Eilen koitti se pelätty päivä, jolloin huristeltiin Novan kanssa Keski-Suomeen korkkaamaan tokon avoin luokka. Olin aamulla onnistunut lietsomaan itseni siihen tuttuun paniikinomaiseen pakokauhun tilaan, joka toko-kokeissa on tullut hyvinkin tutuksi. Mutta onnistuin lopulta myös relaamaan, ja matkaan lähdettiin sitten lopulta ihan kivoin fiiliksin.
Odotukset eivät olleet korkealla, koska a) ei oltu hirveästi treenattu ja b) oli aivan sikamainen helle. Minä vihaan hellettä ja Nova vihaa hellettä. Vaikka kyseessä olikin iltakisat, näytti auton lämpömittari +30, kun kaarsimme koepaikalle. Hip hei vaan. Autot sai onneksi mukavasti varjoon, mutta kentällä oli aivan tuskaisan kuuma. Ajattelin pelin olevan kutakuinkin menetetty, koska jo aiemmin päivällä Nova oli ulkona näyttänyt niin surkealta, ettei oltu päästy edes lenkillä käymään. Ja nyt sen sitten pitäisi selviytyä toko-kokeesta.
Mutta Novapa selvisi. Ja miten upeasti selvisikään. Pisterivistömme oli seuraavanlainen:
Seuraaminen: 9,5
Liikkeestä maahanmeno: 10
Luoksetulo: 10
Liikkeestä seisominen: 10
Nouto: 10
Kaukokäskyt: 10
Estehyppy: 9
Kokonaisvaikutus: 10
Yhteispisteet 197p AVO1 KP ja 1.sija.
Tuomari oli kiltti, enkä itse olisi ihan noin korkeita pisteitä meille antanut. Mutta vaikka kokonaispisteissä onkin ehkä vähän tuomarin lisää, uskallan väittää, että meidän suoritus olisi joka tapauksessa ollut KP:n arvoinen, ihan sama kenen tuomaroitavana oltaisiin oltu.
Onnistumisista ja hyvistä tuloksista jaksaa aina iloita, mutta tämä koe oli monellakin tapaa ihan erityinen onnistuminen. Nova tsemppasi niin hurjasti, antoi ihan kaikkensa ja puristi itsestään vielä vähän enemmän. Liikkeiden välit paljastivat, miten tukala olo sillä oli. Kieli roikkui melkein maassa asti ja kuolatippoja tipahteli hiekkaan, ja näin sen etsivän katseellaan varjoa. Silti se jaksoi olla niin kovin iloinen ja kehuista hyppäsi metrin ilmaan.
Hehkutan ehkä asioita, jotka monelle ovat itsestäänselvyyksiä, mutta ei todellakaan meille. Meidän koehistoriaa sävyttää ohjaajan jännittäminen ja koiran siitä paineistuminen, minkä vuoksi monista kokeista on jäänyt enemmän tai vähemmän kökkö fiilis. Nyt musta tuntuu, että me ollaan Novan kanssa löydetty ihan uudenlainen yhteys, joka näkyy kaikessa tekemisessä. Meistä on tullut tiimi. Mä luotan Novaan ja Nova luottaa muhun. Edelleenkin jännitän jonkin verran, mutta jännitys ei eskaloidu niin massiiviseksi möykyksi. Mä olen oppinut ottamaan rennommin, olemaan asettamatta niin isoja vaatimuksia itselle tai koiralle. Molemmat voi ja saakin epäonnistua, eikä se tee kummastakaan huonoa.
"maailma on minun, maailma on sinun, maailma on tehty meitä varten"