perjantai 23. toukokuuta 2014

Wirneen leiri

Vähän laahaa taas päivitykset jäljessä, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi... Viime viikonloppu vietettiin siis Wirneen leirillä Yläneellä, Turun lähellä. Mukaan pääsi kaikki H-pentuset, suurin osa I-pupseista ja muutama muu. Olihan tuota vipinää, siis. Etenkin, kun seurueeseen sattui peräti 3 juoksunarttua. Vaan eipä ne hyvät tuoksut Novaa ainakaan vaikuttaneet häiritsevän. Matkaan lähdettiin perjantaina ja treenit aloitettiin lauantaina.

©Katariina Launiala
Meidän ryhmä oli lauantaina hakumetsässä, aikaa tuolla vierähti mukavasti 10h. Onneksi oli hyvät ilmat, ehkä jopa liiankin hyvät...oli ihan törkeen kuuma. Lauantain treeneistä voisi noin niinkuin yhteenvetona todeta, että persiilleen meni. En tiedä mitä tapahtui, mutta Nova jäätyi ihan tyystin. Musta tuntui, että olin hakuilemassa lahnan kanssa ja koira jäi autoon. Enkä liioittele yhtään todetessani, ettei mikään sujunut. Koska mikään ei sujunut. Ei etsintä, ei ilmaisu, eikä liioin mun oma toiminta. Tiedä sitten, johtuiko moinen helteestä, leiristressistä (tai en mä nyt tiedä oliko Nova mitenkään stressaantunut, mutta siis vieras tilannehan tuollainen leiri on) vaiko omasta jännityksestä (oi kyllä, mä sain ihan jännityksenkin tuossa pintaan). Itse veikkaan jälkimmäistä.
"Mäpä tiedän missä se on, mut enpä kerro sulle!!" ©Katariina Launiala
Hakuiltiin kahden kierroksen verran ja toinen oli paljon parempi, kun tajusin auttaa koiraa enemmän, mutta eihän se silloinkaan oma itsensä kyllä ollut. Lauantain treenien jälkeen päällimmäiset fiilikset olivatkin jotain harmituksen, vitutuksen ja hämmennyksen sekoitusta, vaikka kyllähän näin jälkikäteen ajatellen tuosta treenistä jotain jäi käteenkin. Nyt mä ainakin tiedän, miten toimia, jos noita jäätymisiä jatkossa tapahtuu. Ja tiedän myös, mitä tulen tekemään toisin, jos vielä joskus koulutan kertovaa koiraa. Joskus sitä vaan tarvitaan ulkopuolinen ihminen kysymään yksinkertaisia kysymyksiä, kuten "miksi sitä koiraa ei voi auttaa?" Niin, miksi? Vaikka tiedänhän minä sen vastauksen itsekin. Kun jokin asia on koulutettu puhtaasti sheippaamalla, tuntuu koiran auttaminen vähän niin kuin huijaamiselta. Mutta nyt olen ajatellut ottaa pääni pois perseestä ja huijata ihan niin paljon kuin sielu sietää, kunhan koiralla on kivaa. Piste.

©Katariina Launiala
Sunnuntaina oli sitten vieläkin tukalampi ilma, ja lämpötilan huidellessa hellerajan yläpuolella aloittelimme aamupäivällä kevyesti agilitylla. Huh heijaa. Tehtiin ihan pientä pätkää, tsekkailtiin vähän meidän takaaleikkausta ja valssia yksinkertaisella radalla. Ja halleluja, takaaleikkaus jopa onnistui! Useamman kerran! Tuo on meille ollut tosi vaikeaa, mikäli se tapahtuu kahden hypyn välissä. Ennen putkea on toiminut ihan hyvin. Nova teki rataa hyvällä asenteella, innokkaasti ja vauhdilla. Ja huutaen. Kuitenkin heti palkan saatuaan se juoksi pallonsa kanssa varjoon makaamaan, *vinksvinks*. Aksailut jäi siis aika lyhyeen, kelistä johtuen.

©Katariina Launiala
©Katariina Launiala
Tehtiin kuitenkin vielä keinua, mikä on meillä edelleenkin hyvin vaiheessa. Johtuen ehkä treenitahdistamme, keinua ollaan tehty ehkä kuukauden välein... Alkuunhan meillä oli ongelmana se, että Nova arasteli keinun liikettä kovasti. Tämä saatiin kyllä korjattua ihan muutamalla treenikerralla, minkä jälkeen ongelmaksi muodostui...yllätys yllätys, liika vauhti. Jos Novan päästäisi suorittamaan keinua ihan itsekseen, luvassa olisi todella näyttävä lentokeinu. Joten me ollaan tehty keinua apparin kanssa ja lisäksi itse olen roikkunut kaulapannassa kiinni. Nyt jätettiin kuitenkin appari pois, ja pirskatti sentään, hommahan alkoi sujua paremmin. Tekemistähän tuossa vielä riittää, mutta suunta on hyvä!

Sunnuntain tärkein oppitunti: näin rauhoitun aksakentän laidalla.
Aksailun jälkeen käytettiin koiria uimassa ja iltapäivällä jatkettiin tokoilun merkeissä. Tällä kertaa hallissa, jossa oli sentään vähän inhimillisempi ilmasto aurinkoiseen kenttään verrattuna. Meillä on takana sellanen puolen vuoden tokotauko, josta yritän kovasti motivoida itseäni treenaamaan taas. Ja olen huomannut, että meidän seuraaminen on levinnyt käsiin. Tätä ongelmaa oli nyt sitten sunnuntaina tarkoitus havainnollistaa, mutta koiralla oli toiset suunnitelmat: se päätti olla ihan sairaan hieno <3 Vireessä, asenteessa ja kontaktissa ei yhtäkkiä ollutkaan mitään korjattavaa, sen sijaan puutuimme poikittamiseen. Hirveen paljon kivempaa nillittää poikittamisesta kuin kontaktin katkeilusta. ;) Tehtiin myös luoksetulon pysäytystä, mikä sujuikin ihan kivasti. Ja mikä tärkeintä, nyt mulla on eväät lähteä viemään tuota liikettä loppuun asti. Vielä kun löytäisi siihen sitä aikaa ja energiaa, motivaatiota saattaisi ehkä jopa löytyäkin!


Tosi kiva viikonloppu, oli huippua nähdä taas kaikkia! Leirin aikana Wirneelle syntyi 8 pentusta lisää, joten ensi vuonna toivottavasti leireillään sitten jo vähän isommalla porukalla. ;)

2 kommenttia:

  1. Johan tätä onkin odoteltu! ;)

    Itsekin olen pohtinut kerran jos toisenkin taas sitä auttamista ja ainakin nyt torstain treeneissä en edes ehtinyt auttaan gatsbyä, kun se jo haukkui niin hienosti! Aika nopiaan siis se ainakin sai sitä itsevarmuutta avuista ja homma lähti taas hyvin käyntiin! Ollaan me siis vaan törkeesti avuliaita ;)

    Ja jos sun kameralla kuvat räpsin, sun laittamin asetuksin, niin ei niistä mitään credittiä tartte antaa! Vaikka tietenkin tuli heti ammattivalokuvaaj fiilis noista :D

    VastaaPoista
  2. No hei, sä painoit sentään laukaisinta!!1 :D (Meinasin eka kirjoittaa liipasinta...) Joo, katotaan miten lähtee taas reenit rullaamaan, kuhan nyt ensin pääsis niihin treeneihin.

    VastaaPoista