lauantai 22. kesäkuuta 2013

Juhannus 2013

Heti alkuun täytyy esitellä Super Novan upouusi, sikahieno panta, joka sopivasti saapui postilaatikkoon juuri juhannuksen alla. Päästiin heti esitellemään uutta ihanuutta. Juhannusta vietettiin tänä vuonna varsin leppoisasti, lähinnä kotona löhöillen. Vaikkakin aattona meillä vähän spesiaaliohjelmaa olikin ja piristystä arkeen.

Perjantaina käytiin siis päiväreissu mökillä Keski-Suomen tienoilla. Nova löysi sieltä juhannusheilan, jonka kanssa tulikin riehuttua useampi tunti - puolivuotias amstaffineiti oli oikein ihana. Leikit meni kivasti yksiin, vaikka taisi aikamiestä välillä vallan pyörryttää moisen kakaran hepulipyrähdykset. Loppuilta oltiinkin kovin hiljaista poikaa.

Perjantaina Stella sai viimeisen luunsa ikinä. Kun pakki ei kestä, niin sitten se ei kestä. Meillä harrastettiin paskarallia ihan koko yö. Ja aamu. Ja seuraavakin päivä. Jos hädän yllättäessä takaovea ei ehditty avaamaan ajoissa, oli tuloksena haiseva ylläri - eteisessä. Miksi sitä hätäänsä ei voi helpottaa siellä takaoven edessä laattalattialla, vaan se läjä täytyy käydä vääntämässä eteisen matolle? Kysynpähän vaan.


Vaikka kuinka olikin pyhät ja kaikki, ei me ihan laakereilla jaksettu kuitenkaan levätä. Lauantaina tehtiin pikapyrähdys kaupunkiin koulun kentälle minitreeneihin. Mitään liikkeitä ei jaksettu alkaa hinkkamaan, vaan keskityttiin vain ja ainoastaan liikkeiden väleihin. On nimittäin tullut huomattua, että niitä ihan oikeasti täytyy treenata. Nova kun vilkkaana koirana huomaa kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, ja kokeessa vapautuksen jälkeen sen huomio saattaa kiinnittyä hyvinkin nopeasti vaikkapa nyt hemaisevaan tyttökoiraan, mielenkiintoisiin ihmisiin tai tuoksuvaan käristemakkaraan. Tavoitteena meillä nyt onkin, että se fokus pysyy koko ajan minussa.

Treenin jälkeen käytiin vielä kävelyllä autioituneessa kaupungissa, missiona harjoitella hihnassa kulkemista suhteellisen nätisti. Kyllä, luitte ihan oikein: koira on yli vuoden eikä osaa vielä tuota jaloa hihnassakävelemisen taitoa. Ihan ehta maalaistollo siis. Myönnettäköön, että tätä harjoitellaan lähinnä BH-kokeen vuoksi... Vaikka kyllä mä uskon, että Novasta varsin kelpo citykoirakin kuoriutuisi, jos tarve vaatisi. Ihan hienostihan se ohitteli ihmisiä ja koiria. Kokeiltiin myös kaupan eteen odottamaan jäämistä, kun itse katosin kulman taakse. Näin häiriöttömässä tilanteessa ei mitään ongelmaa, seuraavaksi pitää testata kauppojen aukioloaikaan.



Iltasella piti vielä tehdä vähän hömpöttelytreeniä iltaruoalla. Harjoiteltiin kiertämistä kannolla, kannosta sainkin sitten pöhkön idean tehdä vähän...jumppatreeniä? Tai jotain. Rehellisesti sanottuna ei hajuakaan, mitä me oltiin tekemässä, ei pyritty mihinkään tiettyyn, mutta tältä se sitten loppupeleissä näytti:










Järkeä? Ei. Hauskaa? Kyllä. Tehtiin sitten vielä tunnaritreeni loppuun, ettei ihan humputteluksi menisi. ;) Kolmen sarja, jokaisessa 4 + oma rivissä. Hienosti löytyi se oikea jokaisesta. Toooosi harvoin Nova enää väärää tarjoaa ja yleensä se väärän tarjoaminen johtuu liian korkeasta vireestä -> jeejeejeejeee mää nyt nappaan tästä tän ekan jeejeejee. :D Välillä sillä vaan on vähän paha tapa nostaa kaikkia kapuloita sen pari senttiä ylös kapuloita läpi käydessään kunnes oma sattuu kohdalle. Vielä en ole tähän puuttunut mitenkään, kun hommiahan se koko ajan tekee. Mutta jotenkin se pitäisi saada tajuamaan (ja pian?), että pelkkä nuuskiminen riittää, ei niitä kaikkia suussa tarvi käyttää...

Dis is it
Sniff















Tulipa sitten vietettyä vähän erilainen juhannus aikaisempiin verrattuna. Alunperin ajattelin, että tulee olemaan ihan übertylsää, mutta ehei. Mulla oli itse asiassa oikein hauskaa. Kai sitä on sitten tullut vanhaksi ja tylsäksi, kun bilettämisen sijaan viihtyy erinomaisesti koirien kanssa sohvalla telkkaria töllöttämässä ja käy välillä pihalla hihkumassa onnesta, kun koira löytää oikean puupalikan. Happiness.

<3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti