"Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana"

Tämän piti olla postaus meidän ensimmäisestä rauniotreenistä. Mutta toisin kävi. Jollain korkeammalla taholla on pakko olla jotain meidän rauniovierailuja vastaan, koska ne ei vaan koskaan onnistu. (Ja omia raunioitahan meillä ei enää ole, koska Lahti on paska.) Viime vuonna jäi kaikki väliin, kun olin juuri kyseisinä viikonloppuina itse kouluttautumassa. Tänään oli tarkoitus vierailla Espoon raunioradalla, mutta eipä vierailtu, kun auto sanoi sopimuksen irti moottoritiellä. Ehdittiin me Helsinkiin asti. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Sieltä sitten tunnin norkoilun jälkeen hinausauto poimi meidät kyytiin ja kuskasi Mäntsälään, jossa toisen tunnin norkoilun jälkeen hinattiin auto kotiin. Ihan jokunen kirosana on päässyt tänään suusta.

Mäntsälässä käytettiin kuitenkin tilaisuus hyväksi ja treenailtiin vähän huoltoaseman parkkiksella. Paikkamakuuta, seuraamista, kaukoja ja eteentuloja. Röyhkeästi pidin koiraa irti julkisella paikalla. Minitreenien päätteeksi syötiin vähän jätskiä. Kuorin itse suklaat päältä ja sisus syötiin puokkiin. Ällöä? No ei edes. Kuluihan se päivä näinkin. Onneks oli aurinkorasvaa. Ja vettä.

Ensi viikolla olisi sitten luvassa rauniovierailu Kuusankoskelle. Saa nähdä, selvitäänkö koskaan sinne asti.

Nova on kuitenkin päässyt käyttämään nokkaansa tällä viikolla jäljestyksen merkeissä. Keskiviikkona namijälki niitylle, vanheni 45min ja sisälsi neljä 90 ° kulmaa, jäljen päässä keppi. Enemmän oli vauhtia kuin viimeksi, mutta ei se nyt mikään mahoton ollut. Yksi kulma meni haahuiluksi kun kokeilin mitä tapahtuu, kun en tihennä askelia niin paljon. Löysi kuitenkin itse lopulta takaisin. Loput kolme kulmaa todella tarkkaa ja määrätietoista työskenteltyä ja keppikin ilmaistiin hienosti!

Torstaina meillä oli pelastuskoiratreeneissä teemana jäljennosto. Kullekin koiralle tallattiin kolme 50 metrin jälkeä vierekkäin, jäljet lähti tieltä. Kaikki jäljet siis eri ihmisen tekemiä, Novalla jäljen päässä namikippo + keppi. Kovaan ääneen voivottelin ennen omaa vuoroa, että ei tästä kyllä varmaan tuu mitään, ei se tajua lähteä jäljestämään, ei me olla koskaan mitään janatyöskentelyä edes tehty ja diipadaapadii. Mutta katohan poikaa, valjaat kun sai päälle ja liinan kiinni, niin tiesi tyyppi kyllä ihan tasan tarkkaan, että nyt ei ollakaan menossa ukkoja ettimään. Nenä maassa se paineli nelivetoa menemään tietä pitkin ihmeellistä kurnutusta pitäen. Ennen ekaa jälkeä siirrryttiin metsän puolelle, sanoin koiralle vain "jälki" ja lähdettiin kulkemaan. Välittömästi jäljen kohdalle päästyään koira kääntyi 90 ° ja lähti viipottamaan - ja vielä oikeaan suuntaan. Mulla loksahti leuka polviin asti ja suusta pääsi vain "jumalauta". Ja sitte me mentiin.  Ihan hirveä vauhtihan tuolla jäljestäessään oli, ja muutaman kerran se jälkikin hukkui kaikessa tohotuksessa, mutta itse se lopulta aina löysi jäljelle. Rasia+keppi -viritelmät ilmaisiin hienosti. Ihan yhtä hienosti meni ne kaksi muutakin jäljennostoa, ei minkäänlaista epäröintiä tai haahuilua siinä kohti, vaan tiukka käännös jäljen päällä ja mars matkaan. Uskomaton jätkä. Ja ikinä ei tätä olla aiemmin tehty, mä oon aina näyttänyt sille ihan kädestä pitäen, mistä se jälki oikein lähtee. Arvatkaas, näytänkö enää? ;)

Sitten me ollaan myös vähän tottisteltu ja tokoteltu. Tottiksissa tehtiin mm. noutoa, en vielä vaatinut luovuttamista vaan palkkasin kun koira oli n. metrin päässä. Muutaman kerran olen nyt yrittänyt kotona yhdistää eteentuloa tuohon noutoon, apuja se siihen aika paljon tarvii ja vauhtikin tippui huomattavasti. Kokeilin mitä tapahtuu ilman mitään apuja, tyyppihän empi hetken kapula suussaan ja täräytti sitten täydelliseen paerusasentoon sen kanssa! Mistähän se tuon on keksinyt, ikinä ei olla tollasta tehty? :D Pitää nyt miettiä, miten tästä jatketaan, että saadan vauhti takas tappiin eteentulosta huolimatta... Tottiksissa tehtiin sitten myös paikkamakuuta sekä rivissä että niin, että toinen koira tekee vieressä luoksetuloa. Ekasta toistosta saatiinkin upea onnistuminen, joten ei sitten riskeerattu ja lopetettiin siihen. Erävoitto!

Tokotettu ollaan lähinnä pikaisesti pihatreenien merkeissä, Nova on päässyt tekemään mm. ruutua ja tunnaria. Jokin aika sitten valitin, kuinka meidän hyvällä mallilla ollut tunnari olisi levinnyt käsiin. Mähän kävin tämän takia ostamassa lasipurkkeja, ajatuksena lähteä opettamaan hommaa uusiksi ihan eri menetelmällä, eli purkkien avulla. Kuitenkin ennen hommaan ryhtymistä päätin kokeilla sillä vanhalla, tutulla metodilla. Ja perskule sentään, sehän sujuikin! Ei meidän tunnari mihinkään ole levinnyt! Ollaan treenattu niin, että oman lisäksi 3 häiriökapulaa on erilaisissa muodostelmissa, ja kunhan vire on sopiva, niin kyllä se oma sieltä nousee. Jostain syystä rivissä olevat kapulat on Novalle helpompia kuin esim. ihan sekaisin olevat. Jännää. Mutta nyt mulla on sitten kasa lasipurkkeja kotona, eikä mitään hajua, mitä niillä tekisin...