maanantai 24. kesäkuuta 2013

Terveystulokset saapuivat!

Novan kauan odotetut luustokuvien tulokset tulivat vihdoin kennelliitosta, äijän kintut ovat mallia B/B ja 0/0! Ihanaa, upeaa, mahtavaa! Yhden luustovammaisen kanssa eläneenä on ihan hirveän helpottunut olo. Kahden veljen tuloksia jännätään vielä, muiden sisarusten lonkat olivat B/B tai A/B, kyynärät kaikilla priimaa. Ihan loistavaa! Hieno poppoo on. Oli hauska fiilis, kun sisarusten tuloksia alkoi yksitellen tippua koiranettiin, aina sai vähän hihkaista ilosta. Ihan kuin jossain kisastudiossa. :D Tietääpä nyt ettei tarvi himmailla yhtään, kyllä näillä koivilla kelpaa harrastaa.


Vaikka tänään on kovin iloinen päivä tulosten osalta ollutkin, niin kotiin päästyä tuli koettua myös pieniä kauhun hetkiä lenkillä. Oltiin Novan kanssa kahdestaan, tykkään käyttää noita erikseen kun ei ole treeneihin menoa tms kiirettä. Ensin metsätiellä tuli hirvi vastaan, about 10 m päässä hetken siinä toljotteli ennen kuin ampaisi metsään (tää ei nyt ollu se pelottava osuus vielä). Hetken ehdin tuijottaa sen perään ja harmitella, kun ei kameraa tullut mukaan, kunnes ympärillä alkoi kuulua ihan hirveä pörinä. Jostain puskasta lehahti ihan jumalaton ötökkäparvi kimppuun mustana pilvenä. Säikähdin ensin, että olisivat maa-ampiaisia, mutta ilmeisesti olivat kuitenkin vain jonkin sortin kärpäsiä. Lähdin juoksemaan huitoen karkuun olettaen, etteivät kauan jaksaisi perässä pöristä. Mutta kyllähän ne jaksoi. Aika pian iski ymmärrys, etteivät ne mitään olleet luovuttamassa, jolloin oli pakko vaihtaa suuntaa ja lähteä juoksemaan takaisin kotiin. Tässä vaiheessa alkoi oikeasti jo paniikki iskeä. Revin matkan varrelta risukasan käteen, jolla sain niitä huidottua pois, pakko oli jossain vaiheessa hiljentää kävelyynkin, kun ei enää kunto kestänyt. Kotipihaan päästyämme melkein kaikki öttiäiset vain katosivat, muutama siinä vielä pörräsi. Hetken huilimisen jälkeen ajattelin vielä jatkaa hetken kävelyä, kun oli tullut reviteltyä juosten niin pitkä matka. Ja koska idiootti ei opi kerrasta, lähdetiin juuri siihen samaiseen suuntaan, mistä oltiin tultukin (narupallo jäi sinne pusikkoon, olisin halunnut hakea sen takaisin). Ei tarvinnut montaa metriä kävellä, kun alkoi taas kuulua tuttua surinaa. Ensin niitä oli 2, sitten 5 ja kohta varmaan 50. Juostiiin sitten sisään ja siellä pysyttiinkin tovi.

Nova oli aivan läkähdyksissä kaiken sen pinkomisen jälkeen, eikä ihme. Hirveän kuuma ilmakin kun oli. Varoiksi sitten suihkuttelin sitä haalealla vedellä, vaikka ei se mitään tuntunut auttavan. Iskin lopuksi vielä vastikään heräteostoksena hankkimani viilennysmanttelin sen päälle ja käytiin lyhyt jäähdyttelykierros ulkona kävelemässä. Tiedä sitten, oliko se tuo mantteli vai mikä, mutta aika nopeasti sisälle tultuamme Novan hengityskin jo tasaantui. Voi luoja, mikä päivä... Huomiselle vähän vähemmän dramatiikkaa, kiitos.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti