Juhannusfiiliksiä

Juhannusta tuli tänä vuonna vietettyä tuttuun tapaan rauhallisesti mökillä. Novan Juhannus oli kuitenkin kaikkea muuta kuin rauhallinen - mikä sopi Novalle varmasti paremmin kuin hyvin. Kuvat puhukoon puolestaan. ;)

tekohengitystä uuvahtaneelle

Syntymähumala...

Juhannustanssit

"Joko syödään?"

<3

Nupit kaakkoon

Otsikko kuvastaa meidän treenimeininkiä tällä viikolla oikein hyvin, lajissa kuin lajissa. Rally-tokotreeneissä musta tuntui, että olin erehdyksissä ottanut mukaani kengurun, kun seuraaminen oli pelkkää pomppimista. Että poing poing vaan... Agilityssa tehtiin taas rataa, joka alkoi parilla suoralla pätkällä, ja silloin taas luulin olevani ehkä kiihdytyskisoissa. Kouluttajakin naureskeli, että kylläpä siitä löytyykin tuota vauhtia. Joo, niin löytyy. Tunsin sen kyllä jaloissani. Ja kateellisena katselin, kun treenikaveri hölkkäilee rennosti toyvillakoiran vierellä samaista pätkää. Mietinpä siinä samalla, miten erilaista olisikaan ollut opetella agilityn saloja jonkin vähän...rauhallisemman ja hillitymmän tapauksen kanssa. Helpommalla olisi takuulla päässyt, mutta ehkä se ei kuitenkaan olisi ollut yhtä jännittävää ja hektistä, ja sitä kautta niin tajuttoman koukuttavaa. Mene ja tiedä, ja eipä tuolla enää ole väliäkään. Turha sitä enää on itkeä, kun paskat on jo housussa. Eiku mitä... ;)

Pelastuskoiratreeneissäkään meno ei ollut sen rauhallisempaa. Mä oon nyt parina viime kertana hakenut takaisin sitä intoa ja draivia, joka on viime aikoina tuntunut valuneen jonneki teille tietymättömille. Näin jälkikäteen ajatellen syytän tästä ihan vain sitä, että olen suunnitellut tuolle tosi tylsiä treenejä, aina saman kaavan mukaan. Tylsistyyhän siinä yksinkertaisempikin tapaus, kuin tuollainen älykäs paimen. Alkuun lähdin ihan vain rikkomaan kaavaa ilmaisussa, ja yllättäen palkkasinkin koiran leikillä heti, kun se tuli haukkumaan mulle. Tätä mä en ole tehnyt ikinä aikaisemmin. Se toimi ihan hyvin parilla ekalla kerralla, mutta sitten huomasi, että veto maalimiehelle oli kuitenkin kovempi, kuin jonku rätin repiminen. Mutta voihan tuota aina välillä käyttää jatkossakin. Sitten me ollaan vähän hetsattu koiraa ennen metsään lähettämistä ja tehty pari näkölähtöä. Näillä sai ainakin koiran vireen ihan eri sfääreihin, kuin missä se on aikoihin ollut. Viime viikolla Novan vuoro oli heti yhden juoksunartun jälkeen, eikä mitään ongelmaa missään. Nova teki töitä tosi kovalla draivilla ja oli kerrassaan upea. Musta tuntuu, että se tajusi ne hajut vasta, kun lähdettiin pallon kera metsästä pois.

Tällä viikolla tehtiin sitten peko-hommissa eräänlainen mielikuvaharjoitus: Nova näki maalimiesten juoksevan metsään, minkä jälkeen vein sen autoon yhden koirakon ajaksi odottelemaan. Maalimiehet sitten valmiina piiloissa, kun tultiin Novan kanssa uudelleen. Alkuun seuraamista pieni pätkä sekä paikkamakuu, minkä jälkeen lupa lähteä metsään. Ja jumalauta, millä innolla se sinne rynni, kauniin kiljunnan säestämänä. Rakas velipuoli Gatsby yhtyi tähän kuoroon, ja siinähän sitä oli sitten meteliä, kun Nova innostui Gatsbyn laulannasta entisestään, ja käytännössä huusi koko matkan ekalle maalimiehelle. Että ei nyt ihan mennyt nappiin tämä homma, mutta hei, intoa lähdin hakemaan ja sitä myöskin sain... Mä olin vain ehtinyt unohtaa, että tuohon tajuttomaan intoon liittyy sellainen pikku seikka, että Nova tuppaa tuolloin katoamaan horisonttiin vailla minkäänlaista mielenkiintoa siitä, missä minä kuljen. Ja niinhän siinä kävi, että koira paukkasi tokalle maalimiehelle useiden kymmenien metrien päähän, kun itse vielä räpiköin pois ekalta ukolta. Matka mammaa hakemaan osoittautuikin nyt liian pitkäksi, ja matkan varrelle osunut mielenkiintoinen haju vei huomion. Tämän jälkeen Nova kävi maalimiehellä uudestaan, ja sitten onnistui se ilmaisukin. Summa summarun: treeni-ideani oli oikein hyvä, mutta ihan ei nyt kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Mutta harvoinpa meillä menee. Ja kyllähän me se treenin tavoitteemme kuitenkin saavutettiin: intoa oli ja se myös säilyi.

Nupit kaakkoon -teemalla jatkoimme sitten lauantaina paimennuksen merkeissä. Alkuun otettiin pari kierrosta pyöröaitauksessa lähinnä ottoaitauksiin keskittyen. Ne alkoikin sujua aika kivasti, olin yllättynyt (ai mikä pessimisti). Menin itse ottoaitaukseen irti olevan koiran mukana, ja kierrettiin aitaus reunoja myöten rauhallisesti ja hillitysti. Ja ei, tämä ei ollut sarkasmia! No okei, olihan siellä jokunen vauhdikkaampikin pyörähdys, mutta olin kyllä tyytyväinen ottoihin noin kokonaisuutena. Pyörössä sai sitten karjua vähän enemmän, että sai koiran menemään niitä laitoja pitkin, mutta kyllä sekin sitten lopulta onnistui. Vaikkakaan ei ehkä sen karjumisen ansiosta...

Sitten me suunnattiin radalle, jossa lampaat oli tällä kertaa vähän liukkaampaa sorttia, kuin ne jalassa kyhnyttäjät. Ottoaitauksen jälkeen tosiaan totesin, että siellähän nuo laumana kyyhöttää perimmäisessä nurkassa kymmenien metrien päässä. "Oho, mites se nyt tolleen... " Noh, eipä siinä muuta kuin koira käskyn alle ja marssimaan kohti lambeja. Sitten koira paikoilleen, itse lähemmäs lampaita ja koiralle lupa lähteä. Siinä sitten katselin, kun lampaat sinkosivat joka ilmansuuntaan, että "oho, mites se nyt taas tolleen". Eikun koira vierelle ja uusi yritys. Alkuun oli ihan kamalaa röpellystä ja mä olin itse aivan pihalla. Onneks aina välillä huudettiin, että koira tekee ihan oikein, älä puutu siihen. Koska mä en todellakaan aina tiedä, milloin se tekee oikein. Alkusöhellyksen jälkeen lähti homma kuitenkin sujumaan, ja hyvinhän se sitten sujuikin. Lähetin koiran hakemaan lampaita ehkä parinkymmenen metrin päästä, ja sinnehän tuo sinkosi ja kappas, lampaat oli mulla ja koira lähti kiertämään päästämättä niitä karkuun. Ja nuo lampaathan olisivat mielellään lähteneet karkuun. Ja sitten taas: "oho, mites se nyt tolleen". Siinä se sitten pyöri kuin väkkärä, piti hyvää etäisyyttä ja oli vaan aika pro. Pysähtymään mä en kylläkään sitä saanut kuin vasta portilla, mutta mä olisinkin kuulemma menettänyt lampaat, jos se olisi pysähtynyt.

Myönnettäköön, etten mä tuolla aitauksessa ollessani tajunnut yhtään, miten upeasti Nova teki töitä. Mua vaan vitutti, kun se ei pysähtynyt käskystä. Mutta olihan se ihan perkeleen hieno otus. Se haki mulle lampaat kymmenien metrien päästä ja piti huolen, että ne pysyivät mulla. Se teki töitä, ja se teki töitä mulle. Kun vaihtoehtona olisi ollut räjäyttää koko lauma ja rallatella menemään omaa kivaa pitäen. Enkä mä ois voinu tehdä sille silloin yhtään mitään. Tämän kerran jälkeen mulla heräsi luotto tuohon koiraan ihan uudella tavalla. Se on vaan ihan super. <3

Jenna Caloanderin agilitykoulutus

Sunnuntaina Maija järkkäsi meille Wirneen agilitypäivän Helsingissä, Jenna Caloanderin opissa. Vähän oli typistetty poppoo messissä tällä kertaa, mutta eipä tuo menoa haitannut. Oli ihan sairaan siistiä! Vitsit, miten saikin taas treenistä irti ja paljon, Jenna oli aivan loistava valkku.

Rata oli ihan ***tanan vaikea hyppäri. Tehtiin pieniä pätkiä sieltä täältä, joten koko rataa en enää edes muista. Mutta alku näytti kutakuinkin tältä:

Mun alkuperäinen suunnitelma oli aloittaa ohjaus läheltä 2. estettä, mutta tämän pläänin mukaan olin auttamatta myöhässä jo heti kolmosella. Novahan nimittäin tykitti menemään turhia säästelemättä... Noh, sitten siirryttiin Jennan suunnitelmaan, ja aloitettiinkin ohjaus 3. ja 4. esteiden välistä. Tjooh, ensimmäinen reaktio oli kutakuinkin "et oo tosissas". Mutta perskele sentään, sehän toimi. Käytännössä seisoin siis paikoillani kolmen ekan esteen ajan, liikkumatta senttiäkään. Ja koira suoritti esteet ilman mitään ongelmaa. Oliko vähän huikea fiilis huomata, miten uskomattoman hyvin Nova luki mun kroppaa: pelkällä yläkropan liikkeellä sain koiran suorittamaan esteet oikein! Vähänkö mageeta.

Kepeillä testattiin paria eri vaihtoehtoa. Enemmän keskityttiin siihen, että jäin putken puolelle keppejä ja keppien jälkeen poispäinkäännös ja leijeröinti seuraavalle esteelle. Leijeröinti on Novalle ollut ihan äärimmäisen vaikeaa (mammmaaaa, älä jätä -ilmiö tjsp...), ja eka palkattiin ihan vain poispäinkäännöksestä. Parin toiston jälkeen kokeiltiin jo 8. esteelle menoa, ja sinnehän tuo pinkoi. Hyvin toimi!

Sitten me tuumailtiin pätkää 10-14. Mä olin rataantutustumisvaiheessa suunnitellut tekeväni ihan toisin (12. este takaakiertona, eli tuhoontuomittu idea) Ja Jennan ajatus pakkovalssista tuntuikin sitten paljon loogisemmalta vaihtoehdolta. Pakkovalssi on mulle liikkeenä vielä aika vieras, ja sitä vähemmän tulee käytettyä jos on muita vaihtoehtoja. Mutta nyt se kyllä toimi ihan sairaan hyvin, vaikka itse sanonkin. Eikä ollut mitään ongelmaa ehtiä seuraaville esteille. Ihan loistavaa!

Olipahan kiva päivä, jäi tosi hyvät fiilikset. Jenna kehui Novaa tosi paljon, siinä on kuulemma paljon potentiaalia ja olisi sula vääryys olla tekemättä töitä sen eteen. Vaikka kyllähän minä sen jo tiesinkin. <3 Ohjaajan potentiaali onkin sitten asia erikseen... :D Sain myös vinkkejä käännösten jumppaamiseen, vaikka Jenna olikin sitä mieltä, että ikäisekseen Nova käyttää kroppaansa esteillä tosi hyvin. Lähinnä ongelma taitaakin olla tumpelo ohjaaja, joka ei aina osaa ajoissa kertoa, mihin suuntaan ollaan menossa. Mutta nyt on kyllä fiilikset aika katossa agilityn osalta, jos hurjaksi ruvetaan niin saatetaan kesällä käydä jo parit epikset kiertämässä. ;)

Pyöröaitauksesta rally-kisoihin

Sunnuntaina huristeltiin Novan kanssa taas paimennushommiin. Hellettä oli luvattu ja hellettähän me myös saatiin, kun klo 7.30 auton mittari näytti jo 20 C. Aurinko porotti ja pyöröaitauksessa pölisi, kun aussiet kävivät pyörittämässä ohjaajia ja välillä niitä lampaitakin.

Nopposella oli tällä kertaa vähän eri meininki kuin aiemmin. Sehän oli edellisenä päivänä täyttänyt kaks vee ja ilmeisesti päättänyt, että nyt siitä tuli mies. Äijä isolla äällä - ja äänellä. Tyypillä riitti vauhtia, itsevarmuutta ja röyhkeyttä vähän liikaakin. Ja voin kertoa, että nopeasti tuli ikävä sitä nöyrää, lampaita vähän jännittävää otusta. Koska se ei todellakaan ollut tällä kertaa menossa mukana.

Sen lisäksi, että vauhtia, asennetta ja ääntäkin riitti vaikka muille jakaa, oli miekkonen päättänyt jättää korvat kotiin. Se suorastaan näytti keskisormea mun yrityksille pysäyttää arvon paimenta. Ja jos sen nyt sattui saamaan vaikka maahan, se kyllä takuulla lähti siitä ilman lupia menemään. Ja ohjaajan otsasuoni alkoi pullistua uhkaavasti, mistä koira tuntui saavan vain lisäpontta possuilulleen. Tähän kohtaa kuitenkin huomatus: ihan itse kyllä soppani keitin pyöröaitauksessa. Että ei nyt ihan voi vain koiraa syyttää.

Kahden pyöröaitaussession jälkeen Nova pääsi viilentymään hetkeksi lampeen, ja voi veljet sentään, miten se siitä nautti. Ei paljon tarvinnut veteen houkutella. Ihan ymmärrettävää tuossa säässä. Tauon jälkeen jatkettiin ankoilla, ja pikkusen kyllä jännitti mennä ankkojen sekaan sen jälkeen, kun tyyppi oli käynyt vähän hakemassa vauhtia lampailla. Ja alku olikin ihan täys kaaos. Sitten, pienen kurinpalautuksen jälkeen, alkoi homma sujua. Erityisen vaikeita oli kuitenkin ne hetket, kun ankat lähtivät kiihdyttämään kohti porttia. Tuolloin Novalla tuli herkästi sellainen voi viddu ne karkaaaaaa -reaktio ja sekin lähti rynnimään, jolloin ankat kiihdyttivät entisestään. Voi tsiisus miten voikin olla vaikeaa tuo touhu!!

Ankkojen jälkeen mä sain itsekseni pitää Novalle vielä yhden kurinpalautuskierroksen pyörössä lampailla. Ottoaitaus meni hihnassa jopa yllättävänkin hyvin. Ja sitten alkoi natsimeininki, kurin ja järjestyksen aika! Mun oma asennekin oli aivan eri kuin aiemmilla kierroksilla. "Pidetään kivaa yhdessä" -asenteesta siirryttiin "nyt perkele kuuntelet minua" -asenteeseen. Ja Novahan kuunteli. Kerran kävin kajoamassa  sen niskavilloihin ja toisen kerran kumartumassa sen ylle muutaman valitun ärräpään kanssa, ja tittididii - SE ALKOI KUUNNELLA! Se pysähtyi, se meni maahan, se ei lähtenyt liikkeelle ilman lupaa, se piti etäisyyttä, se kuljetti rauhallisemmin. Se ei ottanut nokkiinsa, se ei paineistunut, se ei syönyt paskaa. Se alkoi tuntua paimentamiselta. Vaikuttaa siis siltä, että meidän kehumisen, tsemppaamisen ja sallitun sikailun aikakausi alkaa olla ohi, ja tästedes pyöröaitauksessa vallitsee natsimeininki.

Tänään suunnattiinkin sitten vaihteeksi vesisateessa Janakkalaan rally-tokokisoihin. Varasijalta päästiin messiin, hip hei! Kyseessä siis toiset avoimen luokat skabat tässä lajissa ja tuloksena 95p, sijoitus 4./17. Saatiin sama pistemäärä kuin 3. tullut, mutta hävittiin ajassa. Rata oli mun mielestä vaikean tuntuinen. Hirveästi pyörimisiä plus spiraalit ja pujottelut, missä piti keskittyä siihen, että menee varmasti oikeasta välistä, kun oli silleen jännästi sijoitettu. Ja sitten kermana kakun päällä: houkutus viimeisenä liikkeenä. Houkutuksena namipurkki ja putken painot! :D En tiedä namipurkin sisältöä, mutta kovasti tuntui se vetävän koiria puoleensa. Osa koirista lähti jo edelliseltä kyltiltä hiipimään hajuvanan viemänä kohti mysteerirasiaa.

Nova oli kisoissa aivan kuutamolla. Kyllähän se teki, mutta oli ihan muissa sfääreissä. Alku meni tosi kivasti, mutta musta näytti, että se olis spiraalin aikana haistanu sen namirasian (houkutus oli spiraalin vieressä), sitte se jäi silmät lautasina seisomaan nenä väpättäen. Koko spiraali menikin ihan kohtalaisen läskiksi, mulla meni spasmat sekaisin ja koirasta tuli epävarma. Saatiin pakka jotenkin kasaan, kunnes sitten pujottelussa tapahtui taas jotain mystistä, ja koiraa kiinnosti lähinnä yleisö ja pujottelun tötteröt. Loppuradasta meininki alkoi kuitenkin normalisoitua ja hypyn jälkeen koira alkoi jopa olla innoissaan. Harmi, että hyppy oli 3. viimeinen liike... :P Mä olin aivan varma, että kaikki kusee sitten houkutukseen, kun Nova siihen jo spiraalin aikana reagoi. Mutta jymäläytä sentään, se skarppas niin hienosti että mä meinasin revetä nauramaan! Ilmeestä näki, kuinka se viimeisillä tahdon voimillaan keskittyi pitämään kontaktia muhun, nenä vähän kävi namirasian kohdalla, mutta pienintäkään vilkaisua ei siihen luonut. Melkein koko radan se oli laamaillut menemään, mutta sitten houkutuksen aikana pistikin vaihteen päälle ja näytti. Hiano miäs.

Radalta poistuminen olikin sitten oma sessionsa, kun Novan mielestä se olisi ihan hyvin voinut palkata itse itsensä hihnaa repimällä heti maaliin tultuaan... Ehkä sen 10 kertaa sain sihistä "irrrrti" matkan aikana, ettei olisi tyyppi upottanut hampaitaan grippihihnaan kehäalueella. En tiedä, mitä säännöt tästä tuumaavat, mutta hylsyhän se periaatteessa voisi olla, jos koira innostuu kehäalueella hihnaa repimään. Vaikka hihna ei mikään varsinainen lelu olekaan.

Mutku mä haluuuuun!!

Mittarissa 2v!

Mamman rakas kultamussukka täyttää tänään 2v! Ihan hurjaa. Mihin aika oikein katoaa? Justhan se vasta tuli mulle! Kaksi viimeistä vuotta on kulunut ihan hujauksessa, vaikka paljon on ehtinyt tapahtuakin. Silti en voi ymmärtää, että minun pienen Hukkapätkän syntymästä on jo kaksi vuotta aikaa.

Tänään olenkin fiilistellyt Novan pentukuvien parissa. Voi jösses miten se onkaan ollut lutuinen. <3 Vaikka onhan se edelleenkin omaan silmään ihan tajuttoman nätti. Mitä nyt karvaa voisi olla ehkä puolet vähemmän. ;)

Virallisista syntymäpäivistään huolimatta Novalla on ollut tänään vähän tylsä päivä, koska omistaja huiteli 8h pelastuskoirakokeissa kykkimässä pusikoissa. Mutta pitihän sitä nyt lahja sentään toiselle antaa! Nopsukka saikin uuden vesilelun, joka osoittautui varsin kivaksi kapineeksi, sekä uuden nahkarätin, josta taisi tulla heittämällä tyypin The Lempilelu. 

Don't worry duck, I'll save you!

Ja tokihan sitä piti sankarille tarjoilla kunnon gourmet-ateria juhlan kunniaksi: possun niskaa asianmukaisesti koristeltuna!

Ja sitten sitä onkin tullut vain tuijoteltua tuota ihanaista karvakasaa sen tuhistessa tyytyväisenä kainalossa ja mietittyä, miten tylsää ja tyhjää elämä olisikaan ilman sitä. Kiitos Lauralle siitä, että olen saanut tuon säihkysilmäisen kultakimpaleen elämääni. <3

Wirneen leiri

Vähän laahaa taas päivitykset jäljessä, mutta kun ei ehdi niin ei ehdi... Viime viikonloppu vietettiin siis Wirneen leirillä Yläneellä, Turun lähellä. Mukaan pääsi kaikki H-pentuset, suurin osa I-pupseista ja muutama muu. Olihan tuota vipinää, siis. Etenkin, kun seurueeseen sattui peräti 3 juoksunarttua. Vaan eipä ne hyvät tuoksut Novaa ainakaan vaikuttaneet häiritsevän. Matkaan lähdettiin perjantaina ja treenit aloitettiin lauantaina.

©Katariina Launiala

Meidän ryhmä oli lauantaina hakumetsässä, aikaa tuolla vierähti mukavasti 10h. Onneksi oli hyvät ilmat, ehkä jopa liiankin hyvät...oli ihan törkeen kuuma. Lauantain treeneistä voisi noin niinkuin yhteenvetona todeta, että persiilleen meni. En tiedä mitä tapahtui, mutta Nova jäätyi ihan tyystin. Musta tuntui, että olin hakuilemassa lahnan kanssa ja koira jäi autoon. Enkä liioittele yhtään todetessani, ettei mikään sujunut. Koska mikään ei sujunut. Ei etsintä, ei ilmaisu, eikä liioin mun oma toiminta. Tiedä sitten, johtuiko moinen helteestä, leiristressistä (tai en mä nyt tiedä oliko Nova mitenkään stressaantunut, mutta siis vieras tilannehan tuollainen leiri on) vaiko omasta jännityksestä (oi kyllä, mä sain ihan jännityksenkin tuossa pintaan). Itse veikkaan jälkimmäistä.

"Mäpä tiedän missä se on, mut enpä kerro sulle!!" ©Katariina Launiala

Hakuiltiin kahden kierroksen verran ja toinen oli paljon parempi, kun tajusin auttaa koiraa enemmän, mutta eihän se silloinkaan oma itsensä kyllä ollut. Lauantain treenien jälkeen päällimmäiset fiilikset olivatkin jotain harmituksen, vitutuksen ja hämmennyksen sekoitusta, vaikka kyllähän näin jälkikäteen ajatellen tuosta treenistä jotain jäi käteenkin. Nyt mä ainakin tiedän, miten toimia, jos noita jäätymisiä jatkossa tapahtuu. Ja tiedän myös, mitä tulen tekemään toisin, jos vielä joskus koulutan kertovaa koiraa. Joskus sitä vaan tarvitaan ulkopuolinen ihminen kysymään yksinkertaisia kysymyksiä, kuten "miksi sitä koiraa ei voi auttaa?" Niin, miksi? Vaikka tiedänhän minä sen vastauksen itsekin. Kun jokin asia on koulutettu puhtaasti sheippaamalla, tuntuu koiran auttaminen vähän niin kuin huijaamiselta. Mutta nyt olen ajatellut ottaa pääni pois perseestä ja huijata ihan niin paljon kuin sielu sietää, kunhan koiralla on kivaa. Piste.

©Katariina Launiala

Sunnuntaina oli sitten vieläkin tukalampi ilma, ja lämpötilan huidellessa hellerajan yläpuolella aloittelimme aamupäivällä kevyesti agilitylla. Huh heijaa. Tehtiin ihan pientä pätkää, tsekkailtiin vähän meidän takaaleikkausta ja valssia yksinkertaisella radalla. Ja halleluja, takaaleikkaus jopa onnistui! Useamman kerran! Tuo on meille ollut tosi vaikeaa, mikäli se tapahtuu kahden hypyn välissä. Ennen putkea on toiminut ihan hyvin. Nova teki rataa hyvällä asenteella, innokkaasti ja vauhdilla. Ja huutaen. Kuitenkin heti palkan saatuaan se juoksi pallonsa kanssa varjoon makaamaan, *vinksvinks*. Aksailut jäi siis aika lyhyeen, kelistä johtuen.

©Katariina Launiala

©Katariina Launiala

Tehtiin kuitenkin vielä keinua, mikä on meillä edelleenkin hyvin vaiheessa. Johtuen ehkä treenitahdistamme, keinua ollaan tehty ehkä kuukauden välein... Alkuunhan meillä oli ongelmana se, että Nova arasteli keinun liikettä kovasti. Tämä saatiin kyllä korjattua ihan muutamalla treenikerralla, minkä jälkeen ongelmaksi muodostui...yllätys yllätys, liika vauhti. Jos Novan päästäisi suorittamaan keinua ihan itsekseen, luvassa olisi todella näyttävä lentokeinu. Joten me ollaan tehty keinua apparin kanssa ja lisäksi itse olen roikkunut kaulapannassa kiinni. Nyt jätettiin kuitenkin appari pois, ja pirskatti sentään, hommahan alkoi sujua paremmin. Tekemistähän tuossa vielä riittää, mutta suunta on hyvä!

Sunnuntain tärkein oppitunti: näin rauhoitun aksakentän laidalla.

Aksailun jälkeen käytettiin koiria uimassa ja iltapäivällä jatkettiin tokoilun merkeissä. Tällä kertaa hallissa, jossa oli sentään vähän inhimillisempi ilmasto aurinkoiseen kenttään verrattuna. Meillä on takana sellanen puolen vuoden tokotauko, josta yritän kovasti motivoida itseäni treenaamaan taas. Ja olen huomannut, että meidän seuraaminen on levinnyt käsiin. Tätä ongelmaa oli nyt sitten sunnuntaina tarkoitus havainnollistaa, mutta koiralla oli toiset suunnitelmat: se päätti olla ihan sairaan hieno <3 Vireessä, asenteessa ja kontaktissa ei yhtäkkiä ollutkaan mitään korjattavaa, sen sijaan puutuimme poikittamiseen. Hirveen paljon kivempaa nillittää poikittamisesta kuin kontaktin katkeilusta. ;) Tehtiin myös luoksetulon pysäytystä, mikä sujuikin ihan kivasti. Ja mikä tärkeintä, nyt mulla on eväät lähteä viemään tuota liikettä loppuun asti. Vielä kun löytäisi siihen sitä aikaa ja energiaa, motivaatiota saattaisi ehkä jopa löytyäkin!

Tosi kiva viikonloppu, oli huippua nähdä taas kaikkia! Leirin aikana Wirneelle syntyi 8 pentusta lisää, joten ensi vuonna toivottavasti leireillään sitten jo vähän isommalla porukalla. ;)

Veljekset kuin ilvekset

Me huristeltiin tänään Novan kanssa Hollolaan treffaamaan Katariinaa ja Gatsbya riekkumisten merkeissä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Koko Hollola varmasti kuuli, kun saavuimme paikalle, siitä piti velipuoliskot kyllä huolta... Irti päästyään ärsyttävä pikkuveikka olikin välittömästi kiinni Novan niskavilloista, mistä saikin sitten vähän palautetta. Ensimmäinen kerta, kun Nova uskalsi sanoa jo vähän vastaan turhan innokkaalle kakaralle. Tällä ei tosin ollut kovin kauaskantoista vaikutusta, ja Nova tyytyi kohtaloonsa pikkuveikan räsynukkena.

Time out, dude!

Varsinkin alkulenkillä uusi hajumaailman kiinnosti Novaa enemmän kuin kaulassa roikkuva kaveri. Gatsby otti tietysti isoveljestään mallia ja oli oikein mallikelpoinen perskärpänen. Tarkasti kävi nuuskuttamassa samat kohdat Novan kanssa. Tässähän oli toki vaarana saada pieni pissasuihku päähän, mutta ei se Gatsbya tuntunut haittaavan.

Lälläslää

Lenkkimme kesti sellaiset 1,5h ja lenkin aikana karvaturriaiset pääsivät pulikoimaan järveen. Kepistä meinasi tulla vähän sanomista, mutta hyvin uskoivat ötökät palautetta omistajiltaan. Tämän jälkeen pystyivät samaa keppiä taas hakemaan ilman mutinoita.

"Oota perkele!"

"Jos mää vähän autan sua sen kepin kans..."

Toki yritimme ottaa pojista myös söpöjä yhteiskuvia vammailme-kuvien lisäksi. Söpöjen yhteiskuvien ottaminen vaan ei ole kovin helppoa näiden kanssa. Ai miksikö? Jostain syystä vain suurin osa kuvista tuppaa näyttämään esim. näiltä:

Tämä on kyllä jo vanhempaa tuotantoa, mutta kovin...kuvaava räpsy

Mutta saatiin me sitten ihan onnistuneitakin pläjäyksiä otettua! Kun koirat oli taktisesti väsytetty ensin, oli poseeraaminenkin paljon helpompaa. Jännä. Oman haasteensa kivan posetuskuvan ottamiseen loi sellainen pieni seikka, että joku sininen sähikäinen ei kestänyt kuvaajan kyykistymistä, vaan ymmärsi tämän tietynlaisena...leikkiinkutsuna. Joten kuvat tuli otettua turvallisesti yläviistosta.

Uimisen jälkeen luvassa oli taattua "kastelinjuuriperskarvanijasetuntuuällöltä"-hepulointia. Käytännön tasolla tämä ilmeni siten, että Gatsby juoksi keppi suussa tuhatta ja sataa, kiljuva punainen merlepallo perässään. Ja tätä jatkui, jatkui ja jatkui... Minuuttitolkulla vetivät tyypit paskarundia ympäri pöpelikköä. Ja sitten vähän taas painittiin.

Voin kertoa, että pikkusen olivat tyypit väsyneitä loppumatkasta. Väsyneenä Novan pinna katkeaa herkemmin, ja lenkin loppumetreillä saivat poijjaat pienen rähäkän aikaiseksi, kun Gatsby hyppäsi piehtaroivan Novan kimppuun ja Nopposella paloi vähän käämit. Eihän siinä mitään käynyt kummallekaan, tilanteessa oli enemmän ääntä kuin toimintaa. Viimeiset muutaman sata metriä jolkoteltiin sitten kuitenkin hihnassa, just in case.

"Etpä muuten uskalla hypätä"

Hirrrveen kiva reissu, täytyy ottaa ehdottomasti uusiksi! Ja koska edellisistä riekuista en olekaan postannut yhtään kuvaa, tässä tulee muutama! Nämä siis jo kuukauden takaa.