perjantai 21. syyskuuta 2012

Tottista, hakua ja vähän sohvapottuiluakin

Tiistaina meillä oli toiset tottistreenit. Nova oli ihan intona kentälle mennessämme ja ekaa kertaa koskaan myös haukkui toiselle koiralle. Älämölö oli kyllä melkoinen muutenkin, liekö siis tarttunut muilta. Viimeksi vähän kritisoin liian korkeaa vaatimustasoa/nopeaa etenemistä, mutta nyt mun täytyy syödä sanani. Seuraamista otettiin Novan kans 4 askeleen verran, eikä kouluttaja alkanut yhtään enempää vaatimaan, vaikka hurjasti kehuja saatiinkin. Nova piti kontaktia hyvin myös häiriössä, kerran nopeasti vielkaisi vierellä olevaa kouluttajaa. Luoksetulo oli nopea tälläkin kertaa, ekalla kerralla riuhtoi ja kiljui hihnassa, kun lähdin kävelemään poispäin. Toisella kerralla oli kuitenkin hiljaa. Alettiin harjoitteleen liikkeestä istumista niin, että otettiin pari askelta seuraamista, sitten lyhyt pysähdys ja puoli askelta viistosti koiran eteen. Tää meni ihan loistavasti, muutaman toiston jälkeen otin jo kokonaisen askeleen ja sekin sujui. Kontaktikävelyä tehtiin myös, siinä Nova peräti tarjosi seuraamista ihan oma-aloitteisesti. Leikkiminen namien jälkeen sujui myös tällä kertaa, lopussa Nova ei kuitenkaan malttanut kantaa patukkaa autolle asti. Viime kerran jälkeen jäi vähän ristiriitaiset tunnelmat, mutta tästä kerrasta tuli tosi hyvä fiilis!

Keskiviikkona me vietettiin laiskimuspäivää, eikä tehty yhtään mitään aivonystyröitä vaativaa. Käytiin pitkällä metsälenksulla ja illan koirat vietti luita järsien. Novasta alkaa kuoriutua melkoisen topakka pakkaus, ensin se varasti Stellan luun ja sen jälkeen vielä ärähti sille raukan uskaltautuessa liian lähelle Novan valloittamaa aarretta. Ja tää ei ollut mitään pientä, varoittavaa murinaa, vaan ihan kunnon rähähdys! Jossain vaiheessa huomasin Novan haalineen molemmat luut itselleen, silloin piti jo vähän puuttua peliin. Stella ei noista luista kyllä hirveästi välittänyt, taisi lihapitoisuus olla liian pieni ;)

Tänään oltiin sitten taas hakuilemassa varikolla, koiria oli peräti 10. Novalle otettiin 4 maalimiestä. Koska viime kerralla varikolla alku oli melkoista haahuilua, aloitettiin näkölähdöllä, jotta Nova pääsisi heti kärryille siitä, mitä ollaan tekemässä. Ja jumantsuikka sehän oli ihan onnesta soikeana heti alusta asti koko pentu. Kolme ekaa maalimiestä otettiin näkölähdöllä, piilot oli ehkä turhankin helppoja Novalle, mutta säilyipähän vire korkealla koko ajan. Viimeinen ukkeli oli sitten jo valmiiksi piilossa, vaan eipä tuolla montaa sekuntia nenä tuhissut, kun se jo äkkäsi hajun ja juoksi namiautomaatille herkuttelemaan. Kaiken kaikkiaan siis ehkä vähän turhankin helppoa oli tänään, mutta pääasia, että oli huisin kivaa koko ajan ja Nova tiesi jo heti alussa, mitä siltä halutaan. Lopuksi otettiin vielä muutaman minuutin tottikset sekä luoksepäästävyystreenit kaikkien kans, hienosti meni!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti