkin ne hetket, kun ankat lähtivät kiihdyttämään kohti porttia. Tuolloin Novalla tuli herkästi sellainen voi viddu ne karkaaaaaa -reaktio ja sekin lähti rynnimään, jolloin ankat kiihdyttivät entisestään. Voi tsiisus miten voikin olla vaikeaa tuo touhu!!

Ankkojen jälkeen mä sain itsekseni pitää Novalle vielä yhden kurinpalautuskierroksen pyörössä lampailla. Ottoaitaus meni hihnassa jopa yllättävänkin hyvin. Ja sitten alkoi natsimeininki, kurin ja järjestyksen aika! Mun oma asennekin oli aivan eri kuin aiemmilla kierroksilla. "Pidetään kivaa yhdessä" -asenteesta siirryttiin "nyt perkele kuuntelet minua" -asenteeseen. Ja Novahan kuunteli. Kerran kävin kajoamassa  sen niskavilloihin ja toisen kerran kumartumassa sen ylle muutaman valitun ärräpään kanssa, ja tittididii - SE ALKOI KUUNNELLA! Se pysähtyi, se meni maahan, se ei lähtenyt liikkeelle ilman lupaa, se piti etäisyyttä, se kuljetti rauhallisemmin. Se ei ottanut nokkiinsa, se ei paineistunut, se ei syönyt paskaa. Se alkoi tuntua paimentamiselta. Vaikuttaa siis siltä, että meidän kehumisen, tsemppaamisen ja sallitun sikailun aikakausi alkaa olla ohi, ja tästedes pyöröaitauksessa vallitsee natsimeininki.

Tänään suunnattiinkin sitten vaihteeksi vesisateessa Janakkalaan rally-tokokisoihin. Varasijalta päästiin messiin, hip hei! Kyseessä siis toiset avoimen luokat skabat tässä lajissa ja tuloksena 95p, sijoitus 4./17. Saatiin sama pistemäärä kuin 3. tullut, mutta hävittiin ajassa. Rata oli mun mielestä vaikean tuntuinen. Hirveästi pyörimisiä plus spiraalit ja pujottelut, missä piti keskittyä siihen, että menee varmasti oikeasta välistä, kun oli silleen jännästi sijoitettu. Ja sitten kermana kakun päällä: houkutus viimeisenä liikkeenä. Houkutuksena namipurkki ja putken painot! :D En tiedä namipurkin sisältöä, mutta kovasti tuntui se vetävän koiria puoleensa. Osa koirista lähti jo edelliseltä kyltiltä hiipimään hajuvanan viemänä kohti mysteerirasiaa.

Nova oli kisoissa aivan kuutamolla. Kyllähän se teki, mutta oli ihan muissa sfääreissä. Alku meni tosi kivasti, mutta musta näytti, että se olis spiraalin aikana haistanu sen namirasian (houkutus oli spiraalin vieressä), sitte se jäi silmät lautasina seisomaan nenä väpättäen. Koko spiraali menikin ihan kohtalaisen läskiksi, mulla meni spasmat sekaisin ja koirasta tuli epävarma. Saatiin pakka jotenkin kasaan, kunnes sitten pujottelussa tapahtui taas jotain mystistä, ja koiraa kiinnosti lähinnä yleisö ja pujottelun tötteröt. Loppuradasta meininki alkoi kuitenkin normalisoitua ja hypyn jälkeen koira alkoi jopa olla innoissaan. Harmi, että hyppy oli 3. viimeinen liike... :P Mä olin aivan varma, että kaikki kusee sitten houkutukseen, kun Nova siihen jo spiraalin aikana reagoi. Mutta jymäläytä sentään, se skarppas niin hienosti että mä meinasin revetä nauramaan! Ilmeestä näki, kuinka se viimeisillä tahdon voimillaan keskittyi pitämään kontaktia muhun, nenä vähän kävi namirasian kohdalla, mutta pienintäkään vilkaisua ei siihen luonut. Melkein koko radan se oli laamaillut menemään, mutta sitten houkutuksen aikana pistikin vaihteen päälle ja näytti. Hiano miäs.

Radalta poistuminen olikin sitten oma sessionsa, kun Novan mielestä se olisi ihan hyvin voinut palkata itse itsensä hihnaa repimällä heti maaliin tultuaan... Ehkä sen 10 kertaa sain sihistä "irrrrti" matkan aikana, ettei olisi tyyppi upottanut hampaitaan grippihihnaan kehäalueella. En tiedä, mitä säännöt tästä tuumaavat, mutta hylsyhän se periaatteessa voisi olla, jos koira innostuu kehäalueella hihnaa repimään. Vaikka hihna ei mikään varsinainen lelu olekaan.

Mutku mä haluuuuun!!

Rallykisat ja paimennussessiot!

Vuosi sitten vappuna korkattiin Novan kanssa virallinen toko-ura, tänä vappuna olikin sitten ihan virallisen rally-uran aloittamisen vuoro. Ihan ensimmäisiin yökisoihin ei sentään menty, vaan startattiin inhimilliseen aikaan seuraavana päivänä. Ja hyvä niin, koska flunssasta johtuen aamu (ja edellinen pävä) kului droppia naamariin vetäen... Lopulta olo oli kuitenkin sellainen, että uskalsi matkaan lähteä. Oman jännitysmomenttinsa touhuun toi lumisade+kesärenkaat -yhdistelmä, mutta päästiin ehjin nahoin perille.

