Oltiin tänään taas Novan kans hakutreeneissä. Porukkaa oli tasan yhtä vähän kuin viime viikolla, mutta silti siellä lähemmäs 4h vierähti. Novan kanssa etsiskeltiin maalimiehiä ison montun pohjalla, olosuhteet olivat haastavat olemattomasta tuulesta johtuen. Joku teoria tässä montun pohjalla harjoittelemisessa oli, mutta ehdin jo unohtaa sen. Jotenkin se niihin ilmavirtoihin ja ilman kosteuteen liittyi. Matkalla monttuun Nova kunnostautui mustikan syömisessä jopa siinä määrin, ettei maalimiehille olisi heti malttanut lähteä. Jossain vaiheessa puppeli kuitenkin hokasi, mitä tänne metikköön oltiin tultu tekemään, ja paineli hommiin. Minkäänlaisia näkö- tai ääniapuja ei Novalle olla missään vaiheessa käytetty, puhtaasti ilmavainulla ollaan menty. Kun päästin Novan liinasta irti, se kimposi heti hyvin määrätietoisesti useamman kymmenen metrin päähän. Harmi vain, että satuin tietämään ekan maalimiehen olevan ihan muualla, joten kutsuin sen hetken päästä takaisin, kun se jatkoi patsastelua siellä kaukana. Ja tätä ei olisi pitänyt tehdä. Nova oli nimittäin ampaissut suoraan toisella maalimiehelle, ei ollut vielä sitä löytänyt, mutta nuuskutteli kuitenkin kovasti. Kutsuessani Novaa, se oli kuulemma vikissyt kovin harmissaan, mutta lähtenyt sitten kuitenkin tulemaan takaisin mun luo. Voi rähmä sentään, että harmitti! Eka maalimies olikin sitten tosi vaikea, siitä Nova ei meinannut saada vainua millään. Lopulta se ukkeli kuitenkin löytyi, ja Novan itsevarmuus kasvoi silmissä. Tokalle maalimiehelle se ampaisi hyvin määrätietoisesti, hienosti kaarteli hetken piilon ympärillä, kunnes ukko sitten löytyi. Samaan tapaan sujui myös kolmas piilo. Neljäs ja viimeinen piilo oli kyllä kaikkein paras. Nova seurasi nenä ilmassa tuoretta hajuvanaa lähestulkoon suoraan maalimiehen syliin. Hauskaa tässä oli se, että itse olin ehtinyt edetä ehkä 10 metriä, jos sitäkään, kun alkoi kaukana puskassa käydä ryminä Novan löydettyä ukkelin. Irtoamisongelmaa meillä siis ei ainakaan ole ;) Suunnatessamme takaisin autolle, Nova rymisteli edelleen menemään pitkin puskia nenä ilmassa tuhisten. Kovasti se nuuskutteli etenkin yhtä kohtaa, jossa olin itse ollut aiemmin maalimiehenä. Huomasin muuten kävelleeni koko tämän ajan ääliömäinen hymy korvilla, kun kattelin toisen innokasta menoa metsässä. On se kyllä niin upea pakkaus. Kuulemma älyttömän hyvin se osaa etsiä, ottaen huomioon, että nämä olivat kolmannet treenit. Lauantaina uusiksi!
Viime yönä meillä koettiin vähän jänniä hetkiä, taisi murtovarkaat käydä pyörimässä pihalla. Stella alkoi huutaa keskellä yötä ihan hiilenä, hetken ajattelin sen menevän vielä ikkunasta läpi! Minähän säikähdin niin paljon, etten uskaltanut edes mennä katsomaan, näkyisikö ulkona jotain. Varmaan minuutin annoin koiran räyhätä, kunnes käskin lopettaa. Lienee tarpeetonta sanoa, että loppuyön unet jäi melko vähiin... Miten kukaan uskaltaa asua maalla ilman koiraa??
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti