Nopposella oli tällä kertaa vähän eri meininki kuin aiemmin. Sehän oli edellisenä päivänä täyttänyt kaks vee ja ilmeisesti päättänyt, että nyt siitä tuli mies. Äijä isolla äällä - ja äänellä. Tyypillä riitti vauhtia, itsevarmuutta ja röyhkeyttä vähän liikaakin. Ja voin kertoa, että nopeasti tuli ikävä sitä nöyrää, lampaita vähän jännittävää otusta. Koska se ei todellakaan ollut tällä kertaa menossa mukana.
Sen lisäksi, että vauhtia, asennetta ja ääntäkin riitti vaikka muille jakaa, oli miekkonen päättänyt jättää korvat kotiin. Se suorastaan näytti keskisormea mun yrityksille pysäyttää arvon paimenta. Ja jos sen nyt sattui saamaan vaikka maahan, se kyllä takuulla lähti siitä ilman lupia menemään. Ja ohjaajan otsasuoni alkoi pullistua uhkaavasti, mistä koira tuntui saavan vain lisäpontta possuilulleen. Tähän kohtaa kuitenkin huomatus: ihan itse kyllä soppani keitin pyöröaitauksessa. Että ei nyt ihan voi vain koiraa syyttää.
Kahden pyöröaitaussession jälkeen Nova pääsi viilentymään hetkeksi lampeen, ja voi veljet sentään, miten se siitä nautti. Ei paljon tarvinnut veteen houkutella. Ihan ymmärrettävää tuossa säässä. Tauon jälkeen jatkettiin ankoilla, ja pikkusen kyllä jännitti mennä ankkojen sekaan sen jälkeen, kun tyyppi oli käynyt vähän hakemassa vauhtia lampailla. Ja alku olikin ihan täys kaaos. Sitten, pienen kurinpalautuksen jälkeen, alkoi homma sujua. Erityisen vaikeita oli kuitenkin ne hetket, kun ankat lähtivät kiihdyttämään kohti porttia. Tuolloin Novalla tuli herkästi sellainen voi viddu ne karkaaaaaa -reaktio ja sekin lähti rynnimään, jolloin ankat kiihdyttivät entisestään. Voi tsiisus miten voikin olla vaikeaa tuo touhu!!
Ankkojen jälkeen mä sain itsekseni pitää Novalle vielä yhden kurinpalautuskierroksen pyörössä lampailla. Ottoaitaus meni hihnassa jopa yllättävänkin hyvin. Ja sitten alkoi natsimeininki, kurin ja järjestyksen aika! Mun oma asennekin oli aivan eri kuin aiemmilla kierroksilla. "Pidetään kivaa yhdessä" -asenteesta siirryttiin "nyt perkele kuuntelet minua" -asenteeseen. Ja Novahan kuunteli. Kerran kävin kajoamassa sen niskavilloihin ja toisen kerran kumartumassa sen ylle muutaman valitun ärräpään kanssa, ja tittididii - SE ALKOI KUUNNELLA! Se pysähtyi, se meni maahan, se ei lähtenyt liikkeelle ilman lupaa, se piti etäisyyttä, se kuljetti rauhallisemmin. Se ei ottanut nokkiinsa, se ei paineistunut, se ei syönyt paskaa. Se alkoi tuntua paimentamiselta. Vaikuttaa siis siltä, että meidän kehumisen, tsemppaamisen ja sallitun sikailun aikakausi alkaa olla ohi, ja tästedes pyöröaitauksessa vallitsee natsimeininki.
Tänään suunnattiinkin sitten vaihteeksi vesisateessa Janakkalaan rally-tokokisoihin. Varasijalta päästiin messiin, hip hei! Kyseessä siis toiset avoimen luokat skabat tässä lajissa ja tuloksena 95p, sijoitus 4./17. Saatiin sama pistemäärä kuin 3. tullut, mutta hävittiin ajassa. Rata oli mun mielestä vaikean tuntuinen. Hirveästi pyörimisiä plus spiraalit ja pujottelut, missä piti keskittyä siihen, että menee varmasti oikeasta välistä, kun oli silleen jännästi sijoitettu. Ja sitten kermana kakun päällä: houkutus viimeisenä liikkeenä. Houkutuksena namipurkki ja putken painot! :D En tiedä namipurkin sisältöä, mutta kovasti tuntui se vetävän koiria puoleensa. Osa koirista lähti jo edelliseltä kyltiltä hiipimään hajuvanan viemänä kohti mysteerirasiaa.
Nova oli kisoissa aivan kuutamolla. Kyllähän se teki, mutta oli ihan muissa sfääreissä. Alku meni tosi kivasti, mutta musta näytti, että se olis spiraalin aikana haistanu sen namirasian (houkutus oli spiraalin vieressä), sitte se jäi silmät lautasina seisomaan nenä väpättäen. Koko spiraali menikin ihan kohtalaisen läskiksi, mulla meni spasmat sekaisin ja koirasta tuli epävarma. Saatiin pakka jotenkin kasaan, kunnes sitten pujottelussa tapahtui taas jotain mystistä, ja koiraa kiinnosti lähinnä yleisö ja pujottelun tötteröt. Loppuradasta meininki alkoi kuitenkin normalisoitua ja hypyn jälkeen koira alkoi jopa olla innoissaan. Harmi, että hyppy oli 3. viimeinen liike... :P Mä olin aivan varma, että kaikki kusee sitten houkutukseen, kun Nova siihen jo spiraalin aikana reagoi. Mutta jymäläytä sentään, se skarppas niin hienosti että mä meinasin revetä nauramaan! Ilmeestä näki, kuinka se viimeisillä tahdon voimillaan keskittyi pitämään kontaktia muhun, nenä vähän kävi namirasian kohdalla, mutta pienintäkään vilkaisua ei siihen luonut. Melkein koko radan se oli laamaillut menemään, mutta sitten houkutuksen aikana pistikin vaihteen päälle ja näytti. Hiano miäs.
Radalta poistuminen olikin sitten oma sessionsa, kun Novan mielestä se olisi ihan hyvin voinut palkata itse itsensä hihnaa repimällä heti maaliin tultuaan... Ehkä sen 10 kertaa sain sihistä "irrrrti" matkan aikana, ettei olisi tyyppi upottanut hampaitaan grippihihnaan kehäalueella. En tiedä, mitä säännöt tästä tuumaavat, mutta hylsyhän se periaatteessa voisi olla, jos koira innostuu kehäalueella hihnaa repimään. Vaikka hihna ei mikään varsinainen lelu olekaan.
 |
| Mutku mä haluuuuun!! |
.JPG)