Me startattiin siis ekaa kertaa avoimessa luokassa, tuomarina Tiia Hämäläinen ja rata seuraavanlainen

Ei mikään hirveän vaikea rata, ja tuloksena 99/100p ja 2. sija. Yksi piste lähti kolmannella kyltillä, yhtään en kyllä osaa sanoa, mistä. Jossain kohdin Nova ainakin törmäsi mun jalkaan, oisko sitten ollut juuri tuossa. Itse olisin kyllä lätkäissyt meille useammankin virhepisteen radalla, mutta en valita. ;)

Teamwork <3

Tänään suunnattiin sitten Kausalaan paimennushommiin. Otettiin kolme rundia pyöröaitauksessa ja lopuksi käytiin ihan radallakin muka jotain tekemässä. ;) Ekalla kierroksella Nova jännäsi taas lampaita ja touhu oli pitkälti paskan pupeltamista. Mutta kyllähän se inasen alkoi taas innostua, kun sai vähän sikailla esim. ottoaitauksessa. Itsetunnon boostausta herralle, kun ei ollut enää napanuoraa, mihin turvautua. Toisella ja kolmannella kierroksella alkoi intoa jo vähän löytyäkin ja välillä joutui jopa toppuuttelemaan miekkosta. Meidän paimennus siis tällä hetkellä on luokkaa etäisyys ihan liian pieni, pysäytys ei onnistu ja ohjaaja on kuutamolla - voilà!

Lopuksi käytiin vielä isolla radalla pyörähtämässä, toki lampaat olivat sorttia "jalkaan kiinni liimautuvat". Ottoaitauksessa Nova oli kunnon sika. Sinne se pujahti ihan issekseen portin väleistä ohjaajan yrittäessä ropeltaa lukkoa auki. "Mä täs mitään ala ootteleen, nyt mennään!" Radalla oli sielläkin ajoittaista haahuamista ja maan nuuskuttelua, mutta oli siellä ihan kivojakin pätkiä. Tai en mä tiedä, miltä se ulospäin näytti, mutta tuntui ainakin siltä. :D Saatiin jopa yksi nappiin mennyt häkityskin! Eiköhän tuosta vielä paimenkoira saada. Ohjaajan kehityskelpoisuus onkin sitten ihan toinen juttu.

Kaikkensa antaneena

Paimennusviikonloppu

Viime viikonloppu vietettiin Kausalassa aussieihmisten kanssa paimennuksen merkeissä. Novahan oli nähnyt lampaita edellisen kerran viime kesänä, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Nova on pikkuipanasta asti ollut lampaista hyvin kiinnostunut ja..noh, kiihkeä. Meidän aikaisemmat treenit lampailla onkin olleet vain liinassa oikean mielentilan hakemista ja poispäinajoa. Mikä on Novan mielestä ollut kohtalaisen perseestä. Novan kanssa alkoi kyllä näkyä edistymistäkin jossain vaiheessa, mutta se, missä me mentiin metsään ja kovaa, oli hallinan ottaminen mukaan kuvioon aivan väärällä tavalla. Meidän kaksi viimeistä treeniä oli sellaiset, että lampaat oli aitauksen yhdessä kulmassa, ja koiran kanssa alettiin lähestyä niitä toisesta kulmasta käskyttäen koiraa aina välillä maahan. Ja kun päästiin lampaille asti, palattiin takaisin ja sama homma uudestaan. Tarvinneeko edes kertoa, että nuorella kiihkoilijalla paloi käämit aika totaalisesti. Ja kyllähän se itseäkin nyppi maksaa useampi kymppi siitä, että pääsee tokoilemaan lampaiden kanssa samaan aitaukseen.

Minä oli viikonloppuna laiska, enkä jaksanut kuvata ollenkaan, joten kaikki kuvat on ottanut Liisa Harvela.

Lauantaina Nova sitten kohtasi määkijät pitkän tauon jälkeen. Hetken elättelin toivoa, että tyyppi olisi maagisesti aikuistunut ja kypsynyt tässä kuukausien aikana, mutta eihän siinä ihan niin ollut käynyt. Nimittäin se mielentila, mikä Novalle iski päälle lampaat nähtyään, oli aivan tismalleen sama, mihin jäätiin viime kesänä. Kuumana kävi nuorimies, ja ottoaitauksessa räpiköiminen oli aika kamalaa. Siinä vaiheessa, kun koira piti päästää irti, kutakuinkin pelkäsin sen tekevän lampaista paistia. Mutta eipä tullut paistia, ei. Nova juoksi heti alkuun päin haravaa hajottaen sen tuhannen p***** päreiksi, minkä jälkeen maassa vallitsi rauha. Siinä vaiheessa se taisi vasta tajuta olevansa irti pelottavien lampaiden seassa, alkoi nimittäin tyyppiä vallan jännittää. Mun kiihkeä ja hurja paimen ei enää ollutkaan niin kovin kiihkeä ja hurja. Itse asiassa siitä kuoriutui pieni pehmo.

"Viimekskii me vaan tokoiltiin lambien kaa, kelpaaks tää?"

Ekalla kierroksella harjoiteltiin lähinnä oikean etäisyyden hakemista koiran ja lampaiden välillä. Joku kuljetuspätkäkin oli kai tarkoitus tulla, mutta itse kun pyörin lambien seassa mahdollisimman sekavasti vailla päämäärää, niin eihän tästä mitään tullut. Myös pysäytyskäsky oli herralla ihan hukassa ja vaati siihen selvän käsimerkin, vaikka arjessa käsky toimiikin tosi hyvin. Toisella kierroksella ottoaitaus meni hieman rauhallisemmissa merkeissä, mutta koiraa jänskätti nyt aitauksessa vielä enemmän. Paskan pupeltamiseen kului paljon aikaa sekä ihmisten moikkailuun aitauksen reunalla. Piti ihan antaa tyypin vähän sikailla, että innostui lampaista.

