Agiliitoa ja nenähommia

Meidän aksailut ovat saaneet uuden vaihteen päälle, tällä viikolla aloitettiin normitreenien lisäksi agilityn jatkokurssi, joten seuraavan 6 viikon ajan me päästään agiliitämään kaksi kertaa viikossa. Jee! Sunnuntaina lomareissulta palattuamme käytiin siis normitreeneissä, uutena esteenä tehtiin muuria, joka ei kovin kummoista mullistusta aiheuttanut. Samoin tehtiin ekaa kertaa A-este kokonaisena, hyvin löytyi kontaktitkin. Nova taitaakin olla nyt tutustunut kaikkiin esteisiin, paitsi pituushyppyyn ja okseriin. Tai no, kepit on vielä alkutekijöissään mutta anyways. Tehtiin pientä radanpätkää, jossa pointtina oli lähinnä lähetys putkeen pimeästä kulmasta. Yritin tehdä jonkin sortin viritelmää treenistä, mittasuhteet ainakin on päin sitä itseään, mutta noin pääpiirteissään se näytti tältä:

Positiivinen yllätys nro 1: Nova ei kertaakaan mennyt renkaan sivusta/ali.

Positiivinen yllätys nro 2: putki löytyi todella helposti myös vaikeammasta kulmasta.

Ja tärkein asia itselle muistettavaksi: LIIKU! Heti jos mä jään himmailemaan ja varmistelemaan, että tajuaakohan se nyt mennä sille seuraavalle esteelle, Nova joko pysähtyy tai tulee käteen. Jos mä luotan, että se irtoaa, se myös irtoaa. Mun itselleni hokema mantra luota koiraan pätee siis myös tähän lajiin.

Meidän keppiprojekti on ollut vähän kesälomalla ajanpuutteen vuoksi, joten siinä ollaan aika alussa vielä. Muutaman kerran olen jo hilannut toista paria lähemmäs ensimmäistä, mutta ei ne vielä läheskään suorassa rivissä ole. Tässä muutama toisto, missä vaiheessa nyt ollaan, tästä jatketaan.

Maanantaina käytiin pitkästä aikaa taas jäljestämässä, tällä kertaa pellolla namijäljen merkeissä. Mulla on ajatuksena tehdä nyt namijälkeä hamaan tulevaisuuteen asti, jos vaikka sais sitä nenää vähän enemmän kohti maata ja tarkkuutta kehiin. Ja tässäpä teille todistusaineistoa siitä, että kyllä se osaa ihan rauhassakin jäljestää! Ainakin joskus. (Huomatkaa myös superinnokkaat ilmaisut kepeillä...) Ja tuo hetkellinen tuijottamiskohtausta loppupuolella johtui ylivoimaisesta häiriötekijöistä: kirsisääsket kehtasivat paritella ihan jäljen vieressä.

Keskiviikkona oltiin sitten siellä agilitykurssilla, peruuntumisten ja juoksunarttujen vuoksi me oltiin ainoat tyypit paikalla - hulppeaa yksityisopetusta siis! ;) Tehtiin puomia kokonaisena, Novalla hurja vauhti mutta pääsääntöisesti hienot kontaktit. Pari kertaa tosin lipsahti toinen takajalka maahan. Ja pari kertaa se myös teki paimenvaanimista kontaktien yläpäässä, vaikka puomia ei tosiaan kokonaisena olla tehty herrasen aikaan. Mutta tämä meni onneksi parin kerran jälkeen ohi.

Tehtiin myös irtoamistreenejä hypyillä + renkaalla/pöydällä. Kerran oli pöydälle syöksyessään pojalla niin hurja vauhti, että ehti vain napata nakin suuhun ja rysäyttää toiselta puolelta alas. Ihan ei jarrut pelittäneet. Muut toistot sen sijaan tooosi hienoja. Irtoamistreeniä tehtiin myös seuraavanlaisella radalla, jossa mun oli tarkoitus pysyä mahdollisimman paikallaan (kohdassa X) koiran juostessa. Ja tosi hyvin tuo menikin, kunhan itse muistin myös ohjata sitä koiraa eikä vain huudella esteiden nimiä... :D

Musta oli jotenkin hirveän helpottavaa myös huomata, että tuo ihan oikeasti on vielä se sama koira kuin aina ennenkin (viitaten tässä nyt siihen MH-kuvaukseen). Ihan mutkattomasti lähti kouluttajan matkaan tämän napatessa hihnasta, kun tehtiin puomia. Ihan mutkattomasti myös hukutti kouluttajan märkiin pusuihin ja väläytteli aussiehymyään. ;) Tällä viikolla meillä kävi myös vieraita kera kahden pienen lapsen, ja edelleenkin täysin mutkattomasti Nova otti heidät vastaan (päästämättä ainuttakaan haukkua!). Mun täytyy nyt vain lakata maalailemasta piruja seinille.

Sama mutkattomuus jatkui torstaina pelastuskoiratreeneissä, jossa saimme treeneihin miesvieraan (jota piti toki heti hyödyntää). Novalle kolme ukkoa valmiiksi piiloihin, istuva, seisova ja makaava. Mies oli kolmas ja makaavassa asennossa. Nova oli vähän possu, ensimmäisen ukon löydettyään kävi ensin merkkaamassa ja tuli sen jälkeen häntä tötteröllä ilmaisemaan. Ekan löydön jälkeen ajatus hetkeksi katkesi, koska maahan oli valutettu jotain todella järkyttävän hajuista mäskiä, joka veti pientä porsasta puoleensa. Saatuaan ajatukset kasaan, jatkui etsiminen ja ukko löytyi helposti, mutta ilmaisu meinasi unohtua, koska seisoin kai liian lähellä sitä tuoksuvaa eritettä... Viimeinen ukko (mies) olikin sitten se paras. Käyttäytyminen maalimiehellä tosi nättiä, oli vain nuuskaissut (makaavia olisi yleensä niin kiva pussailla ja pomppia niiden mahan päällä) ja ampaissut matkaan. Ilmaisu...tyylikäs sivuttaishyppy, olispa saanu videolle :D Edes piilosta noustessaan ei mies ollut yhtään pelottava, ja innostuipa Nova jopa kunnon taisteluleikkiin tämän kanssa. Hieno Nopsukka!

Ja huomenna onkin herralla luvassa jännät paikat, koska olen mielenhäiriöissäni ajatellut lähteväni sen kanssa ihka ensimmäisiin mätsäreihin. Voi tsiisus jo valmiiksi...

Viittä vaille jälkikoira

Huh heijaa, mikä viikko! Joka ikinen ilta on ollut jotain koirajuttuja, tosin kovin jälkipainotteista puuhaa tällä kertaa. Aloitetaan siitä tärkeimmästä, eli tunnistusjäljestä! Päästiin pelastuskoiraporukalla moista touhua kokeilemaan, osa oli tokikin tehnyt sitä jo aiemmin. Maanantaina järjestettiin aiheesta teoriapläjäys, käytiin läpi tunnistusjäljen opetustyylejä jenkkilässä, Euroopassa ja Suomessa. Tapoja on monia, ja ilmeisesti itse kunkin on vähän vaikea ymmärtää sitä toisen tapaa. ;) Tarkemmin käytiin sitten läpi sitä, miten Suomessa hommaa on lähdetty kouluttamaan. Lyhyesti sanottakoon, että Suomessa homma alkaa esineisiin reagoimisella ja esineet tulevat mukaan kuvioon ihan heti, jenkkilässä taas pelataan pitkälti makkaralla.

