Paluu agilitykentälle

Seuraa ilouutinen: me päästiin agilityporukkaan treenaamaa ihan säännöllisesti! Jee! Mahtavaa! Tänään oli eka kerta, muistuteltiin mieleen vähän putkea, hyppyä ja puomin kontaktia. Putki sujuikin muuten ihan jees, mutta Nova ei enää irronnut sinne yhtä hyvin, mitä silloin joskus kurssilla. Mutta nopeastikos se sinne alkaa taas sujahtaa, kun vauhtiin päästään. Kontaktit olivat luonnollisesti myös unohtuneet ihan kokonaan, eihän me olla tehty aksaa ollenkaan puoleen vuoteen. Alusta saamme siis aloittaa, mutta mikäpä siinä. Agilityhyppyjähän Nova ei koskaan ole tehnyt, silloin kurssilla ei rimoja ollut ja harjoiteltiin ohjaustekniikoita vain siivekkeillä. Lisäksi Nova on tottunut tekemään tokohyppyä, joten eihän se niitä rimoja hahmottanut kyllä ollenkaan, vaan sujahti niistä tyylikkäästi ali. :D Tehtiin muutama matalampi hyppy ja sitten pistettiin kaksi rimaa päällekäin, sen jälkeen hokasi typpi homman idean.

Tuossa ryhmässä on yksi koira, joka jonkin verran on aksaa tehnyt, muut alkaa ihan nollasta. Ja pari niistä on vielä pentuja. Ihan sopiva taso meille siis. :D Tosi huippua, että porukkaan päästiin. Vaikka aluksi olin melko varma, ettei agility ole yhtään meikäläisen juttu, niin kovasti se on alkanut tässä kuitenkin kiinnostaa. Saas nähdä, miten meidän tässä lajissa käy, hurahdetaanko kokonaan vaiko eikö. :P

Tällä viikolla Nova pääsi myös pitkästä aikaa lampaille, kun keskiviikkona otettiin töiden jälkeen auton nokka kohti Vantaata hirveässä helteessä. Mittari näytti +26 C, hiki virtasi ja kärpäset pörräsi, kun jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin: maahanmenoa poispäinajon yhteydessä. Tiedä sitten, oliko syynä pitkä tauko, kuuma ilma vai 9h yksinolo yhdistettynä 2h autossa norkoiluun, mutta homma meni aika lailla reisille. Ihan hirveä hötkyily ja vauhti päällä taas, juuri kun oltiin päästy tuossa jo eteenpäin. Tai sitten se reagoi siihen jatkuvaan käskytykseen ja vittuuntui, kun ei hirveästi päässyt lampaita kuljettelemaan. Tiedä häntä. Luulen myös, että minimaalisen pieni aitaus oli myös vaikuttamassa, Nova tuntuu kuumuvan enemmän joutuessaan pieneen tilaan päkäpäiden kanssa. Ensi kerralla testataankin, miten homma toimii isossa aitauksessa.

Torstaina pelastuskoiratreenit niin ikään levisivät vähän käsiin, ihan puhtaasti meikäläisen ansiosta. Note to self: hakutreeneissä koiraa on hyvä jeesata edes sen verran, että lähettää sen etsimään oikealle alueelle. Oi kyllä, me harrrastettiin torstaina tyhjän alueen etsintää! Ei sillä, pitäähän tuotakin treenata, mutta ei nyt ehkä ihan vielä tässä vaiheessa. Ihmettelin kovasti, kun ei koira saanut hajua, ei sitten millään. Meinasi pinnakin jo kiristyä, kun tyyppi oli ihan kuin sunnuntaikävelyllä. Onneksi oli radiopuhelimet mukana, joten lopulta löysimme tiemme sille oikealle alueelle, ja sieltä käytiin ukot poimimassa. Novalla oli tuossa vaiheessa jo puhti pois ja ilmaisut oli vähän kökköjä, mutta pisteet siitä, miten sinnikkäästi jaksoi kuitenkin kaikki ukot etsiä!

Sahaamista

Lauantaina päästiin onneksi ottamaan pieni palauttava treeni, kun vuorossa oli rauniovierailu Korson raunioille. Otettiin kaksi kierrosta, ekalla Novalle helppo perustreeni: kolme ukkoa yksitellen näkölähtönä, kuitenkin kunnolla piiloon. Sateen jäljiltä sammaleiset betonimurikat oli melkoisen liukkaat, ja tuli taas huomattua, että tää meidän ilmaisu ei ihan paras vaihtoehto ole raunioita ajatellen... Piti koko ajan miettiä, mihin itse asettuu, että koira pääsee hyppäämään. Kerran Nova joutuikin hyppäämään liukkaalla betonilaatalla ja arasteli selvästi, ei meinannut ensin hypätä ollenkaan. Ja sitten kun apujen kera hyppäsi, lipsahti takajalka tietysti siihen ainokaiseen reikään kyseisessä laatassa. Noh, lopulta saatiin jonkinlainen känänen hyppy tehtyä.

Nova jää ilmaisun jälkeen pomppimaan tasajalkaa maalimiehelle.

Toisella kierroksella kolme ukkoa valmiiksi piiloihin. Nova työskenteli tosi itsenäisesti, irtosi pitkälle mutta oli kuitenkin koko ajan tosi hyvin ohjattavissa. Ja ilmaisutkin pelasivat ihan kivasti. Viimeinen ukko oli betoniputkessa, josta Nova ei millään meinannut löytää suuaukkoa. Se kyllä selvästi näki maalimiehen putkessa olevasta reiästä, mutta halusi päästä ihan iholle asti, eikä millään suostunut tulemaan ilmaisemaan, vaikka kuinka yritin avittaa. Lopulta se löysi kolon, mistä maalimiehelle pääsi, ja tämän jälkeen teki tosi hienon ilmaisun. Sitkeä sissi, pakko myöntää. Tää iholle meneminen on nyt sellainen juttu, mitä täytyy alkaa miettiä. Miten saada koira ilmaisemaan ilman, että sen tarvii ihan iholle asti päästä? Toisaalta hirveän hyvähän tää siinä mielessä oli, ettei tarvi pelätä, että Nova alkaisi pelkkää hajua ilmaisemaan, vaan tarkentaa kyllä hyvin. Mutta en nyt ala tästä ihan vielä ressiä repimään, nuori koira ja koulutus alussa.

Maalimiehen ilmaisee hän! (Joskin turhan vauhdikkaasti)

Terveystulokset saapuivat!

Novan kauan odotetut luustokuvien tulokset tulivat vihdoin kennelliitosta, äijän kintut ovat mallia B/B ja 0/0! Ihanaa, upeaa, mahtavaa! Yhden luustovammaisen kanssa eläneenä on ihan hirveän helpottunut olo. Kahden veljen tuloksia jännätään vielä, muiden sisarusten lonkat olivat B/B tai A/B, kyynärät kaikilla priimaa. Ihan loistavaa! Hieno poppoo on. Oli hauska fiilis, kun sisarusten tuloksia alkoi yksitellen tippua koiranettiin, aina sai vähän hihkaista ilosta. Ihan kuin jossain kisastudiossa. :D Tietääpä nyt ettei tarvi himmailla yhtään, kyllä näillä koivilla kelpaa harrastaa.

Vaikka tänään on kovin iloinen päivä tulosten osalta ollutkin, niin kotiin päästyä tuli koettua myös pieniä kauhun hetkiä lenkillä. Oltiin Novan kanssa kahdestaan, tykkään käyttää noita erikseen kun ei ole treeneihin menoa tms kiirettä. Ensin metsätiellä tuli hirvi vastaan, about 10 m päässä hetken siinä toljotteli ennen kuin ampaisi metsään (tää ei nyt ollu se pelottava osuus vielä). Hetken ehdin tuijottaa sen perään ja harmitella, kun ei kameraa tullut mukaan, kunnes ympärillä alkoi kuulua ihan hirveä pörinä. Jostain puskasta lehahti ihan jumalaton ötökkäparvi kimppuun mustana pilvenä. Säikähdin ensin, että olisivat maa-ampiaisia, mutta ilmeisesti olivat kuitenkin vain jonkin sortin kärpäsiä. Lähdin juoksemaan huitoen karkuun olettaen, etteivät kauan jaksaisi perässä pöristä. Mutta kyllähän ne jaksoi. Aika pian iski ymmärrys, etteivät ne mitään olleet luovuttamassa, jolloin oli pakko vaihtaa suuntaa ja lähteä juoksemaan takaisin kotiin. Tässä vaiheessa alkoi oikeasti jo paniikki iskeä. Revin matkan varrelta risukasan käteen, jolla sain niitä huidottua pois, pakko oli jossain vaiheessa hiljentää kävelyynkin, kun ei enää kunto kestänyt. Kotipihaan päästyämme melkein kaikki öttiäiset vain katosivat, muutama siinä vielä pörräsi. Hetken huilimisen jälkeen ajattelin vielä jatkaa hetken kävelyä, kun oli tullut reviteltyä juosten niin pitkä matka. Ja koska idiootti ei opi kerrasta, lähdetiin juuri siihen samaiseen suuntaan, mistä oltiin tultukin (narupallo jäi sinne pusikkoon, olisin halunnut hakea sen takaisin). Ei tarvinnut montaa metriä kävellä, kun alkoi taas kuulua tuttua surinaa. Ensin niitä oli 2, sitten 5 ja kohta varmaan 50. Juostiiin sitten sisään ja siellä pysyttiinkin tovi.

Nova oli aivan läkähdyksissä kaiken sen pinkomisen jälkeen, eikä ihme. Hirveän kuuma ilmakin kun oli. Varoiksi sitten suihkuttelin sitä haalealla vedellä, vaikka ei se mitään tuntunut auttavan. Iskin lopuksi vielä vastikään heräteostoksena hankkimani viilennysmanttelin sen päälle ja käytiin lyhyt jäähdyttelykierros ulkona kävelemässä. Tiedä sitten, oliko se tuo mantteli vai mikä, mutta aika nopeasti sisälle tultuamme Novan hengityskin jo tasaantui. Voi luoja, mikä päivä... Huomiselle vähän vähemmän dramatiikkaa, kiitos.

Juhannus 2013

Heti alkuun täytyy esitellä Super Novan upouusi, sikahieno panta, joka sopivasti saapui postilaatikkoon juuri juhannuksen alla. Päästiin heti esitellemään uutta ihanuutta. Juhannusta vietettiin tänä vuonna varsin leppoisasti, lähinnä kotona löhöillen. Vaikkakin aattona meillä vähän spesiaaliohjelmaa olikin ja piristystä arkeen.

Perjantaina käytiin siis päiväreissu mökillä Keski-Suomen tienoilla. Nova löysi sieltä juhannusheilan, jonka kanssa tulikin riehuttua useampi tunti - puolivuotias amstaffineiti oli oikein ihana. Leikit meni kivasti yksiin, vaikka taisi aikamiestä välillä vallan pyörryttää moisen kakaran hepulipyrähdykset. Loppuilta oltiinkin kovin hiljaista poikaa.

Perjantaina Stella sai viimeisen luunsa ikinä. Kun pakki ei kestä, niin sitten se ei kestä. Meillä harrastettiin paskarallia ihan koko yö. Ja aamu. Ja seuraavakin päivä. Jos hädän yllättäessä takaovea ei ehditty avaamaan ajoissa, oli tuloksena haiseva ylläri - eteisessä. Miksi sitä hätäänsä ei voi helpottaa siellä takaoven edessä laattalattialla, vaan se läjä täytyy käydä vääntämässä eteisen matolle? Kysynpähän vaan.

Vaikka kuinka olikin pyhät ja kaikki, ei me ihan laakereilla jaksettu kuitenkaan levätä. Lauantaina tehtiin pikapyrähdys kaupunkiin koulun kentälle minitreeneihin. Mitään liikkeitä ei jaksettu alkaa hinkkamaan, vaan keskityttiin vain ja ainoastaan liikkeiden väleihin. On nimittäin tullut huomattua, että niitä ihan oikeasti täytyy treenata. Nova kun vilkkaana koirana huomaa kaiken, mitä ympärillä tapahtuu, ja kokeessa vapautuksen jälkeen sen huomio saattaa kiinnittyä hyvinkin nopeasti vaikkapa nyt hemaisevaan tyttökoiraan, mielenkiintoisiin ihmisiin tai tuoksuvaan käristemakkaraan. Tavoitteena meillä nyt onkin, että se fokus pysyy koko ajan minussa.

Treenin jälkeen käytiin vielä kävelyllä autioituneessa kaupungissa, missiona harjoitella hihnassa kulkemista suhteellisen nätisti. Kyllä, luitte ihan oikein: koira on yli vuoden eikä osaa vielä tuota jaloa hihnassakävelemisen taitoa. Ihan ehta maalaistollo siis. Myönnettäköön, että tätä harjoitellaan lähinnä BH-kokeen vuoksi... Vaikka kyllä mä uskon, että Novasta varsin kelpo citykoirakin kuoriutuisi, jos tarve vaatisi. Ihan hienostihan se ohitteli ihmisiä ja koiria. Kokeiltiin myös kaupan eteen odottamaan jäämistä, kun itse katosin kulman taakse. Näin häiriöttömässä tilanteessa ei mitään ongelmaa, seuraavaksi pitää testata kauppojen aukioloaikaan.

Iltasella piti vielä tehdä vähän hömpöttelytreeniä iltaruoalla. Harjoiteltiin kiertämistä kannolla, kannosta sainkin sitten pöhkön idean tehdä vähän...jumppatreeniä? Tai jotain. Rehellisesti sanottuna ei hajuakaan, mitä me oltiin tekemässä, ei pyritty mihinkään tiettyyn, mutta tältä se sitten loppupeleissä näytti:

Järkeä? Ei. Hauskaa? Kyllä. Tehtiin sitten vielä tunnaritreeni loppuun, ettei ihan humputteluksi menisi. ;) Kolmen sarja, jokaisessa 4 + oma rivissä. Hienosti löytyi se oikea jokaisesta. Toooosi harvoin Nova enää väärää tarjoaa ja yleensä se väärän tarjoaminen johtuu liian korkeasta vireestä -> jeejeejeejeee mää nyt nappaan tästä tän ekan jeejeejee. :D Välillä sillä vaan on vähän paha tapa nostaa kaikkia kapuloita sen pari senttiä ylös kapuloita läpi käydessään kunnes oma sattuu kohdalle. Vielä en ole tähän puuttunut mitenkään, kun hommiahan se koko ajan tekee. Mutta jotenkin se pitäisi saada tajuamaan (ja pian?), että pelkkä nuuskiminen riittää, ei niitä kaikkia suussa tarvi käyttää...

Dis is it

Sniff

Tulipa sitten vietettyä vähän erilainen juhannus aikaisempiin verrattuna. Alunperin ajattelin, että tulee olemaan ihan übertylsää, mutta ehei. Mulla oli itse asiassa oikein hauskaa. Kai sitä on sitten tullut vanhaksi ja tylsäksi, kun bilettämisen sijaan viihtyy erinomaisesti koirien kanssa sohvalla telkkaria töllöttämässä ja käy välillä pihalla hihkumassa onnesta, kun koira löytää oikean puupalikan. Happiness.

<3

Viittä vaille jälkikoira

Huh heijaa, mikä viikko! Joka ikinen ilta on ollut jotain koirajuttuja, tosin kovin jälkipainotteista puuhaa tällä kertaa. Aloitetaan siitä tärkeimmästä, eli tunnistusjäljestä! Päästiin pelastuskoiraporukalla moista touhua kokeilemaan, osa oli tokikin tehnyt sitä jo aiemmin. Maanantaina järjestettiin aiheesta teoriapläjäys, käytiin läpi tunnistusjäljen opetustyylejä jenkkilässä, Euroopassa ja Suomessa. Tapoja on monia, ja ilmeisesti itse kunkin on vähän vaikea ymmärtää sitä toisen tapaa. ;) Tarkemmin käytiin sitten läpi sitä, miten Suomessa hommaa on lähdetty kouluttamaan. Lyhyesti sanottakoon, että Suomessa homma alkaa esineisiin reagoimisella ja esineet tulevat mukaan kuvioon ihan heti, jenkkilässä taas pelataan pitkälti makkaralla.

Keskiviikkona päästiin sitten kokeilemaan touhua käytännössä. Jos välillä taajamaetsinnässä on tuntenut itsensä ääliöksi kökkiessään lumikasassa ihmisten kävellessä ohi, niin eipä tämäkään touhu ulkopuolisten silmin ihan fiksulta näytä. Etenkin alkuvalmistelut olivat varmasti varsin epäilyttävän näköistä touhua, kun jotain valkoista sisältävät minigrip-pussit vaihtoivat omistajaa kadunkulmassa. Pusseissa siis sideharsoa höystettynä omilla aromeilla. Ihan vasta-alkajat, joilla ei minkäänlaista jäljestystaustaa ollut, aloittivat hajustettuihin esineisiin tutustumalla ja niihin reagoimalla, varsinaista jäljestystä tämä ei vielä ollut. Ne, joilla jäljestystaustaa oli, pääsivät jäljestämään pienet, ihan muutaman metrin pätkät asfaltilla. Jälkeä helpotettiin suihkuttamalla sille jäljentekijän hajustamaa vettä. Jäljen päässä aina pieni, metallinen esine, johon reagoimisesta palkka. Ideana on, että tuota veden määrää hiljalleen vähennetään, kunnes sitä ei tarvita enää ollenkaan. Ennen jälkeä koira ottaa minigrip-pussissa olevasta sideharsosta lähtöhajun, ja ideana on, että kaikkien muiden hajujen seasta koira etsii tämän kyseisen hajun ja lähtee sitä seuraamaan. Hajuerottelu koiralle opetetaan siis erikseen ns. purkkiradalla. Sekavaa ja monimutkaista, mutta ah, niin mielenkiintoista.

Novalle tehtiin alkuun muutama toisto esineeseen reagoimista, meillä esineenä avain. Esine kiinnosti kovasti eikä tässä mitään ihmeellistä ollut. Sitten päästiin jäljen pariin. Ensimmäinen jälki meni sikäli vähän vituralleen, että jäljen tekijä jäi aika lähelle, joskin piiloon, ja Nova haistoi kyllä koko ajan, missä kyseinen tyyppi lymyili. Eihän se meinannut ymmärtää, miksi sen pitää jäljestää, kun tasan tietää missä se ukko on. Hajustettu vesi kiinnosti lopulta sen verran, että päästiin jälki loppuun ja esinekin löytyi. Toinen jälki paljon parempi, vaikka Nova jälleen nappasi vainun jäljentekijästä. Malttoi kuitenkin jäljestää loppuun asti. Tätä olisi nyt sitten tarkoitus jatkaa aina silloin tällöin! Tarkoittaa myös sitä, että meidän jälkikausi jatkuu ihan ympäri vuoden, tätä kun on mahdollista tehdä talvellakin. Ja silloin se itse asiassa on helpompaakin, pienellä pakkasella hajut kun ovat puhtaimmillaan. Tosi mielenkiintoista touhua.

Torstaina pelastuskoiratreeneissä tehtiin alkuun ilmaisua. Novalle yksitellen kolme ukkoa, ihan sikahienot ilmaisut jokaisella ilman mitään apuja. Viimeisellä yritti kokeilla, josko se mamma sieltä kuitenkin tulisi ilman että itse tarttis liikkua, mutta nopeasti tyyppi tajusi, että ei, ei se vaan tule. ;) Novalle tehtiin myös jälki, se meni kyllä ihan haahuiluksi, mutta päästiin loppuun asti kuitenkin.

Perjantaina yhdistys järkkäsi kokeenomaisen tottistreenin, me mentiin tekemään BH:ta. Otettiin kaikki vimpan päälle koirien tarkastamisesta lähtien, oikein numerolaputkin saatiin rintaan, että varmasti jännittäisi. Meillä parina bokseri, Nova teki ensin liikkeet. Hihnassa seuraaminen oli vähän laiskahkoa, ei nyt varsinaisesti huonoa, mutta sellaista semityöskentelyä. Palkkasin sen jälkeen leikillä, jotta saataisiin virettä vähän ylöspäin. Loput liikkeet menikin vireen osalta ihan saakelin hyvin, yhtään ei himmaillut sen hirveän seuraamismaratonin jälkeenkään. Kontakti piti ihan koko ajan eikä täyskäännöksetkään ihan paskoja olleet. Henkilöryhmäkin oli ekalla kierroksella vähän kökkö, kun ihmiset niin kiinnosti, toisella kerralla ei vilkaissutkaan. Luoksetulossa meinasi tulla taas suoraan sivulle, ja siihen jouduin käsiavuin lopulta puuttumaan. Kaiken kaikkiaan ihan helkkarin upeasti meni! Kovin olen tyytyväinen. Mutta mutta, paikkamakuuseenhan meillä se touhu sitten kosahtikin, kuten osasin jo odottaa. Nova pysyi kyllä siihen asti, kunnes tuli se luoksetulo, siinä lähti. Appari piti Novaa liinassa, koska tosiaan epäilinkin sen lähtevän tuossa kohtaa, joten ei sössitty toisten suoritusta. Otettiin heti perään sama uusiksi, toisella kerralla Nova pysyi hienosti. Mutta ehdottoman positiivista paikkamakuussa kuitenkin se, että Nova kesti koko muun suorituksen ajan, mukaan lukien seuraamisten juoksuosuudet, joiden voisin kuvitella olleen myös tiukka paikka, sekä toisen koiran leikittämisen ja riekkumisen seuraamisten välissä. Tää saakelin paikkamakuu nimenomaan tuossa luoksetulokohdassa on nyt meillä se kriittinen piste, eipä siinä kokeessa muuta kauheen ihmeellistä ole. Mutta  kyllä tämä tästä, treeniä vaan!

Perämoottori persiissä ;)

Viikonloppu vietettiinkin sitten pitkälti metsäjäljen parissa, kun yhdistys järkkäsi jälkiviikonlopun, kouluttajina Raimo Viitanen ja Pirjo Kinnunen. Kovin silmiä avartava koulutus, tykkäsin tosi paljon heidän ideologiasta jäljellä. He painottavat nimenomaan sitä, että koira saa itse oivaltaa asioita, ei sitä ohjailla jäljellä (autetaan sitten jos oikeasti on pakko) vaan jos/kun koira lähtee harhailemaan, sen annetaan itse löytää jälki uudestaan.  He eivät merkkaa jälkiään eivätkä keppien paikkoja, jotta eivät vahingossakaan ohjaisi koiraa. Jos keppejä jää maahan, niitä jää maahan. Ajatuksena heillä on kasvattaa koiran itseluottamusta touhuun ja rakentaa koiralle sitä fiilistä, että jumalauta mä osaan tän!! Jos ohjaaja puuttuu liikaa koiran työskentelyyn, ohjaa jäljellä ja "pakottaa" ilmaisun jokaisella kepillä, koira voi alkaakin tukeutumaan enemmän ohjaajaan ja sellainen itsevarmuus ja itsenäisyys voi kärsiä. Tapoja on toki tässäkin monia eikä kaikki sovi kaikille, mutta tää ideologia sopii kyllä just mun ajatusmaailmaan. Vaikkakin kovasti joutuu meikäläinen töitä tekemään, että tämä toteutuisi myös käytännössä eikä vain teoriassa. (Oikeasti olen kontrollifriikki ja ohjaan koiraa ihan liikaa.)

Lauantaina siis Novalle reilun 200m jälki, jolla kolme keppiä ja kolme kulmaa. Viljelin satunnaisesti nameja jäljelle, kulmat namitin tiheämmin. Jälki vanheni noin tunnin. Mulla oli jälkeä tehdessä sattunut joku kämmi jossain kohdin, eikä jälki mennytkään ihan siellä, missä sen oli tarkoitus mennä.  Eipä siinä sitten auttanut kuin lukea koiraa ja mennä sen mukana. Parissa kohtaa harhaili pitkäänkin, mutta työskenteli ihan hemmetin hyvin eikä luovuttanut missään vaiheessa, aina löysi lopulta jäljelle. Ja jumankekka, se ilmaisi ne kepitkin! Enpä olis uskonu, että se edes bongaa niitä.

Sunnuntaina about saman pituinen namiton jälki, neljä kulmaa ja 7-8 keppiä (en muista enää itekään). Oli haastavaa tunkea lyhyelle jäljelle kulmia ja keppejä, ja osa kepeistä olikin ihan liian lähellä joko toisiaan tai kulmaa. Mutta Nova oli ihan super! Ihan perkuleen upea. Jäljen hukatessaan se teki duunia tasan niin kauan, että löysi takaisin. Kulmat meni pitkiksi, mutta aina se jäljen löysi uudestaan, keppejä Nova nosti 5. Toinen kouluttajista kommentoi suorituksen jälkeen, että Nova on jäljen osalta jo valmis alokasluokkaan, toinen oli sitä mieltä, että voisihan sillä vielä pari jälkeä ajaa ennen koetta. ;) Vielä olisi kuitenkin pari pientä muuttujaa tässä välillä, nimeltä esineruutu ja tottis...

Päällimmäiset opit jälkiviikonlopulta:

• namit jäljeltä helvettiin, ne vaan sekottaa
• enemmän keppejä jäljelle, niiltä palkka
• kulmissa voi alkuun auttaa koiraa vähän tamppaamalla niitä
• pysy kauempana koirasta
• luota koiraan, älä ohjaa!!!

Viikonlopun aikana ehdittiin tekemään myös esineruutua. Nova ei taaskaan olisi alkuun halunnut ottaa mitään ällöttäviä kuolasia tavaroita suuhun, mutta lauantaina alkoi jo pikkusen saamaan homman ideasta kiinni. Sunnuntaina toi esineitä jo useamman metrin, wuhuu! :D Erityisen ällö oli nahkainen, metallireunainen rahapussi. Treenin lopussa kouluttaja lähti viemään esineitä takaisin paikoilleen, Nova seuraili mukana. Kun esineet oli ripoteltu maahan, Nova noukki sen samaisen ällöttävän lompakon ja toi sen mulle takakulmasta asti täysiä pinkoen! Jotain sillä taisi loksahtaa paikoilleen.

Tokokoe 9.6.2013

Uskaltauduttiin tänään taas kokeisiin Novan kanssa. Huristeltiin Helsinkiin, onnistuttiin matkalla mm. eksymään pari kertaa sekä ajamaan pitkät pätkät vain ratikoille ja busseille tarkoitetulla tiellä. Turisti mikä turisti. Lopulta löydettiin kuitenkin oikeaan osoitteeseen. Koe siis Helsingissä ja tuomarina jälleen Harri Laisi. Hirmuisen kuuma oli taas, ei ehkä kuitenkaan ihan yhtä paha kuin silloin toukokuussa Askolassa. Autot pystyi kuitenkin jättämään kunnon varjoon, joten lämpötila autossa pysyi ihan kohtuu viileänä.

Mua jännitti taas ihan sairaasti, pelkäsin lähinnä siis paikkamakuuta, ja nimenomaan sitä, pysyykö siellä ne toiset koirat. Paikkamakuu tehtiin neljässä ryhmässä, me oltiin siinä viimeisessä. Kaikki muut rivit oli tosi rauhallisia, sopivasti meidän rivissä sattui taas pieni härdelli, kun luoksepäästävyyden jälkeen yksi koira karkasi rälläämään pitkin kenttää. Kahdesti. Ekalla kerralla Nova pysyi vierellä, toinen oli jo liikaa se paineli kyseisen koiran perään. Että onneks ei ollut paikkamakuu ehtinyt vielä alkaa! Voin kertoa, että oli ehkä elämäni pisimmät 2min ja kirjaimellisesti tutisin odottaessani ajan kulumista. Yök, mikä fiilis.

Mutta siis, pisteet ja kootut selitykset:

Luoksepäästävyys 10
Nousi seisomaan, mutta oli tosi rauhallinen. Huhhuijaa, olin ihan varma, että lösähtäisi taas kerjäämään rapsutuksia...

Paikalla makaaminen 10
Alkusähläyksen jälkeen kaikki meni juuri niin kuin pitää. Yksi koira lähti liikekannalle ja tässä vaiheessa suorastaan rukoilin, että Nova pysyisi - ja pysyihän se. Vitsit, miten helpottunut olo oli tämän jälkeen!

Seuraaminen kytkettynä 8
En tykännyt kyllä yhtään. Ihme haahuilua välillä, kontakti tippui ja pakka aukesi ajoittain. Täyskäännöksissä perse unohtui matkasta ihan kokonaan. Välillä tsemppasi kyllä hienostikin pätkiä, mutta verrattuna edellisen kokeen seuraamiseen tämä oli ihan eri planeetalta.

Seuraaminen taluttimetta 8
Tsemppasi enemmän ja omasta mielestä parempi kuin kytkettynä, mutta melko saman tyyppistä kuitenkin. Ei parasta Novaa todellakaan.

Maahanmeno seuraamisen yhteydessä 9,5
Hieno. Oisko istunut vähän vinoon?

Luoksetulo 9
No muuten tosi jees, paitsi että tyyppi täräytti suoraan sivulle. Whaaat??!

Seisominen seuraamisen yhteydessä 8,5
Tuplakäsky perusasentoon ja sekin ihan übervino.

Estehyppy 9,5
Snadisti ennakoi perusasennon

Kokonaisvaikutus 8,5
Kehui, että perusseuraaminen tosi hyvää (viimeksi oli liian tiivistä), mutta välillä aukesi liikaa. Totta. Aika paljon se siinä jutteli, mutta yhtään en enää muista tekstin sisältöä. Olin niin happyhappy-fiiliksissä ettei malttanut kuunnella. :D

Kokonaisuudessaan siis 178,5p, ALO1 ja jaettu 2.sija/16. Jee! Sitten sitä viimeistä ykköstä metsästämään, tosin paluu koekentälle on edessä vasta joskus heinäkuun lopulla. Nyt me vähän lomaillaan ja otetaan rennosti. ;)

Pystin ja ruokasäkin lisäksi saatiin noutokapula, narupallo, TOKO-pinssi ja vähän herkkuja molemmille.

The Rauniovierailu

Jee! Me päästiin hengissä raunioille ja vielä kotiinkin! Ihan sulavasti ei tämäkään reissu mennyt, auto kyllä pelitti, mutta sekä auton että puhelimen navigaattori tekivät tenän. Ja arvatkaas, olinko vaivautunut kartasta reittiä katsomaan? No niinpä.. Puhelimen naviska onneksi palasi henkiin puolenvälin jälkeen, joten no hätä.

Tänään oltiin siis Kuusankosken raunioradalla vierailulla, Novan ensimmäiset rauniot. Otettiin kaikille koirille kaksi kierrosta, Novalla ekalla kaksi ja tokalla kolme ukkoa. Eka satsi otettiin näkölähtöinä niin, että Nova näki lähdön muttei piiloon asti menemistä. Ensimmäinen jouduttiin uusimaan, kun Novaa kiinnosti omituinen ympäristö ilmaisua enemmän. Toka oli ihan super, ukko löytyi ison, puisen kelan sisältä. Toinen olikin tosi vaikea, syvällä putkessa kaiken roinen keskellä. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun Nova tohotti radalla menemään ja hyppi korkeilta tasanteilta maahan! Se paikansi ukon putken yläpuolelta, siinä oli pieni reikä putkeen, mutta ei tullut ilmaisemaan pelkkää hajua. Sinnikkäästi se etsi tietä ukolle ja lopulta sen löysikin - ja päätti jäädä viileään putkeen makaamaan. Aikansa siellä köllittyään tuli hakemaan mua, mutta ilmaisu oli hukkunut matkan varrelle. Apujen kanssa ilmaisi ja loppu sujui hienosti. Mehän ollaan vasta tällä viikolla ekaa kertaa päästy siihen pisteeseen, että Nova ilmaisee ilman mitään apuja, joten ei sikäli ihme, että ilmaisu unohtui pitkän etsinnän jälkeen.

Toisella kierroksella eka otettiin samalla tavalla näkölähtönä, kaksi muuta olivat valmiiksi piiloissa. Mä olen kyllä jo ihan totaalisesti unohtanut, minkälaiset piilot oli ja mitä niillä tapahtui... :D Sen verran muistan kuitenkin, että kaksi ekaa meni aika kivasti, ne oli aika helppokulkuisissa paikoissa ja ilmaisu pelitti. Viiminen olikin sitten ihan keskellä romukasaa putken sisässä, ja sinne pääsemiseksi vaadittiin jo vähän taiturointia sekä koiralta että ohjaajalta. Nova työsti hajua ihan hyvän oloisesti, mutta selvästi liikkuminen tuollaisessa paikassa pikkasen arvelutti ja oudoksutti. Sinnikkäästi se kuitenkin siellä paineli menemään ja löytyi ukkokin lopulta. Novan ilme oli näkemisen arvoinen löytämisen jälkeen, kun piti lähteä mua hakemaan, yhtään ei olis kiinnostanu lähteä könyämään samoja kasoja pitkin! :D Tulihan se poitsu kuitenkin, tosin ilmaisu jouduttiin ottamaan taas apujen kanssa, takaisin ukolle matka taittuikin jo joutuisammin. Hieno mies!

Kertovan koiran kanssa rauniot tuppaa olemaan astetta haastavammat. Etenkin hyppäämällä kertovan. Sen lisäksi, että mä seuraan koiraa ja luen sitä koko ajan, mun pitää seurata myös rataa ja miettiä, mitä reittiä itse kuljen niin, että ilmaisu onnistuu - vaarantamatta kumpaakaan. Ei paljon kiinnosta seisoa jossain putken päällä, kun koira tulee hyppäämään vasten. Pelastukoirillahan sallitaan kaksi ilmaisumuotoa, ja monet ovatkin haukkuvia raunioilla ja kertovia metsässä. Itse en kuitenkaan lähtisi sekoittamaan pakkaa enempää, vaan samalla ilmaisulla me kyllä mennään. Nova onneksi on hyvin irtoavaa sorttia, joten tulevaisuudessa toivon, että itse pystyn seisomaan tukevasti maankamaralla, kun koira painattaa romukasojen päällä menemään. ;)

Treenien päätteeksi otettiin koirat vielä raunioille hengailemaan ja totuttelemaan ihmeelliseen ympäristöön. Novakin pian tottui tasapainoilemaan erinäisten röykkiöitten päällä, ja vauhti kasvoi. Käytiin myös putkistoissa ryömimässä ja hypättiin (pitkän maanittelun päätteeksi) melko korkean ritiläpohjaisen telineen päälle ja taituroitiin siellä. Ollaanhan me tavan treeneissäkin erilaisia alustoja kokeiltu ja niihin totuteltu, eikä Nova alustoihin sinänsä koskaan ole reagoinut. Kaikkein ällöin on ollut sellainen kivi/tiilikasa, joissa kivet lähtivät liikkeelle koiran kiivetessä kasan päälle. Tuolla raunioillakin huomasi, että sellaiset oikein huterat paikat, joissa oikeasti joutui tasapainoilemaan, olivat niitä ikävimpiä. Näitä pitäisi selvästikin treenata lisää. Vielä kun keksisi missä.

"Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana"

Tämän piti olla postaus meidän ensimmäisestä rauniotreenistä. Mutta toisin kävi. Jollain korkeammalla taholla on pakko olla jotain meidän rauniovierailuja vastaan, koska ne ei vaan koskaan onnistu. (Ja omia raunioitahan meillä ei enää ole, koska Lahti on paska.) Viime vuonna jäi kaikki väliin, kun olin juuri kyseisinä viikonloppuina itse kouluttautumassa. Tänään oli tarkoitus vierailla Espoon raunioradalla, mutta eipä vierailtu, kun auto sanoi sopimuksen irti moottoritiellä. Ehdittiin me Helsinkiin asti. Niin lähellä, mutta kuitenkin niin kaukana. Sieltä sitten tunnin norkoilun jälkeen hinausauto poimi meidät kyytiin ja kuskasi Mäntsälään, jossa toisen tunnin norkoilun jälkeen hinattiin auto kotiin. Ihan jokunen kirosana on päässyt tänään suusta.

Mäntsälässä käytettiin kuitenkin tilaisuus hyväksi ja treenailtiin vähän huoltoaseman parkkiksella. Paikkamakuuta, seuraamista, kaukoja ja eteentuloja. Röyhkeästi pidin koiraa irti julkisella paikalla. Minitreenien päätteeksi syötiin vähän jätskiä. Kuorin itse suklaat päältä ja sisus syötiin puokkiin. Ällöä? No ei edes. Kuluihan se päivä näinkin. Onneks oli aurinkorasvaa. Ja vettä.

Ensi viikolla olisi sitten luvassa rauniovierailu Kuusankoskelle. Saa nähdä, selvitäänkö koskaan sinne asti.

Nova on kuitenkin päässyt käyttämään nokkaansa tällä viikolla jäljestyksen merkeissä. Keskiviikkona namijälki niitylle, vanheni 45min ja sisälsi neljä 90 ° kulmaa, jäljen päässä keppi. Enemmän oli vauhtia kuin viimeksi, mutta ei se nyt mikään mahoton ollut. Yksi kulma meni haahuiluksi kun kokeilin mitä tapahtuu, kun en tihennä askelia niin paljon. Löysi kuitenkin itse lopulta takaisin. Loput kolme kulmaa todella tarkkaa ja määrätietoista työskenteltyä ja keppikin ilmaistiin hienosti!

Torstaina meillä oli pelastuskoiratreeneissä teemana jäljennosto. Kullekin koiralle tallattiin kolme 50 metrin jälkeä vierekkäin, jäljet lähti tieltä. Kaikki jäljet siis eri ihmisen tekemiä, Novalla jäljen päässä namikippo + keppi. Kovaan ääneen voivottelin ennen omaa vuoroa, että ei tästä kyllä varmaan tuu mitään, ei se tajua lähteä jäljestämään, ei me olla koskaan mitään janatyöskentelyä edes tehty ja diipadaapadii. Mutta katohan poikaa, valjaat kun sai päälle ja liinan kiinni, niin tiesi tyyppi kyllä ihan tasan tarkkaan, että nyt ei ollakaan menossa ukkoja ettimään. Nenä maassa se paineli nelivetoa menemään tietä pitkin ihmeellistä kurnutusta pitäen. Ennen ekaa jälkeä siirrryttiin metsän puolelle, sanoin koiralle vain "jälki" ja lähdettiin kulkemaan. Välittömästi jäljen kohdalle päästyään koira kääntyi 90 ° ja lähti viipottamaan - ja vielä oikeaan suuntaan. Mulla loksahti leuka polviin asti ja suusta pääsi vain "jumalauta". Ja sitte me mentiin.  Ihan hirveä vauhtihan tuolla jäljestäessään oli, ja muutaman kerran se jälkikin hukkui kaikessa tohotuksessa, mutta itse se lopulta aina löysi jäljelle. Rasia+keppi -viritelmät ilmaisiin hienosti. Ihan yhtä hienosti meni ne kaksi muutakin jäljennostoa, ei minkäänlaista epäröintiä tai haahuilua siinä kohti, vaan tiukka käännös jäljen päällä ja mars matkaan. Uskomaton jätkä. Ja ikinä ei tätä olla aiemmin tehty, mä oon aina näyttänyt sille ihan kädestä pitäen, mistä se jälki oikein lähtee. Arvatkaas, näytänkö enää? ;)

Sitten me ollaan myös vähän tottisteltu ja tokoteltu. Tottiksissa tehtiin mm. noutoa, en vielä vaatinut luovuttamista vaan palkkasin kun koira oli n. metrin päässä. Muutaman kerran olen nyt yrittänyt kotona yhdistää eteentuloa tuohon noutoon, apuja se siihen aika paljon tarvii ja vauhtikin tippui huomattavasti. Kokeilin mitä tapahtuu ilman mitään apuja, tyyppihän empi hetken kapula suussaan ja täräytti sitten täydelliseen paerusasentoon sen kanssa! Mistähän se tuon on keksinyt, ikinä ei olla tollasta tehty? :D Pitää nyt miettiä, miten tästä jatketaan, että saadan vauhti takas tappiin eteentulosta huolimatta... Tottiksissa tehtiin sitten myös paikkamakuuta sekä rivissä että niin, että toinen koira tekee vieressä luoksetuloa. Ekasta toistosta saatiinkin upea onnistuminen, joten ei sitten riskeerattu ja lopetettiin siihen. Erävoitto!

Tokotettu ollaan lähinnä pikaisesti pihatreenien merkeissä, Nova on päässyt tekemään mm. ruutua ja tunnaria. Jokin aika sitten valitin, kuinka meidän hyvällä mallilla ollut tunnari olisi levinnyt käsiin. Mähän kävin tämän takia ostamassa lasipurkkeja, ajatuksena lähteä opettamaan hommaa uusiksi ihan eri menetelmällä, eli purkkien avulla. Kuitenkin ennen hommaan ryhtymistä päätin kokeilla sillä vanhalla, tutulla metodilla. Ja perskule sentään, sehän sujuikin! Ei meidän tunnari mihinkään ole levinnyt! Ollaan treenattu niin, että oman lisäksi 3 häiriökapulaa on erilaisissa muodostelmissa, ja kunhan vire on sopiva, niin kyllä se oma sieltä nousee. Jostain syystä rivissä olevat kapulat on Novalle helpompia kuin esim. ihan sekaisin olevat. Jännää. Mutta nyt mulla on sitten kasa lasipurkkeja kotona, eikä mitään hajua, mitä niillä tekisin...