Nova sai perjantaina lisänimen "napanuorakoira". Hihnassa ollaan niin isoa jätkää ja kiihko lampaille on kova, mutta irti kun päästää, tulee tyypistä itse enkeli. Tämän kun olisi tiennyt silloin vuosi sitten...

napanuoraefekti

Lauantaina paimenneltiin sitten lisää. Mielenkiinnolla odotin, millä fiiliksellä poitsu lampaille tepastelee yön yli asioita funtsittuaan. Ja kas kummaa, tyyppihän oli selvästi prosessoinut touhua yön pimeinä tunteina, lampaiden sekaan asteli nimittäin ihan paimenkoiran oloinen otus. Tosi kivasti teki duunia molemmilla kierroksilla. Tavoitteena oli kerätä lauma kasaan, kuljettaa sitä pätkä ja sitten pysäyttää koira ja aloittaa alusta. Teoriassa hirveän yksinkertaista, käytännössä ei niinkään. Koira oli pätevä, ohjaaja ihan kuutamolla. Kompuroin jatkuvasti lampaisiin, en osannut kävellä suoraan ja huidoin kepillä ihan epäjohdonmukaisesti. Mutta kivaa se oli silti!!

Lopuksi otettiin vielä yksi kierros paimennusta ankoilla, nämä ötökät olivatkin Novalle ihan uusi tuttavuus. Alkuun katsottiin hihnassa, miten koira niihin suhtautuu, mutta Novan kohdalla napanuorasta luovuttiin aika nopeasti. Ja paremminhan se meni ilman. Nova oli ankoilla tosi rauhallinen, kuunteli mua kivasti ja oli vaan niin hieno. Ohjaajan toiminnasta ei sitten mainitakaan mitään... Oli vaikea hahmottaa ankkojen logiikkaa alkuun, kun ne toimivat niin erilailla kuin lampaat. Vasta myöhemmin muiden touhuja katsellessa alkoi se idea kutakuinkin hahmottua.

Ihan huippu viikonloppu oli siis, kiitoksia kovasti järjestävälle taholle! :) Toivottavasti pian pääsee uusiksi, taisi paimennuskärpänen nimittäin puraista ja kovaa. Nyt on sitten alkanut kotona systemaattinen aivopesu, että saatais meilleki jonain päivänä omat vaakuttimet. ;)

Veljekset <3

Paluu agilitykentälle

Seuraa ilouutinen: me päästiin agilityporukkaan treenaamaa ihan säännöllisesti! Jee! Mahtavaa! Tänään oli eka kerta, muistuteltiin mieleen vähän putkea, hyppyä ja puomin kontaktia. Putki sujuikin muuten ihan jees, mutta Nova ei enää irronnut sinne yhtä hyvin, mitä silloin joskus kurssilla. Mutta nopeastikos se sinne alkaa taas sujahtaa, kun vauhtiin päästään. Kontaktit olivat luonnollisesti myös unohtuneet ihan kokonaan, eihän me olla tehty aksaa ollenkaan puoleen vuoteen. Alusta saamme siis aloittaa, mutta mikäpä siinä. Agilityhyppyjähän Nova ei koskaan ole tehnyt, silloin kurssilla ei rimoja ollut ja harjoiteltiin ohjaustekniikoita vain siivekkeillä. Lisäksi Nova on tottunut tekemään tokohyppyä, joten eihän se niitä rimoja hahmottanut kyllä ollenkaan, vaan sujahti niistä tyylikkäästi ali. :D Tehtiin muutama matalampi hyppy ja sitten pistettiin kaksi rimaa päällekäin, sen jälkeen hokasi typpi homman idean.

Tuossa ryhmässä on yksi koira, joka jonkin verran on aksaa tehnyt, muut alkaa ihan nollasta. Ja pari niistä on vielä pentuja. Ihan sopiva taso meille siis. :D Tosi huippua, että porukkaan päästiin. Vaikka aluksi olin melko varma, ettei agility ole yhtään meikäläisen juttu, niin kovasti se on alkanut tässä kuitenkin kiinnostaa. Saas nähdä, miten meidän tässä lajissa käy, hurahdetaanko kokonaan vaiko eikö. :P

Tällä viikolla Nova pääsi myös pitkästä aikaa lampaille, kun keskiviikkona otettiin töiden jälkeen auton nokka kohti Vantaata hirveässä helteessä. Mittari näytti +26 C, hiki virtasi ja kärpäset pörräsi, kun jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin: maahanmenoa poispäinajon yhteydessä. Tiedä sitten, oliko syynä pitkä tauko, kuuma ilma vai 9h yksinolo yhdistettynä 2h autossa norkoiluun, mutta homma meni aika lailla reisille. Ihan hirveä hötkyily ja vauhti päällä taas, juuri kun oltiin päästy tuossa jo eteenpäin. Tai sitten se reagoi siihen jatkuvaan käskytykseen ja vittuuntui, kun ei hirveästi päässyt lampaita kuljettelemaan. Tiedä häntä. Luulen myös, että minimaalisen pieni aitaus oli myös vaikuttamassa, Nova tuntuu kuumuvan enemmän joutuessaan pieneen tilaan päkäpäiden kanssa. Ensi kerralla testataankin, miten homma toimii isossa aitauksessa.