Keskiviikkona päästiin sitten kokeilemaan touhua käytännössä. Jos välillä taajamaetsinnässä on tuntenut itsensä ääliöksi kökkiessään lumikasassa ihmisten kävellessä ohi, niin eipä tämäkään touhu ulkopuolisten silmin ihan fiksulta näytä. Etenkin alkuvalmistelut olivat varmasti varsin epäilyttävän näköistä touhua, kun jotain valkoista sisältävät minigrip-pussit vaihtoivat omistajaa kadunkulmassa. Pusseissa siis sideharsoa höystettynä omilla aromeilla. Ihan vasta-alkajat, joilla ei minkäänlaista jäljestystaustaa ollut, aloittivat hajustettuihin esineisiin tutustumalla ja niihin reagoimalla, varsinaista jäljestystä tämä ei vielä ollut. Ne, joilla jäljestystaustaa oli, pääsivät jäljestämään pienet, ihan muutaman metrin pätkät asfaltilla. Jälkeä helpotettiin suihkuttamalla sille jäljentekijän hajustamaa vettä. Jäljen päässä aina pieni, metallinen esine, johon reagoimisesta palkka. Ideana on, että tuota veden määrää hiljalleen vähennetään, kunnes sitä ei tarvita enää ollenkaan. Ennen jälkeä koira ottaa minigrip-pussissa olevasta sideharsosta lähtöhajun, ja ideana on, että kaikkien muiden hajujen seasta koira etsii tämän kyseisen hajun ja lähtee sitä seuraamaan. Hajuerottelu koiralle opetetaan siis erikseen ns. purkkiradalla. Sekavaa ja monimutkaista, mutta ah, niin mielenkiintoista.

Novalle tehtiin alkuun muutama toisto esineeseen reagoimista, meillä esineenä avain. Esine kiinnosti kovasti eikä tässä mitään ihmeellistä ollut. Sitten päästiin jäljen pariin. Ensimmäinen jälki meni sikäli vähän vituralleen, että jäljen tekijä jäi aika lähelle, joskin piiloon, ja Nova haistoi kyllä koko ajan, missä kyseinen tyyppi lymyili. Eihän se meinannut ymmärtää, miksi sen pitää jäljestää, kun tasan tietää missä se ukko on. Hajustettu vesi kiinnosti lopulta sen verran, että päästiin jälki loppuun ja esinekin löytyi. Toinen jälki paljon parempi, vaikka Nova jälleen nappasi vainun jäljentekijästä. Malttoi kuitenkin jäljestää loppuun asti. Tätä olisi nyt sitten tarkoitus jatkaa aina silloin tällöin! Tarkoittaa myös sitä, että meidän jälkikausi jatkuu ihan ympäri vuoden, tätä kun on mahdollista tehdä talvellakin. Ja silloin se itse asiassa on helpompaakin, pienellä pakkasella hajut kun ovat puhtaimmillaan. Tosi mielenkiintoista touhua.

Torstaina pelastuskoiratreeneissä tehtiin alkuun ilmaisua. Novalle yksitellen kolme ukkoa, ihan sikahienot ilmaisut jokaisella ilman mitään apuja. Viimeisellä yritti kokeilla, josko se mamma sieltä kuitenkin tulisi ilman että itse tarttis liikkua, mutta nopeasti tyyppi tajusi, että ei, ei se vaan tule. ;) Novalle tehtiin myös jälki, se meni kyllä ihan haahuiluksi, mutta päästiin loppuun asti kuitenkin.

Perjantaina yhdistys järkkäsi kokeenomaisen tottistreenin, me mentiin tekemään BH:ta. Otettiin kaikki vimpan päälle koirien tarkastamisesta lähtien, oikein numerolaputkin saatiin rintaan, että varmasti jännittäisi. Meillä parina bokseri, Nova teki ensin liikkeet. Hihnassa seuraaminen oli vähän laiskahkoa, ei nyt varsinaisesti huonoa, mutta sellaista semityöskentelyä. Palkkasin sen jälkeen leikillä, jotta saataisiin virettä vähän ylöspäin. Loput liikkeet menikin vireen osalta ihan saakelin hyvin, yhtään ei himmaillut sen hirveän seuraamismaratonin jälkeenkään. Kontakti piti ihan koko ajan eikä täyskäännöksetkään ihan paskoja olleet. Henkilöryhmäkin oli ekalla kierroksella vähän kökkö, kun ihmiset niin kiinnosti, toisella kerralla ei vilkaissutkaan. Luoksetulossa meinasi tulla taas suoraan sivulle, ja siihen jouduin käsiavuin lopulta puuttumaan. Kaiken kaikkiaan ihan helkkarin upeasti meni! Kovin olen tyytyväinen. Mutta mutta, paikkamakuuseenhan meillä se touhu sitten kosahtikin, kuten osasin jo odottaa. Nova pysyi kyllä siihen asti, kunnes tuli se luoksetulo, siinä lähti. Appari piti Novaa liinassa, koska tosiaan epäilinkin sen lähtevän tuossa kohtaa, joten ei sössitty toisten suoritusta. Otettiin heti perään sama uusiksi, toisella kerralla Nova pysyi hienosti. Mutta ehdottoman positiivista paikkamakuussa kuitenkin se, että Nova kesti koko muun suorituksen ajan, mukaan lukien seuraamisten juoksuosuudet, joiden voisin kuvitella olleen myös tiukka paikka, sekä toisen koiran leikittämisen ja riekkumisen seuraamisten välissä. Tää saakelin paikkamakuu nimenomaan tuossa luoksetulokohdassa on nyt meillä se kriittinen piste, eipä siinä kokeessa muuta kauheen ihmeellistä ole. Mutta  kyllä tämä tästä, treeniä vaan!

Perämoottori persiissä ;)

Viikonloppu vietettiinkin sitten pitkälti metsäjäljen parissa, kun yhdistys järkkäsi jälkiviikonlopun, kouluttajina Raimo Viitanen ja Pirjo Kinnunen. Kovin silmiä avartava koulutus, tykkäsin tosi paljon heidän ideologiasta jäljellä. He painottavat nimenomaan sitä, että koira saa itse oivaltaa asioita, ei sitä ohjailla jäljellä (autetaan sitten jos oikeasti on pakko) vaan jos/kun koira lähtee harhailemaan, sen annetaan itse löytää jälki uudestaan.  He eivät merkkaa jälkiään eivätkä keppien paikkoja, jotta eivät vahingossakaan ohjaisi koiraa. Jos keppejä jää maahan, niitä jää maahan. Ajatuksena heillä on kasvattaa koiran itseluottamusta touhuun ja rakentaa koiralle sitä fiilistä, että jumalauta mä osaan tän!! Jos ohjaaja puuttuu liikaa koiran työskentelyyn, ohjaa jäljellä ja "pakottaa" ilmaisun jokaisella kepillä, koira voi alkaakin tukeutumaan enemmän ohjaajaan ja sellainen itsevarmuus ja itsenäisyys voi kärsiä. Tapoja on toki tässäkin monia eikä kaikki sovi kaikille, mutta tää ideologia sopii kyllä just mun ajatusmaailmaan. Vaikkakin kovasti joutuu meikäläinen töitä tekemään, että tämä toteutuisi myös käytännössä eikä vain teoriassa. (Oikeasti olen kontrollifriikki ja ohjaan koiraa ihan liikaa.)

Lauantaina siis Novalle reilun 200m jälki, jolla kolme keppiä ja kolme kulmaa. Viljelin satunnaisesti nameja jäljelle, kulmat namitin tiheämmin. Jälki vanheni noin tunnin. Mulla oli jälkeä tehdessä sattunut joku kämmi jossain kohdin, eikä jälki mennytkään ihan siellä, missä sen oli tarkoitus mennä.  Eipä siinä sitten auttanut kuin lukea koiraa ja mennä sen mukana. Parissa kohtaa harhaili pitkäänkin, mutta työskenteli ihan hemmetin hyvin eikä luovuttanut missään vaiheessa, aina löysi lopulta jäljelle. Ja jumankekka, se ilmaisi ne kepitkin! Enpä olis uskonu, että se edes bongaa niitä.

Sunnuntaina about saman pituinen namiton jälki, neljä kulmaa ja 7-8 keppiä (en muista enää itekään). Oli haastavaa tunkea lyhyelle jäljelle kulmia ja keppejä, ja osa kepeistä olikin ihan liian lähellä joko toisiaan tai kulmaa. Mutta Nova oli ihan super! Ihan perkuleen upea. Jäljen hukatessaan se teki duunia tasan niin kauan, että löysi takaisin. Kulmat meni pitkiksi, mutta aina se jäljen löysi uudestaan, keppejä Nova nosti 5. Toinen kouluttajista kommentoi suorituksen jälkeen, että Nova on jäljen osalta jo valmis alokasluokkaan, toinen oli sitä mieltä, että voisihan sillä vielä pari jälkeä ajaa ennen koetta. ;) Vielä olisi kuitenkin pari pientä muuttujaa tässä välillä, nimeltä esineruutu ja tottis...

Päällimmäiset opit jälkiviikonlopulta:

• namit jäljeltä helvettiin, ne vaan sekottaa
• enemmän keppejä jäljelle, niiltä palkka
• kulmissa voi alkuun auttaa koiraa vähän tamppaamalla niitä
• pysy kauempana koirasta
• luota koiraan, älä ohjaa!!!

Viikonlopun aikana ehdittiin tekemään myös esineruutua. Nova ei taaskaan olisi alkuun halunnut ottaa mitään ällöttäviä kuolasia tavaroita suuhun, mutta lauantaina alkoi jo pikkusen saamaan homman ideasta kiinni. Sunnuntaina toi esineitä jo useamman metrin, wuhuu! :D Erityisen ällö oli nahkainen, metallireunainen rahapussi. Treenin lopussa kouluttaja lähti viemään esineitä takaisin paikoilleen, Nova seuraili mukana. Kun esineet oli ripoteltu maahan, Nova noukki sen samaisen ällöttävän lompakon ja toi sen mulle takakulmasta asti täysiä pinkoen! Jotain sillä taisi loksahtaa paikoilleen.

"Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana"

Tämän piti olla postaus meidän ensimmäisestä rauniotreenistä. Mutta toisin kävi. Jollain korkeammalla taholla on pakko olla jotain meidän rauniovierailuja vastaan, koska ne ei vaan koskaan onnistu. (Ja omia raunioitahan meillä ei enää ole, koska Lahti on paska.) Viime vuonna jäi kaikki väliin, kun olin juuri kyseisinä viikonloppuina itse kouluttautumassa. Tänään oli tarkoitus vierailla Espoon raunioradalla, mutta eipä vierailtu, kun auto sanoi sopimuksen irti moottoritiellä. Ehdittiin me Helsinkiin asti. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Sieltä sitten tunnin norkoilun jälkeen hinausauto poimi meidät kyytiin ja kuskasi Mäntsälään, jossa toisen tunnin norkoilun jälkeen hinattiin auto kotiin. Ihan jokunen kirosana on päässyt tänään suusta.

Mäntsälässä käytettiin kuitenkin tilaisuus hyväksi ja treenailtiin vähän huoltoaseman parkkiksella. Paikkamakuuta, seuraamista, kaukoja ja eteentuloja. Röyhkeästi pidin koiraa irti julkisella paikalla. Minitreenien päätteeksi syötiin vähän jätskiä. Kuorin itse suklaat päältä ja sisus syötiin puokkiin. Ällöä? No ei edes. Kuluihan se päivä näinkin. Onneks oli aurinkorasvaa. Ja vettä.

Ensi viikolla olisi sitten luvassa rauniovierailu Kuusankoskelle. Saa nähdä, selvitäänkö koskaan sinne asti.

Nova on kuitenkin päässyt käyttämään nokkaansa tällä viikolla jäljestyksen merkeissä. Keskiviikkona namijälki niitylle, vanheni 45min ja sisälsi neljä 90 ° kulmaa, jäljen päässä keppi. Enemmän oli vauhtia kuin viimeksi, mutta ei se nyt mikään mahoton ollut. Yksi kulma meni haahuiluksi kun kokeilin mitä tapahtuu, kun en tihennä askelia niin paljon. Löysi kuitenkin itse lopulta takaisin. Loput kolme kulmaa todella tarkkaa ja määrätietoista työskenteltyä ja keppikin ilmaistiin hienosti!

Torstaina meillä oli pelastuskoiratreeneissä teemana jäljennosto. Kullekin koiralle tallattiin kolme 50 metrin jälkeä vierekkäin, jäljet lähti tieltä. Kaikki jäljet siis eri ihmisen tekemiä, Novalla jäljen päässä namikippo + keppi. Kovaan ääneen voivottelin ennen omaa vuoroa, että ei tästä kyllä varmaan tuu mitään, ei se tajua lähteä jäljestämään, ei me olla koskaan mitään janatyöskentelyä edes tehty ja diipadaapadii. Mutta katohan poikaa, valjaat kun sai päälle ja liinan kiinni, niin tiesi tyyppi kyllä ihan tasan tarkkaan, että nyt ei ollakaan menossa ukkoja ettimään. Nenä maassa se paineli nelivetoa menemään tietä pitkin ihmeellistä kurnutusta pitäen. Ennen ekaa jälkeä siirrryttiin metsän puolelle, sanoin koiralle vain "jälki" ja lähdettiin kulkemaan. Välittömästi jäljen kohdalle päästyään koira kääntyi 90 ° ja lähti viipottamaan - ja vielä oikeaan suuntaan. Mulla loksahti leuka polviin asti ja suusta pääsi vain "jumalauta". Ja sitte me mentiin.  Ihan hirveä vauhtihan tuolla jäljestäessään oli, ja muutaman kerran se jälkikin hukkui kaikessa tohotuksessa, mutta itse se lopulta aina löysi jäljelle. Rasia+keppi -viritelmät ilmaisiin hienosti. Ihan yhtä hienosti meni ne kaksi muutakin jäljennostoa, ei minkäänlaista epäröintiä tai haahuilua siinä kohti, vaan tiukka käännös jäljen päällä ja mars matkaan. Uskomaton jätkä. Ja ikinä ei tätä olla aiemmin tehty, mä oon aina näyttänyt sille ihan kädestä pitäen, mistä se jälki oikein lähtee. Arvatkaas, näytänkö enää? ;)

Sitten me ollaan myös vähän tottisteltu ja tokoteltu. Tottiksissa tehtiin mm. noutoa, en vielä vaatinut luovuttamista vaan palkkasin kun koira oli n. metrin päässä. Muutaman kerran olen nyt yrittänyt kotona yhdistää eteentuloa tuohon noutoon, apuja se siihen aika paljon tarvii ja vauhtikin tippui huomattavasti. Kokeilin mitä tapahtuu ilman mitään apuja, tyyppihän empi hetken kapula suussaan ja täräytti sitten täydelliseen paerusasentoon sen kanssa! Mistähän se tuon on keksinyt, ikinä ei olla tollasta tehty? :D Pitää nyt miettiä, miten tästä jatketaan, että saadan vauhti takas tappiin eteentulosta huolimatta... Tottiksissa tehtiin sitten myös paikkamakuuta sekä rivissä että niin, että toinen koira tekee vieressä luoksetuloa. Ekasta toistosta saatiinkin upea onnistuminen, joten ei sitten riskeerattu ja lopetettiin siihen. Erävoitto!

Tokotettu ollaan lähinnä pikaisesti pihatreenien merkeissä, Nova on päässyt tekemään mm. ruutua ja tunnaria. Jokin aika sitten valitin, kuinka meidän hyvällä mallilla ollut tunnari olisi levinnyt käsiin. Mähän kävin tämän takia ostamassa lasipurkkeja, ajatuksena lähteä opettamaan hommaa uusiksi ihan eri menetelmällä, eli purkkien avulla. Kuitenkin ennen hommaan ryhtymistä päätin kokeilla sillä vanhalla, tutulla metodilla. Ja perskule sentään, sehän sujuikin! Ei meidän tunnari mihinkään ole levinnyt! Ollaan treenattu niin, että oman lisäksi 3 häiriökapulaa on erilaisissa muodostelmissa, ja kunhan vire on sopiva, niin kyllä se oma sieltä nousee. Jostain syystä rivissä olevat kapulat on Novalle helpompia kuin esim. ihan sekaisin olevat. Jännää. Mutta nyt mulla on sitten kasa lasipurkkeja kotona, eikä mitään hajua, mitä niillä tekisin...

Kun kaasu hirttää kiinni

Ensin pieni varoituksen sana: seuraa ihan mammuttimainen postaus. Mutta kun on taas tullut tehtyä vähän sitä,  tätä ja tuota. Mutta aloitetaan tärkeimmästä: mamman muru täyttää tänään yks vee! Hurjaa, miten aika vaan menee. Syntymäpäivän kunniaksi poitsu pääsee huomenna vaeltamaan hemaisevan narttulauman kanssa! Ja sunnuntaina isketään sitten taju kankaalle ja tehdään luuston läpivalaisu. Jänskää jänskää.

Tommonen se joskus oli <3

Maanantaina oltiin esineruututreeneissä. Mähän tein Novalle viime kesänä jonkin verran esineruudun alkeita, mutta kuten arvata saattaa, tyyppi oli unohtanut jo kaiken. Tehtiin niin, että appari näytti Novalle esinettä, meni viemään sen piiloon ja päästin koiran etsimään. Sehän suorastaan sinkosi pusikkoon, löysi esineen, otti suuhun, totesi sen paskaksi, sylki pois ja lähti etsimään jäniksen papanoita. :D Tämä toistui joka kerta, myös ihan lyhyeltä etäisyydeltä ja niin, että itse heitin esineen lähelle. Hirmuisella innostuksella ja hetsauksella se hetken aikaa saattoi leikkiä esineellä (toisen koiran lelu), mutta korkeintaan metrin verran se malttoi sitä kantaa mua kohti. Kokeiltiin myös mun omalla esineellä (lapanen), mutta se kiinnosti vielä vähemmän. Että eiköhän aleta rakentamaan hommaa ihan alusta. Harmillisen vähän olen tajunnut vahvistaa tuota tavaroiden mulle tuomista. Leluja se on aina tarjonnut mulle ihan ilman vahvistamistakin, mutta neutraalien esineiden kantamista ja mulle tuomista ei juurikaan olla tehty. Siispä meillä on käsissä taas uusi projekti, vielä kun jostain löytäisi sille aikaa...

Tiistaina oltiin tottistelemassa. Arvoin pitkään menenkö vaiko enkö, mutta onneksi menin, oli hyvät sessiot. Aloitettiin kokeeseen ilmottautumisella, namppa kädessä sujui oikein mallikkaasti, mitä nyt kerran pomppasi kohti "tuomaria". :D Paljon kehuja saatiin sekä jäävistä että seuraamisesta, kontakti oli kuulemma loistava. No oli kai, kun oli lelu kainalossa... Mutta yhtään ei ollut seuraaminen liian tiivistä, niih! ;) Täyskäännös on parantunut hurjasti, tosin teen sitä vielä aika paljon namppa kädessä, siirtyminen lelupalkkaan ei siinä ole vielä oikein sujunut. Kovasti meitä yritettiin taas sinne BH-kokeeseen jo yllyttää, mutta harmi kun siellä ei ehkä katsota kovin hyvällä sitä lelua siellä kainalossa. Tosin suurin kompastuskivi meillä on kyllä se paikkamakuu siinä kohtaa, kun toinen koira tekee luoksetuloa. Ja tätähän me sitten treenattiinkin! Appari piti koiraa liinassa, itse olin 15m päässä selin koiraan ja toinen koirakko teki luoksetuloja ihan vieressä. Eka meni loistavasti, ihan rauhassa makasi. Tokalla sattui yleinen härdelli, kun viereisestä porukasta pääsi koira karkuun ja sinkoili kentällä karjuva omistaja perässään. Nova reagoi tähän ja syöksyi kohti, onneksi oli se liina... Kolmas meni pipariksi kun Nova oli edellisestä episodista vielä niin täpinöissään, neljäs oli kuitenkin ihan super ja siihen oli hyvä lopettaa. Tämä nyt meille tehotreeniin niin päästään joskus sinne kokeeseen.

Keskiviikkona sain aikaiseksi tallata jäljen taas pitkästä aikaa, nyt kokeiltiin ekaa kertaa niitä kulmia. Jälki niityllä, kolme 90 asteen kulmaa, vanheni 30min ja jäljen päässä keppi. Ihan superhienoa työskentelyä! Tosi rauhallista ja tarkkaa, ihan huippua. Kulmissa Nova eteni todella määrätietoisesti, ei epäröinyt tai hapuillut yhtään, ihan kuin ois hommia tehny vähän enemmänkin. Toki helpotin kulmia tihentämällä askelia, mutta silti. En mä ois arvannu, että ne näin helposti lähtee sujumaan. Kepin Nova ilmaisi taas ihan itsekseen, vähän hitaasti kylläkin, koska olin jättänyt namirasian alta pois. Mutta hokasi tyyppi idean silti. Saatoin just vähän innostua jäljestämisestä uudelleen! :D

Torstaina käytiin ryssimässä taas vaihteeks yhdet tokokokeet. Lähdettiin kokeisiin 3 päivän varoitusajalla ajatuksella, että millään muulla ei ole minkään valtakunnan väliä, mutta paikkamakuusta pitää nyt saada onnistuminen. Ja saatiinko? No v**tu ei. Ei saatu. Siinä 30sek paikkeilla yksi koira ampaisi kuin tykin suusta ohjaajan luo - Nova perässä. Kaikki maailman kirosanat tähän. Nyt en voi kyllä hyvällä tahdollakaan sanoa, että hyvä mieli jäi silti. Ei jäänyt. Jäi ihan paska fiilis. Nyt tuo paikkamakuu taitaa olla mulle melkoinen kynnyskysymys, en mä uskalla enää mihinkään kokeisiin mennä arpomaan, että pysyyköhän siellä muut koirat vai ei. Nova kyllä pysyy - jos kaikki muut pysyy. Onhan meillä ennenkin lähtenyt rivistä koiria lätkimään, eikä Nova ole mihinkään noussut, mutta nytpä nousi. Mietin jo, että josko jättäis alo-luokan tähän ja tähtäis seuraavaks jo avoimeen, jos siellä ois paikkamakuu muillakin varmempi ja mun ei tarttis ressata, lähteekö rivistä joku litomaan. Mutta se nyt ois vaan ongelman kiertämistä. Ja kai niitä koiria rivistä lähtee sielläkin. Voi huoh.

Kokeet käytiin tällä kertaa sateessa, kenttä oli ihan kamalaa liejua ja lätäkköä. Tämän arvelin aiheuttavan lisää ongelmia, ja niinhän se aiheuttikin: nollattiin liikkeestä maahan,  meidän ehkä varmin liike. Tuo on kyllä sellanen hienostoperse, ettei mielellään likaa karvojaan kurassa, joten osasin kylläkin vähän aavistaa. Tuomarina kokeessa Hannele Pörsti ja pisteet oli seuraavat:

Luoksepäästävyys 9
Paikkamakuu 0
Seuraaminen kytkettynä 9
Seuraaminen taluttimetta 9
Liikkeestä maahan 0
Luoksetulo 8
Liikkeestä seisominen 8
Estehyppy 8
Kokonaisvaikutus 7

Jotain hyvää kokeessa kuitenkin oli, vaikka se tahtookin juuri nyt unohtua paskan fiiliksen alle. Mutta seuraaminen! Ah, rakkautta. Ihan parasta ikinä, saakelin upea vire, kontakti ei tippunut kertaakaan ja pyllykin meni maahan pysähtymisissä kaikesta liejusta huolimatta. Täyskäännöksistä en tykännyt, mutta kaikki muu oli rakkautta. <3 Liikkeestä maahan nollattiin, koska kolmoiskäsky. Luoksetulo muuten ok, mutta taas tiputti lopussa raviin ja jäi myös mun makuun vähän turhan kauas istumaan. Liikkeestä seisomisessa ja estehypyssä molemmissa tuplakäsky perusasentoon. Koska lieju. Veikkaan. Ja Pörstistä tuli juuri mun lempparituomari huiman kolmen tuomarin kokemuksella, vaikka alkuun stressasinkin hirveästi mennä hänen tuomaroitavakseen.

Tämä koe avasi kyllä meikäläisen silmät nimenomaan viretilan suhteen. Ja viretila oli varmasti isoin syy siihen, miksi Nova lähti paikkamakuusta kaverin perään.  Mä oon koko ajan ressannut sitä, että koira paineistuu mun jännittämisestä ja alkaa laamailla. Oon ottanut sen ihan viime hetkillä autosta pois, ettei se muutu ihan fleguksi, kun ite jännitän. Kappas keppanaa, nyt puhalsikin ihan uudet tuulet ja herralla keitti totaalisesti yli. Kaasu hirtti kiinni, jarruja ei löytynyt. Tuo kävi niin kierroksilla kokeen alussa, että en meinannut saada sitä edes perusasentoon! Niin se sitten ampaisi saaliin perään, kun sellainen näkökenttään ilmaantui. Muistuu mieleen HOT:n tokokoulutus tältä keväältä, jossa mainittiin, että koiran todellinen viretila alkaa näkyä vasta siinä vuoden iässä. Kappas. Mutta nyt se on selvää: ei mulla tule olemaan ongelmaa alivireisen koiran kanssa. Päinvastoin. Mulla tulee todennäköisesti vielä olemaan ongelma ylivireen kanssa. Yksi iso syy ylivireeseen oli varmastikin iltakoe. Koira oli ollut koko päivän yksin, ehdin käyttää sitä vain pikaisella kusetuksella, sitten koira pariksi tunniksi autoon ja kentälle. Juu ei. Ei näin. Mutta nää on taas niitä asioita, jotka täytyy mun ainakin kantapään kautta näköjään oppia. Toisaalta yksilöliikkeissä koiran viretila olikin sitten ihan optimaalinen, yhtään ei mennyt yli, mutta myöskään laamailusta ei ollut tietoakaan. Kyllä koiran viretilan hallinta on yksi iso asia, jossa yksinkertaisesti tuntee itsensä ihan uunoksi. Kun ei osaa, niin ei osaa.

Alkuviikon sillisalaatti

Tuntuu, että tällä viikolla ollaan tehty hirveästi kaikkea, mutta koska mitään en ole kirjannut ylös, olen ehtinyt jo unohtaa, mitä tämä "kaikkea" mahtaisi olla. Maanantai muistuu kuitenkin mieleen päivänä, jolloin ajelin rapeat 100 km etsimässä tyhjillään olevaa koulutuskenttää - sellaista löytämättä. Treenattiin sitten parkkipaikalla. :D Joo, meiltä ei siis niin vain "kipaista nopeasti treenamaan läheiselle kentälle". Mutta treenit itsessään meni mukavasti, tehtiin kaukopalkalla muutama seuraamispätkä, jäävät ja luoksetulo. Nova otti parkkiksella liikkuvista satunnaisista autoista aika paljon häiriötä, sen sijaan ihmisiä ja koiria ei niinkään noteerannut.

Tiistaina oltiin tottiksissa parin viikon tauon jälkeen, päivän teemana hyppy. Aloitettiin matalalta ja korotettiin aina vähän, ihan täyskorkeaa en uskalla ottaa ennen luustokuvia. Myös A:n jätin väliin samasta syystä. Ja ehtiihän noita hinkkaamaan. Mutta asiaan, Nova rakastaa hyppyä! Ihan saakelinmoisia loikkia se kyllä teki ja kouluttajakin naureskeli, että eiköhän pistetä samantien 120cm korkeutta. Ja en kyllä epäile hetkeäkään, etteikö tuo olisi siitä selvinnyt - mutta kokeillaan sitä sitten kun on läpivalaisu koiralle tehty. Neurootikko mikä neurootikko. ;)

Jälkeä ollaan ajettu huimat yksi kappaletta nyt viikon sisään. Mutta laatu korvaa määrän, vai miten se nyt oli... :D Nyt pitäisi oikeasti alkaa niitä kulmia kokeilemaan sekä vanhempaa jälkeä ajamaan, mutta jotenkin ei  ole ollut kamalasti inspiraatiota moiseen hommaan. Vaikka mullahan on tässä tätä lääniä ympärillä, ettei tarttis edes kauas lähteä... Mutta sain sentään ilmottauduttua kesäkuussa pidettävään jälkiviikonloppuun! Ehkä sieltä löytäisin kadonneen motivaation.

Tokoilut meillä on ollut aika vähässä kokeista lähtien. Tällä viikolla totesin kuitenkin, että meidän hyvällä mallilla ollut tunnari on levinnyt käsiin. Me päästiin jo siihen vaiheeseen, että Nova nosti oikean kapulan 4 joukosta ehkä 70% varmuudella, mutta eipä nosta enää. Joku blackout tässä on nyt täytynyt tapahtua, se kyllä saattaa nostaa ensin oman ja vaihtaakin sen väärään. Tai sitten se marssii kapuloille nenäänsä käyttämättä ja nostaa vain jonkun. Pari viimeistä toistoa olen tehnytkin nyt naksuttimen kanssa niin, että naksautan jo siitä, kun se nuuskaisee sitä omaa. Pitää miettiä, miten tästä nyt sitten jatkaisi... Mutta noutoon me ollaan saatu aivan uusi vaihde päälle! No okei, se saattaa johtua siitä, että pitoharjoitukset ollaan unohdettu kokonaan ja tehty vain vauhtinoutoa. :D Mutta ainakin homma on ihan huisin hauskaa Novan mielestä nykyään! Ja löysin ihan parhaan palkkaustavankin tähän: frisbee. Ruutuakin tehtiin tällä viikolla ensimmäistä kertaa...ööh...kahteen kuukauteen? Juostiin ihan vain kilpaa ruutuun ja ruudussa sitten bileet pystyyn. Tää on kyllä sellanen liike, jossa mulla ei ole harmainta haisuakaan, miten kannattaisi edetä. Ehkä me harrastetaan tuota kilpajuoksua hamaan tulevaisuuteen...

Pelastuskoirapuolella meillä on taas jonkinlainen seinä vastassa. En oikeastaan osaa sanoa, mikä se ongelma on, koska se vaihtaa muotoaan joka viikko. :D Ensin pistin sen vain teineilyn piikkiin, kun tuo nenä tuntuu välillä vievän miestä ihan 100-0, mutta nyt en ole enää ihan varma. Ollaankohan me taas edetty liian nopeasti jossain kohti? Varmaankin. Onhan tässä nyt lyhyen ajan sisään tullut paljon uusia juttuja. Tätä voin analysoida joskus syvemminkin, ensin täytyy selvittää ajatukset omassa päässä.

Tänään me oltiin myös paimentamassa, matkalla sinne tehtiin kuitenkin pikapyrähdys koulutuskentälle. Tehtiin lyhyt palkkaamattomuustreeni vain: seuraaminen ja jäävät. Palkkauksen jälkeen luoksetulo läpijuoksuna ja toinen seuraamispätkä. Loppuun vielä muutaman minuutin paikkamakuu näkösuojassa. Upeasti meni kaikki.

 Paimennuksessa lähdettiin nyt ensimmäistä kertaa treenaamaan koiran pysäyttämistä kesken ajon. Asennolla ei sinällään väliä ollut, joku sellainen vaan, minkä koira varmasti jo osaa. Valitsin sitten maahanmenon, koska pitkällä tähtäimellä haluaisin Novan menevän maahan ennemmin kuin vain seisahtuvan - syytä tähän en kyllä osaa antaa. Maahanmeno on Novalla melko vahva ja me ollaan ihan tietoisesti treenattu sitä, että se menee maahan myös kaukana minusta. Mutta kappas kummaa, kun ei ihan mennyt  niinkuin oppikirjoissa, kun pistettiin koira samaan boxiin lampaiden kanssa. :D Novan sai kyllä seisahtumaan varsin helposti, mutta maahanmeno oli ihan toinen juttu, ja sitä käskyä sai hokea monen monituista kertaa, ennen kuin tyypin aivosolut sen rekisteröivät. Nyt olen vähän epävarma siitä, kannattaisiko kuitenkin opettaa se ensin seisahtumaan ja sitten vasta menemään maahan, vai onko sillä mitään väliä... Hienoa, miten kysymykset tulee mieleen aina jälkijunassa. :) Pitänee tiedustella asiaa seuraavalla kerralla. Mutta voin kertoa, että olo oli treenien jälkeen kuin jyrän alle jääneellä! Huh huijaa sentään. Kerrankin taisi ohjaaja olla koiraa väsyneempi paimennuksen jälkeen! Kouluttaja meille lopuksi totesi, että Novan kanssa tie tulee todennäköisesti olemaan pitkä ja kivinen, mutta kyllä se lopuksi palkitsee. Ei kai tässä auta kuin uskoa siihen ja painaa menemään. :)





















Eli kyllähän tää viikko taisi melkoinen sillisalaatti ollakin. Eikä se ole vielä edes ohi. ;)

Hei, me ilmaistaan!

Hyvät naiset ja herrat, meillä on ilmaisu kutakuinkin kasassa! Viime viikolla järkättiin ilmaisukoulutus part II Löfmanin Minnan opissa Hyvinkäällä, siellä Novalle liitettiin kertomistapa mukaan ilmaisemiseen. Käytännössä maalimiehen löydettyään Nova juoksee mun luo, hyppää mua vasten ja aloittaa sahaamisen mun ja maalimiehen välillä kunnes itse saavun perille. Nova rrrrakastaa sen ilmaisua ja minä rakastan sitä, että se rakastaa sitä. Joku kommentoikin, että kaikilla on hyvä mieli, kun Nova on treeneissä. ;)

Torstaina oltiin ekaa kertaa metsässä treenaamassa syksyn jälkeen, koirat oli ihan täpinöissään. Itsehän sorruin taas ahnehtimaan ihan liikaa, halusin koittaa ekaa kertaa ilmaisun kanssa sitä, että 3 maalimiestä on valmiina piilossa. Eka löytyikin hienosti ja myös ilmaistiin pienen avun kera. Toinen ja kolmas oli kuitenkin harmillisesti sijoitettu liian lähekkäin, jolloin Nova sai 2. maalimiehellä hajun myös 3.:sta. Ja herrahan juoksi toiselta maalimieheltä kolmannelle, tuli ilmaisemaan, ja johdatti mut sille tokalle. Noh, näitä sattuu. Lähetin koiran sen jälkeen uudestaan, jolloin se rynni heti jo löytämälleen ukolle, ja tässä sattui paha fiba. Maalimieheltä oli ohjeet menny vähän ohi tai itse en ollut niitä tarpeeksi selkeästi antanut, ja homma kusi siihen. Kertovalla koiralla maalimiehenä oleminen on maailman yksinkertaisin asia: et tee yhtään mitään. Tämä maalimies oli kuitenkin tottunut kieltämään koiria pussaamisesta ja alkoi tuuppia ja komentaa Novaa. Siitäkös Nova vain yltyi pomppimaan kahta kauheammin, jolloin homma vihellettiin pois ja otettiin uusi yritys. Mutta Novapa oli jo päättänyt, että pitäkää tunkkinne, eikä tullut enää ilmaisemaan. Yritettiin useamman kerran eri maalimiehillä ja lopulta saatiinkin jonkinlainen "onnistuminen" johon homma lopetettiin. Harmitti ihan sikana. Ihan lopussa otettiin sitten autoilla ihan yksinkertainen ilmaisukerta, joka onneksi menikin sitten vallan mainiosti, ja molemmille jäi hommasta hyvä mieli. Eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Jälkikausikin me ollaan ehditty korkkaamaan, 3 jälkeä ollaan ajettu. Kaksi ensimmäistä oli täysin namittomia jälkiä, joilla ideana oli vain opettaa keppien ilmaisua namirasioiden avulla. Ekalla jäljellä 5 ja toisella 6 keppiä. Melkoista tohottamistahan se oli, mutta tästä en nyt repinyt ressiä, kun ideana oli vain ja ainoastaan ne kepit. Ja jumantsuikka sentään, 2. kepin jälkeen tyyppi ilmaisi kaikki ihan itse. Kolmas jälki oli suora namijälki, arviolta 100m. Alku takkusi vähän, mutta loppu meni kivasti. Aika paljon niitä namppoja taisi pellolle jäädä, mutta jäljen päässä oleva keppi sentään löytyi ja se myös ilmaistiin ihan oma-aloitteisesti. Go Nova!

Tottiksien suhteen iski omistajalle tällä viikolla laiskuus, ja ohjatut treenit jäi väliin, kun satoi ja tuuli niin perkuleesti. Mutta niin siinä vaan sitten kävi, että lopulta löysin kuin löysinkin itseni ja koiran toiselta kentältä illan suussa... :D Joku muu saattais vähän miettiä, onko siinä ihan hirveästi järkeä, kun ajaa 30 min kentälle, tekee alle 10 min treenin ja ajaa 30 min kotiin. Mutta onneksi minä itse tiedä, että kyllä siinä on. ;)

Nova 5kk

Novalla pärähti eilen 5kk plakkariin, niin se aika vaan kuluu. Stellakin täytti tällä viikolla vuosia. Painoa löytyy pikkumieheltä vähän vajaa 14 kg, hampaatkin on vissiin kaikki jo vaihtuneet. 

En olekaan kirjoitellut tottiksista nyt muutamaan viikkoon, mutta siellä ollaan viikottain siis käyty. Sieltä Nova on myös löytänyt kadoksissa olleet äänihuulensa. En tiennytkään, että tuosta voi päästä niin kamala huuto. Ei se siellä kentällä siis huuda, vaan häkissä, ennen kuin pääsee sieltä pois. Kyllä se nopeasti nykyään hiljenee, kun tajuaa, että autosta ei huutamalla päästä mihinkään. Novalta on treenien alussa tarkasteltu myös hampaita, mikä sujuu ihan hyvin. Ollaan tehty liikkeestä istumista ja maahanmenoa, mistä on tullut paljon kehuja, samoin kuin luoksetulosta. Seuraaminen on parhaimmillaan ihan älyttömän hyvää, mutta etenkin treenien loppupuolella muuttuu välillä laiskaksi. Täyskäännöksissä oon ite vähän pihalla, pitää nyt harjoitella niitä askelkuvioita ennen koiran mukaan ottamista. Päästään Novan kans aina välillä treeneissä näyttään muille esimerkkiä. :) Kouluttaja kysyi multa tällä viikolla, käydäänkö muuallakin koulutuksissa kun on tottis niin hyvissä kantimissa. Tulipa hyvä mieli, vaikka kysymys olikin vähän pöhkö. Kai sitä voi ihan kotonakin treenata? 

Keksinpäs muuten tällä viikolla uuden häiriötekijän paikkamakuun treenaamiseen: pompin itse sängyllä Novan ollessa paikkamakuussa lattialla. Hyvin pysyy! :D Onneksi ei ole naapureita näkemässä.

Jälkeä ollaan tehty pari kipaletta. Sunnuntaina n. 140 askeleen namiton jälki pimeään metsään, 4 keppiä jäljellä. Otsalampun valossa touhotettiin siis menemään. Pari kertaa Nova harhautui hihnan mitan päähän jäljestä, mutta löysi itse takaisin. Vauhtia oli melko paljon ja nenä turhan korkealla, mutta tää olikin vaan keppitreeniä. Kolmella ekalla kepillä Nova meni käskystä maahan, viimeisellä ihan oma-alotteisesti. Edistysaskel! Eilen 140 askeleen namijälki nurmikolle, iltaruoka tuli jäljeltä. Joka 3. askel oli nyt tyhjä, askelväliä olen taas pidentänyt vähän. Vauhtia oli ajoittain, mutta pääsääntöisesti oikein rauhassa Nova eteni. Muutamia askeleita taisi jäädä väliin, mutta ei montaa. Jäljen päässä taas keppi, ei mennyt oma-alotteisesti maahan mutta käskystä kyllä. 

Tänään oltiin hakuilemassa pilkkopimeässä. Tai Novan vuorolla oli vielä vaan hämärää. Kolme maalimiestä taas valmiiksi, kaksi oli kaulaan asti peitettyinä pressulla. Novalla oli intoa ihan järjettömästi, mun oli tosi vaikea saada sitä alussa rauhoittumaan. Se huusi ja pomppi ja sinkoili hihnassa. Käskystä istui hetkeksi, kunnes sinkosi jälleen. Tässä onkin sitten vähän työstämistä.. Kaksi ensimmäistä maalimiestä löytyi tosi nopeasti, vitsit mitä nenänkäyttöä. <3 Toinen näistä oli sellaisen kumpareen päällä, minkä olisi voinut olettaa olevan vähän vaikea. Tai mistäs sitä tietää, miten ne hajut siellä menee.. Kolmatta ukkoa saikin sitten etsiä hyvän tovin, se sijaitsi aika kaukanakin tokasta. Nova jaksoi tosi hienosti, kävi välillä moikkaamassa perässä kävelijöitä. Viimein se ukko löytyi montun pohjalta. Nova sai siitä hajun ihan eri suunnasta, mistä olisin itse kuvitellut sen saavan.

Maalimieskäyttäytyminen on muuttunut Novalla rasioiden myötä aika kamalaksi söheltämiseksi. Voihan kökkö, oon ollut niin ylpeä siitä, miten nätisti se aina on ukoilla ollut. Tätä pitäisi myös jotenkin harjoitella. Mutta erittäin positiiviset tunnelmat jäi kuitenkin päällimmäisiksi, hakuilu on kyllä niin Novan juttu ku olla ja voi. Ja etsimisessä se on ihan super. <3

Lauantai-illan tunnelmia

Tänään meillä oli taas hakutreenit varikolla. Novalle jälleen kolme maalimiestä valmiiksi piiloon, kuten viimeksikin. Nyt oli vaan tosi paljon helpompaa, kun oli valoisaa sekä alue pienempi ja helppokulkuisempi. Olen alkanut nyt vaatia Novalta rauhoittumista ennen lähetystä, se hengailee perusasennossa ja kärsimättömänä vilkuilee mun ja maaston väliä. Luvan saatuaan Nova ampaisi hurjaa kyytiä menemään, vähän katkesi ajatus alussa kun maassa lojuvat omenat houkuttelivat kovasti. Käskystä Nova irrotti herkkunsa ja paineli hommiin. Ekan maalimiehen Nova löysi melko nopeasti, kyseessä oli Novalle ensimmäinen osittain peitetty ukko joka oli vielä makuuasennossa. Ingen problem, hienosti meni. Toisella maalimiehellä Novalla kesti vähän aikaa, ennen kuin se sai hajun tarkennettua. Se risteili menemään maalimiehen lähellä tovin, tuli vähän kauemmas ja meni taas lähelle. Tuli taas todettua, että ei, ei se vaan käytä niitä silmiä ollenkaan. Loistava pupsi. Lopulta se ukko sieltä pusikosta sitten löytyi ja riemu oli valtava. Viimeinen maalimies oli vähän syrjemmällä, jotenkin Nova vaan osasi suunnistaa oikeaan suuntaan. Se sai hajun melko aikaisin ja veti hirveää kyytiä menemään, mä en pysynyt perässä. Vasta kun erinäisten putkien luota alkoi kuulua kovaäänisiä kehuja, totesin sen löytäneen ukon.

Tahtoo hommiin

Puhuttiin vähän sellaista, että Novalle voi ihan hyvin alkaa tekemään jo näitä valmiita piiloja, kun se etsii niin hyvin. Vläillä otetaan sitten näkölähtöjä motivaation hilaamiseksi tappiin. Puoliksi peitetyt maalimiehet ovat näköjään myös ihan ok juttu. Meillä oli nyt ekaa kertaa käytössä rasiat palkkaamista varten, ja maalimieskäyttäytyminen otti tämän vuoksi takapakkia. Nova on aina ollut tosi nätisti maalimiehellä ja mennyt maahan syömään palkkaa, rasiat nähdessään se vouhotti ja touhotti ihan kamalasti. Nyt siltä aletaan vaatia rauhoittumista myös maalimiehillä ja palkka vaihetaan esim. isoihin lihapulliin, joita ei tarvi montaa sekuntia hotkia. Ja minä lopetan sen koiran raahamisen maalimieheltä pois!! Just kaks päivää sitten mulle tästä sanottiin, eikä vieläkään ollut mennyt kaaliin. Näillä eväillä siis eteenpäin.

Tehtiin tänään myös jälkeä, ihanaa kun ei aina sada! Nova sai imuroida iltaruokansa siis sieltä. 115 askelta ja 4 keppiä. Vähän pelkäsin, että eilisen namiton jälki olisi voinut aiheuttaa rynnimistä, mutta onneksi ei. Nova jäljesti tosi hienosti, mun ei tarvinut jarruttaa kertaakaan koko matkan aikana. Harvensin nyt vähän nameja väliltä, joka 3.-5. jälki oli tyhjä. Nova nuuskutti tarkasti kaikki askeleet läpi, olin kieltämättä vähän yllättynyt, koska sillä varmasti oli nälkä jo tuossa vaiheessa ja olisin odottanut edes pientä kaahailua. Ekalla kepillä Nova ei olisi halunnut mennä maahan märkään nurmikkoon, myös myöhemmillä kepeillä meinasi peppu jäädä ylös. Nova ei mennyt maahan pelkästä käskystä kuin vasta viimeisellä kepillä, muilla piti käydä vieressä ohjaamassa. Vähän luulen, että tuolla märällä nurmikolla on osuutensa asiassa, kun se aikaisemmin on mennyt maahan ihan pelkällä käskyllä.

Mua on alkanut vähän nyppimään, kun tämän blogin sisältö on lähinnä siirappimaista ihqulässytystä (vaikka toki on kivaa että hommat sujuu), se ei ollut alunperin tarkoitus. Ja muistaakseni olen mennyt vielä lupaamaan, että kirjoitan myös niistä vähemmän ruusuisista hetkistä koira-arjessa. Sen aika olkoon siis ensi viikolla, vähän esimakua on tässä:

Tyypit löysi imurin

PS. Novalta pääsi tänään ensimmäinen vahtihaukku. Ei ihan ollut uskottava pöhähdys vielä. :D

Haastetta peliin

Torstaina oltiin Novan kans ensimmäistä kertaa hakuilemassa pimeässä metsässä, olipas jännää. Pimeyden lisäksi treenit olivat muutenkin meille haastavimmat tähän mennessä, kaikki maalimiehet kun katosivat metsään yhtäaikaa meidän odotellessa muualla. Sitten tuli ns. ratamestari meidät alueelle noukkimaan todeten, että "alue alkaa tästä, maalimiehiä on kolme, olkaa hyvä." Hipskukkuu vaan. Voin kertoa, että oli itselläkin pikkuisen jännät tunnelmat keskellä pimeää metsää, kun ei nähnyt juuri mitään eikä ollut mitään käryä siitä, missä ne ukot on. Eipä siinä sitten muu auttanut kuin lähettää koira ja seurata itse perässä. Nova on onneksi todella helppolukuinen tapaus, siitä näkee näin kokematon ihminenkin ihan heti, kun se on hajulla. Innokkaasti Nova paineli metsässä menemään, välillä kävi hakemassa multa tukea, kun ei tuntunut ukkoja löytyvän. Itsehän en voinut koiraa tässä auttaa, koska olin ihan yhtä ulalla. Niin se vain pikkupupsi jonkin ajan päästä löysi kadonneen ihan itsekin. Myös toista ukkoa sai etsiä jonkin aikaa, mutta hienosti Nova kyllä jaksoi työskennellä. Ei piippauksen piippausta kuulunut (turhautuneena siltä yleensä pääsee sellainen pieni inahdus). Lopulta löytyi tämäkin, kun haju leijaili jostain pikkunenään. Jälkikäteen ajatellen tähän olisi ehkä ollut hyvä lopettaa, koska näiden kahden löytymiseen oli mennyt aikaa jo hyvä tovi, mutta jatkettiin nyt sitten kuitenkin. Kolmas maalimies olisi ollut ihan sen tokan lähellä, mutta koska ohjaajana oli yksi pölkkypää, joka raahasi koiran ukosta kauemmas, oli sen löytyminen vaikeampaa. Jossain vaiheessa Nova keksi, että hän osaa myös jäljestää! Se tuhisi nenä maassa menemään, valitsi jotkut jäljet ja seurasi niitä, kunnes törmäsi jo löytyneen maalimiehen jalkoihin. Ai vitsit, että oli hauskan näköinen episodi, kun toinen katsahti ylöspäin ja häntä alkoi vispaamaan niin vimmatusti. "Siinähän sinä, löysinpäs sinut!" Jäljestämisen makuun päästyään Nova keskittyi sitten tuhisemaan nenä maassa viistäen, valitsi toiset jäljet ja lähti seuraamaan niitä. Ja jumaliste, sehän jäljesti suoraan maalimiehelle asti! Jatkossa pitää toki olla tarkkana, että oppii kunnolla käyttämään ilmavainua, mutta kyllä mä haluan ajatella, että tuo osoittaa ihan hemmetin hyvää ongelmanratkaisukykyä alle 5kk:n ikäiseltä pennulta! Plus toki sitä, että osaa se jäljestää ilman niitä namejakin. ;) Minun pätevä rakkauspakkaus <3 Itse sain vähän noottia omasta mokasta tuon toisen maalimiehen jälkeen, mutta koira oli kyllä hieno ja jaksoi upeasti. Ensi kerralla jotain vähän helpompaa sitten.

Tänään käytiinkin sitten jäljestämässä ja esineruutuilemassa. Tehtiin ruutua sen aikaa, kun jälki vanheni, n. 15mx10m alue. Novaa ei ensin kiinnostanut homma pätkääkään, se oli ihan lähdössä jäljestämään. Hetken hetsauksen jälkeen alkoi kuitenkin luistaa paremmin. Nova odotteli puuhun sidottuna, kun kävin piilottamassa lelun alueelle (ollaan harjoiteltu tätäkin, nyt se oli jo melko rauhassa). Tehtiin 4 toistoa, Nova toi joka kerta hienosti lelun ihan mulle saakka, palkkasin sen toisella lelulla.

keppireeniä

Sitten lähdettiin jäljelle, joka oli tällä kerta täysin namiton ja 4 kepillä. Kepeillä sitten palkka maahanmenosta. Nova pysyi tosi hyvin jäljellä, mutta vauhtia oli paljon kun ei ollut nameja jarruttamassa. Hienosti meni kuitenkin, kyllä siitä vielä jälkikoirakin tulee. ;) Huomenna olisi sitten taas hakuilua luvassa ja sään salliessa varmaan jälkeäkin. Miks viikonloput on niin lyhyitä?