Torstaina pelastuskoiratreenit niin ikään levisivät vähän käsiin, ihan puhtaasti meikäläisen ansiosta. Note to self: hakutreeneissä koiraa on hyvä jeesata edes sen verran, että lähettää sen etsimään oikealle alueelle. Oi kyllä, me harrrastettiin torstaina tyhjän alueen etsintää! Ei sillä, pitäähän tuotakin treenata, mutta ei nyt ehkä ihan vielä tässä vaiheessa. Ihmettelin kovasti, kun ei koira saanut hajua, ei sitten millään. Meinasi pinnakin jo kiristyä, kun tyyppi oli ihan kuin sunnuntaikävelyllä. Onneksi oli radiopuhelimet mukana, joten lopulta löysimme tiemme sille oikealle alueelle, ja sieltä käytiin ukot poimimassa. Novalla oli tuossa vaiheessa jo puhti pois ja ilmaisut oli vähän kökköjä, mutta pisteet siitä, miten sinnikkäästi jaksoi kuitenkin kaikki ukot etsiä!

Sahaamista

Lauantaina päästiin onneksi ottamaan pieni palauttava treeni, kun vuorossa oli rauniovierailu Korson raunioille. Otettiin kaksi kierrosta, ekalla Novalle helppo perustreeni: kolme ukkoa yksitellen näkölähtönä, kuitenkin kunnolla piiloon. Sateen jäljiltä sammaleiset betonimurikat oli melkoisen liukkaat, ja tuli taas huomattua, että tää meidän ilmaisu ei ihan paras vaihtoehto ole raunioita ajatellen... Piti koko ajan miettiä, mihin itse asettuu, että koira pääsee hyppäämään. Kerran Nova joutuikin hyppäämään liukkaalla betonilaatalla ja arasteli selvästi, ei meinannut ensin hypätä ollenkaan. Ja sitten kun apujen kera hyppäsi, lipsahti takajalka tietysti siihen ainokaiseen reikään kyseisessä laatassa. Noh, lopulta saatiin jonkinlainen känänen hyppy tehtyä.

Nova jää ilmaisun jälkeen pomppimaan tasajalkaa maalimiehelle.

Toisella kierroksella kolme ukkoa valmiiksi piiloihin. Nova työskenteli tosi itsenäisesti, irtosi pitkälle mutta oli kuitenkin koko ajan tosi hyvin ohjattavissa. Ja ilmaisutkin pelasivat ihan kivasti. Viimeinen ukko oli betoniputkessa, josta Nova ei millään meinannut löytää suuaukkoa. Se kyllä selvästi näki maalimiehen putkessa olevasta reiästä, mutta halusi päästä ihan iholle asti, eikä millään suostunut tulemaan ilmaisemaan, vaikka kuinka yritin avittaa. Lopulta se löysi kolon, mistä maalimiehelle pääsi, ja tämän jälkeen teki tosi hienon ilmaisun. Sitkeä sissi, pakko myöntää. Tää iholle meneminen on nyt sellainen juttu, mitä täytyy alkaa miettiä. Miten saada koira ilmaisemaan ilman, että sen tarvii ihan iholle asti päästä? Toisaalta hirveän hyvähän tää siinä mielessä oli, ettei tarvi pelätä, että Nova alkaisi pelkkää hajua ilmaisemaan, vaan tarkentaa kyllä hyvin. Mutta en nyt ala tästä ihan vielä ressiä repimään, nuori koira ja koulutus alussa.

Maalimiehen ilmaisee hän! (Joskin turhan vauhdikkaasti)

Alkuviikon sillisalaatti

Tuntuu, että tällä viikolla ollaan tehty hirveästi kaikkea, mutta koska mitään en ole kirjannut ylös, olen ehtinyt jo unohtaa, mitä tämä "kaikkea" mahtaisi olla. Maanantai muistuu kuitenkin mieleen päivänä, jolloin ajelin rapeat 100 km etsimässä tyhjillään olevaa koulutuskenttää - sellaista löytämättä. Treenattiin sitten parkkipaikalla. :D Joo, meiltä ei siis niin vain "kipaista nopeasti treenamaan läheiselle kentälle". Mutta treenit itsessään meni mukavasti, tehtiin kaukopalkalla muutama seuraamispätkä, jäävät ja luoksetulo. Nova otti parkkiksella liikkuvista satunnaisista autoista aika paljon häiriötä, sen sijaan ihmisiä ja koiria ei niinkään noteerannut.

Tiistaina oltiin tottiksissa parin viikon tauon jälkeen, päivän teemana hyppy. Aloitettiin matalalta ja korotettiin aina vähän, ihan täyskorkeaa en uskalla ottaa ennen luustokuvia. Myös A:n jätin väliin samasta syystä. Ja ehtiihän noita hinkkaamaan. Mutta asiaan, Nova rakastaa hyppyä! Ihan saakelinmoisia loikkia se kyllä teki ja kouluttajakin naureskeli, että eiköhän pistetä samantien 120cm korkeutta. Ja en kyllä epäile hetkeäkään, etteikö tuo olisi siitä selvinnyt - mutta kokeillaan sitä sitten kun on läpivalaisu koiralle tehty. Neurootikko mikä neurootikko. ;)

Jälkeä ollaan ajettu huimat yksi kappaletta nyt viikon sisään. Mutta laatu korvaa määrän, vai miten se nyt oli... :D Nyt pitäisi oikeasti alkaa niitä kulmia kokeilemaan sekä vanhempaa jälkeä ajamaan, mutta jotenkin ei  ole ollut kamalasti inspiraatiota moiseen hommaan. Vaikka mullahan on tässä tätä lääniä ympärillä, ettei tarttis edes kauas lähteä... Mutta sain sentään ilmottauduttua kesäkuussa pidettävään jälkiviikonloppuun! Ehkä sieltä löytäisin kadonneen motivaation.

Tokoilut meillä on ollut aika vähässä kokeista lähtien. Tällä viikolla totesin kuitenkin, että meidän hyvällä mallilla ollut tunnari on levinnyt käsiin. Me päästiin jo siihen vaiheeseen, että Nova nosti oikean kapulan 4 joukosta ehkä 70% varmuudella, mutta eipä nosta enää. Joku blackout tässä on nyt täytynyt tapahtua, se kyllä saattaa nostaa ensin oman ja vaihtaakin sen väärään. Tai sitten se marssii kapuloille nenäänsä käyttämättä ja nostaa vain jonkun. Pari viimeistä toistoa olen tehnytkin nyt naksuttimen kanssa niin, että naksautan jo siitä, kun se nuuskaisee sitä omaa. Pitää miettiä, miten tästä nyt sitten jatkaisi... Mutta noutoon me ollaan saatu aivan uusi vaihde päälle! No okei, se saattaa johtua siitä, että pitoharjoitukset ollaan unohdettu kokonaan ja tehty vain vauhtinoutoa. :D Mutta ainakin homma on ihan huisin hauskaa Novan mielestä nykyään! Ja löysin ihan parhaan palkkaustavankin tähän: frisbee. Ruutuakin tehtiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa...ööh...kahteen kuukauteen? Juostiin ihan vain kilpaa ruutuun ja ruudussa sitten bileet pystyyn. Tää on kyllä sellanen liike, jossa mulla ei ole harmainta haisuakaan, miten kannattaisi edetä. Ehkä me harrastetaan tuota kilpajuoksua hamaan tulevaisuuteen...

Pelastuskoirapuolella meillä on taas jonkinlainen seinä vastassa. En oikeastaan osaa sanoa, mikä se ongelma on, koska se vaihtaa muotoaan joka viikko. :D Ensin pistin sen vain teineilyn piikkiin, kun tuo nenä tuntuu välillä vievän miestä ihan 100-0, mutta nyt en ole enää ihan varma. Ollaankohan me taas edetty liian nopeasti jossain kohti? Varmaankin. Onhan tässä nyt lyhyen ajan sisään tullut paljon uusia juttuja. Tätä voin analysoida joskus syvemminkin, ensin täytyy selvittää ajatukset omassa päässä.

Tänään me oltiin myös paimentamassa, matkalla sinne tehtiin kuitenkin pikapyrähdys koulutuskentälle. Tehtiin lyhyt palkkaamattomuustreeni vain: seuraaminen ja jäävät. Palkkauksen jälkeen luoksetulo läpijuoksuna ja toinen seuraamispätkä. Loppuun vielä muutaman minuutin paikkamakuu näkösuojassa. Upeasti meni kaikki.

 Paimennuksessa lähdettiin nyt ensimmäistä kertaa treenaamaan koiran pysäyttämistä kesken ajon. Asennolla ei sinällään väliä ollut, joku sellainen vaan, minkä koira varmasti jo osaa. Valitsin sitten maahanmenon, koska pitkällä tähtäimellä haluaisin Novan menevän maahan ennemmin kuin vain seisahtuvan - syytä tähän en kyllä osaa antaa. Maahanmeno on Novalla melko vahva ja me ollaan ihan tietoisesti treenattu sitä, että se menee maahan myös kaukana minusta. Mutta kappas kummaa, kun ei ihan mennyt  niinkuin oppikirjoissa, kun pistettiin koira samaan boxiin lampaiden kanssa. :D Novan sai kyllä seisahtumaan varsin helposti, mutta maahanmeno oli ihan toinen juttu, ja sitä käskyä sai hokea monen monituista kertaa, ennen kuin tyypin aivosolut sen rekisteröivät. Nyt olen vähän epävarma siitä, kannattaisiko kuitenkin opettaa se ensin seisahtumaan ja sitten vasta menemään maahan, vai onko sillä mitään väliä... Hienoa, miten kysymykset tulee mieleen aina jälkijunassa. :) Pitänee tiedustella asiaa seuraavalla kerralla. Mutta voin kertoa, että olo oli treenien jälkeen kuin jyrän alle jääneellä! Huh huijaa sentään. Kerrankin taisi ohjaaja olla koiraa väsyneempi paimennuksen jälkeen! Kouluttaja meille lopuksi totesi, että Novan kanssa tie tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja kivinen, mutta kyllä se lopuksi palkitsee. Ei kai tässä auta kuin uskoa siihen ja painaa menemään. :)





















Eli kyllähän tää viikko taisi melkoinen sillisalaatti ollakin. Eikä se ole vielä edes ohi. ;)

Paimennusta ja kisatunnelmia

Sunnuntaina oltiin treffaamassa sisaruksia paimennuksen merkeissä, oli huisin hauskaa! Nova pääsi ensimmäisenä paimeneen, velipoika Hoppu paimensi samaan aikaan toisessa aitauksessa. Nova oli autosta päästyään...äänekäs. Kouluttaja kommentoikin, että tyyppi taitaa tietää, mihin ollaan tultu. Ja oi kyllä, Nova kyllä tiesi tarkalleen. Tästä huolimatta Nova yllätti minut totaalisesti aitaukseen päästyään: se oli melkoisen rauhallinen. Härregud sentään, mehän edistytään! :D Kouluttaja kyllä varoitteli, että tämä voi olla vain ohimenevä vaihe, kun aloittelevilla koirilla kiihkeys vs rauhallisuus voi heitellä suurestikin kerrasta toiseen ja vasta n. 5 kertaa lampaille päästyään voidaan sanoa jotain siitä, millainen paimennustyyli koiralle mahdollisesti asettuu. Ja täähän oli muuten meidän 5. kerta... ;)

Kuva: Tuuli Mertanen

Toisella kierroksella Novalla oli jo himppusen verran enemmän vauhtia mukana, mutta ei se mikään mahoton ollut. Tuo isompi aitaus oli kyllä haastava, kun siinä piti pomppia mutaisen ojan yli sen miljoona kertaa ja Novalla kilahti päässä yleensä siinä vaiheessa, kun lampaat loikkasi ojan yli ja tyyppi itse jäi toiselle puolelle. :D Mutta kaikkiaan oikein tyytyväinen voin olla tuohon lehmänkirjavaan säihkysilmään, edistyy koko ajan! Ja ehdottoman positiivista oli myös sen kyky rauhoittua kesken treenien. "Käy siihen" -käskyn kuultuaan se asettui oljille makaamaan täysin riippumatta siitä, mitä hetkeä aikaisemmin oli tapahtunut tai kuinka lähellä lampaat sattuivat olemaan. Hieno mies.

Tauolla. Kuva: Tuuli Mertanen

Oli hauska nähdä myös sisarusten treenejä ja sitä, kuinka erilainen meininki monilla olikaan viime kertaan verrattuna! Aikaisemmin hyvinkin rauhalliset tapaukset olivat saaneet lisää intoa ja kiihkoa touhuun ja vastaavasti kiihkeät tyypit himmanneet vähän. Niin se vaan vaihtelee kerrasta toiseen, hyvin jännää. Novasta tuskin mitään hirmuisen rauhallista paimentajaa tulee koskaan, mutta toisaalta harvemmin aussiet taitaa sellaisia ollakaan. Tietää haastetta ohjaajalle, mutta se nyt ei ole mitään uutta. ;)

Kuva: Tuuli Mertanen

Loppuun vielä yhteispotretin viritelmää sekä pakollista pentusaastetta, jota teille tarjoaa ihanat Nauru ja Inari.

Ja sitten tämänpäiväiseen. Vapun kunniaksi käytiin Novan kans Tampereella korkkaamassa myös virallinen kisaura, kun kerta mukaan päästiin peräti varasijalta 21. Tuloksena reissusta olikin 177p ja ALO1, tuomarina Marita Packalén. Me oltiin vuorossa viimeisenä, viimeinen koirakko koko päivänä. 

Luoksepäästävyys 10

Tosi kiva, nousi seisomaan mutta hirmu rauhallinen oli.

Paikalla makaaminen 10

Yksi koira nousi aika alussa ja juoksi takaisin ohjaajan luo. Nova pysyi onneksi rauhallisena eikä näyttänyt missään vaiheessa siltä, että olisi käynyt mielen vieressäkään nousta.

Seuraaminen kytkettynä 9

Jätätti välillä, tais joku käännöskin vähän levitä. Ei voi muistaa, kun olin niin kipsissä. 

Seuraaminen taluttimetta 9

Sama kuin edellä.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 10

Tämä oli hieno!

Luoksetulo 8

Kamalaa... Tää oli ehkä se liike, jota jännitin kaikkein eniten, koska viime mölleissä Nova ei tullut ekalla. Noh, nyt se tuli, mutta hiiiitaaasti, saattoi jäädä nuuskimaankin välille ja jouduin kutsumaan uudestaan. Ei sentään törmännyt ja perusasento oli tällä kertaa suora. ;)

Seisominen seuraamisen yhteydessä 10

Kaipa se hyvä oli kun täydet pisteet tuli. Luoksetulon jälkeen oli pasmat taas niin sekaisin, etten muista yhtään.

Estehyppy 8

Meidän toinen murheenkryyni. Nova lähti ekasta käskystä, jäi nuuskuttelemaan estettä ja tuli takaisin vierelle. Toisella käskyllä täydellinen suoritus. Että joo, onneksi homma loppui siihen. :D

Kokonaisvaikutus 9

Sellainen kisa se. Pisteet näyttää päällepäin kyllä hyvältä, mutta mun tunnelmat kokeen jälkeen oli tosi kököt, koska suoritus oli niin kaukana siitä, mihin me pystytään. Mua jännitti ihan sairaasti ja olin aivan kipsissä, mistä Nova paineistui selvästi. Ja tämä yhdistettynä palkkaamattomuuteen, mitä me ei hirveästi olla tehty, niin onhan se selvä ettei homma mene ihan niinku Strömsössä. Ihme että meni edes näin hyvin. Koiraan olen kyllä supertyytyväinen, itseeni en. Mutta ALO1 tuli ja sehän on pääasia, sitten vaan palkkaamattomuutta treenaamaan lisää. Paitsi että nyt me ollaan kyllä ansaittu muutaman päivän tauko koko touhusta. ;)

Paimenessa jälleen

Sunnuntaina päästiin Novan kans taas piiitkästä aikaa lampaita moikkaamaan, Novalla olikin jo ollut kova ikävä. ;) Vantaan suunnalla oltiin jälleen ja jatkettiin rauhoittumistreeniä ja oikean mielentilan hakemista. Alku oli melkoista kaaosta, kun kouluttajan oma koira juoksi eestaas aidan vieressä hirveää rallia, ja tästähän Nova flippasi. Lampaiden sijaan se naulitsi katseensa tuohon koiraan, koiran poistuttua alkoi hommatkin rullata. Nova oli innokas oma itsensä, nyt oli ekaa kertaa ääntäkin hommassa mukana ensimmäisellä kierroksella, tokalla koira oli onneksi taas hiljaa. Vauhtia riitti mutta selvästi Nova rauhoittui toisella kierroksella paremmin, ja itsekin muistin pitää taukoja välillä. Joitain hallitsemattomia rynnimisiä esiintyi edelleen, mutta noin kokonaisuutena paljon rauhallisempaa oli meininki esim. viime kertaan verrattuna. Hyvä fiilis jäi treeneistä ja muutaman viikon päästä onneksi päästään jo ottamaan uusiksi äipän ja sisarusten kera.

Mulla sattui hyvä mäihä, sillä treeneissä oli kaikki koirat yhtä lukuunottamatta aussieita! Oli kiva päästä kattomaan eri ikäisten ja eri vaiheissa olevien treenaamista, ja täytyy sanoa, että Nova ei todellakaan ole mikään poikkeus rodussa kaikessa kiihkeydessään. On se kyllä uskomattoman upea näköistä siinä vaiheessa, kun koira on oikeasti hanskassa, mutta se kiihko ja into näkyy hallitusti. Tää kerta avas mun silmiä ihan eri tavalla juurikin tämän suhteen. Nimittäis mulla on ollut vähän sellainen käsitys, että tuo vauhti ja into, mitä Novalla riittää, olisi pelkästään negatiivinen asia ja pitäisi saada nopeasti pois. Mutta eihän se ihan niinkään ole. Hanskassahan koiran on ehdottomasti oltava, mutta tuo hirmuinen into kertoo vain siitä, että Nova on oikeasti syttynyt hommaan (tai no, syttyminen taisi tapahtua sillä sekunnilla kun tuo ensimmäisen kerran pääsi vastakkain lampaan kanssa) ja sillä on kova kiihko päästä niitä viettejään toteuttamaan. Kouluttajakin totesi, että Novasta kyllä näkee, että sitä paimennusviettiä löytyy roppakaupalla. Kyllä tästä vielä hyvä tulee. ;) Kohtapuolin aletaan kuulemma jo suuntia harjoittelemaan, ei välttämättä vielä ensi kerralla mutta tässä piakkoin. Jaiks.

Leikitäänkö?

Mitäs muuta me ollaan tehty? Ei voi enää muistaa. Tottiksissa ei mitään erityistä taida olla, viimeksi hinkattiin mm. seuraamisen käännöksiä ja saatiin kotiläksyksi täyskäännöksen tehotreeni. Nova on alkanut vähän fuskaamaan eikä heitä enää peräpäätään samalla tavalla taakse kuin ennen. Tääkin on nyt jo ihan kivalla mallilla mitä kotona ollaan treenailtu. Meitä yritettiin kovasti tyrkätä jo BH-kokeeseen, kun yhdistyksen järkkäämässä kokeessa olisi tilaa. Valitettavasti jouduin kieltäytymään kunniasta toteamalla, että koiran ikä ei vielä riitä. No eipä kyllä oikeasti riittäis taidotkaan ettei sen puoleen, tai lähinnä se paikkamakuu siinä vaiheessa kun toinen koira tekee luoksetuloa. Tätä meidän pitäisi ottaa ihan tehotreenaukseen... Ja kyllä tuon maalaistollon kanssa pitäisi kaupunkiosuuteenkin panostaa ihan eri tavalla kuin jonku citysessen. :D Että tekemistä riittää kyllä.

Pelastuskoirailussa jatketaan sitä ilmaisun hinkuttamista yhä ja edelleen. Nyt alkaa olla käsillä ne vaiheet, joissa oikeasti motivaatiota koetellaan, kun aina vaan pelkkää ilmaisua ja ilmaisua. Onneksi me edetään tässä hyvää vauhtia, niin ei kuitenkaan sellaista isoa turhautumista ole näkyvissä. Viime viikkoina muut ovat treenanneet taajamaetsintää ja me sitä ilmaisua taajamassa, ja tämä oli kyllä haastavaa! Kaupungin hemaisevat aromit näin keväällä sekoittivan nuoren aussien mielen ja keskittyminen oli vähän niin ja näin. Lopulta päädyttiin treenaamaan parkkipaikalla kaukana tuoksuvista ojanpenkoista ja johan alkoi sujua. Päätin myös vihdoinkin Novan tulevan kertomistavan! Halusin sellaisen kertomistavan, joka tulee siltä luonnostaan ja mistä se tykkää, joten Nova tulee kertomaan hyppäämällä mua vasten. Aion siis hyödyntää tämän ominaisuuden, kun se Novassa niin vahvasti kerran on.

Kerta kiellon päälle

Mepäs oltiin Novan kans taas paimentelemassa viikonloppuna, tällä kertaa Vantaan suunnalla. Viime kerrallahan kouluttaja suositteli minulle koiran pistämistä kaappiin muutamaksi kuukaudeksi kasvamaan ja odottamaan yksinäisten aivosolujen kohtaamista pääkopassa. Mutta koska kerta kiellon päälle sopii sekä Novan, että minun elämänfilosofiaan, piti käydä vielä vähän kokeilemassa. Olen kyllä teoriassa tiennyt, että koiran käyttäytyminen lampailla voi vaihdella suurestikin kertojen välillä, etenkin tällaisilla sytyttelevillä junnuilla. Mutta nyt tuli koettua tämä ihan myös käytännössä. Eihän tuo mitään zeniläistä tyyneyttä osoittanut nytkään, ja vauhtia riitti edelleenkin, mutta ero viime kertaiseen oli ainakin omasta mielestäni tosi iso. Tuolla myös kehotettiin pitämään paimennuksessa pieniä taukoja, ettei koiran tarvitse koko aikaa paimentaa yhtä jaksoa. Ekalla kierroksella unohdin ohjeen, ja pidin muistaakseni vain yhden tauon, mutta tokalla kierroksella taukoja tuli enemmän. Ja ero oli selvä.

Oltiin siis ensin isossa aitauksessa, lampaita oli siellä kolme. Nova bongasi lampaat kyllä heti, mutta keskittyi niiden sijaan syömään herkullisia lampaankikkaroita lumihangesta. Oli jo tässä vaiheessa vähän wtf-fiiliksillä. Kyllähän tuo sitten intoa osoitti ja teki syöksyjä kohta lampaita, mutta noin niinkuin enimmäkseen se kulki nenä maassa eikä välillä noteerannut lampaita ollenkaan. Meno oli kokonaisuudessaan siis rauhallisempaa aiempaan verrattuna, mutta ehkä vähän väärällä tavalla. Tai siis tuntui siltä, että se joko ignoorasi lampaat kokonaan tai sitten rynni täysiä päin. Loppua kohden lähti vähän paranemaan. Ja siis olihan siellä niitä pieniä hyviäkin hetkiä seassa kautta treenin, pitäisi kai itsekin keskittyä enemmän niihin eikä aina vaan siihen, mikä meni pieleen.

Toisella kierroksella oltiin vähän pienemmässä aitauksessa, ja tää meni jo omasta mielestä hirmu paljon kivemmin. Nova oli rauhallisempi ja malttoi paremmin lähempänäkin lampaita. Kakkakikkareet houkuttelivat edelleen jonkin verran, mutta ei läheskään yhtä paljon enää. Rynnimisiä tapahtui myös paljon, mutta kokonaisuudessaan meno oli aika erilaista. Tähän ihan saletisti vaikutti se, että muistin pitää taukoja enemmän, jolloin Nova sai hetken huilia ja miettiä. Nimittäin ne parhaat hetket tulivat ihan poikkeuksetta aina pian tauon jälkeen, ja väsyminen näkyi aina rynnimisen lisääntymisenä. Olen siis oppinut ensimmäisen asian Novasta paimenena, tästä se lähtee! :D Pitää nyt vain muistaa tuo taukoasia. Päällepäinhän sytyttely näyttää juuri siltä, että koirat nyt vain tepastelevat lampaiden perässä, mutta koiran pääkopalle se voi olla hyvinkin kuormittavaa ja rankkaa touhua. Nova ainakin oli ihan puhki reissun jälkeen, ja niin näytti muutkin aloittelevat  ja vähän kokeneemmatkin olevan.

Tulin siis siihen johtopäätökseen, että ei tuo karvakorva mihinkään kaappiin joudu odottelemaan. Mennään silleen hissukseen eteenpäin niin eiköhän se siitä. Kerran kuukaudessa voisi olla hyvä tahti. katsotaan nyt sitten, miten se toteutuu. Tuolla oli muuten useampi juoksunarttu myös treenailemassa, en ainakaan huomannut, että olisi Novaan vaikuttanut mitenkään. Ekan kierroksen haistelu ei niistä vielä voinut johtua, koska ne olivat vuorossa vasta meidän jälkeen.

Paimennusta ja pentutreffejä

Sunnuntaina oltiin paimentamassa Somerolla koko H-pentueen voimin, oli aikas huippua! Suurimmalle osalle tämä oli eka kerta lampailla, Nova ja Hoppu olivat käyneet tutustumassa hommaan jo syksyllä. Kaikki pentuset olivat lampaista kiinnostuneita, kuka enemmän, kuka vähemmän ja...noh, kuka vähän liikaakin. Kuten eräs ruskeatäpläinen korvaeläin. Voi kiesus sitä menoa. Jo ensimmäisellä kerralla silloin syksyllä Novaa sai vähän jarrutella touhussa, mutta nyt se jarru piti pitää pohjassa koko ajan. :D Olihan siellä sellaisia hyviäkin hetkiä joukossa, ja kerran Nova jopa tarjosi maahanmenoa ihan itse. Mutta Novan mielestä olisi ollut ihan huisin siistä rynnätä päkäpäiden joukkoon ja räjäyttää koko pakka! Eli nyt vaan täytyy saada malttia siihen hommaan ja paljon. Ihan jumalaton duuni mulla tulee olemaan tuon kuumakallen kanssa, jos ja kun aion paimennusta harrastuksena jatkaa. Mutta eihän me duunia pelätä.

Kuva: Tuuli Mertanen

Paimennus harrastuksena kiehtoo koko ajan vaan enemmän. Se on jotenkin niin erilaista, kuin kaikki muu. Osaavien paimenten työskentely on vaan niin uskomattoman kaunista katseltavaa. Tämä on myös harrastus, jossa ei vaan voi kiirehtiä. Koira syttyy sitten, kun on syttyäkseen, sitä prosessia ei ihminen voi hirveästi nopeuttaa. Paitsi tietenkin tarjoamalla koiralle ylipäätään mahdollisuuksia syttyä. Ja se oikea mielentila löytyy sitten, kun on löytyäkseen. Ja ihan vain tuohon oikeaan mielentilaan pääsemiseen meillä on Novan kanssa vielä pitkä matka edessä. Mutta sinne pyritään.

Kuva: Tuuli Mertanen

Paimennusten jälkeen pennut pääsivät vielä vähän rilluttelemaan keskenään, vauhtia riitti väsyttävän päivänkin jälkeen.  Oli  huippua nähdä koko pentue yhdessä! Kiitoksia kaikille vaan seurasta ja eiköhän me vielä oteta sama uusiksi, sen verran pätevää sakkia oli. :)