Veljekset kuin ilvekset

Me huristeltiin tänään Novan kanssa Hollolaan treffaamaan Katariinaa ja Gatsbya riekkumisten merkeissä. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa... Koko Hollola varmasti kuuli, kun saavuimme paikalle, siitä piti velipuoliskot kyllä huolta... Irti päästyään ärsyttävä pikkuveikka olikin välittömästi kiinni Novan niskavilloista, mistä saikin sitten vähän palautetta. Ensimmäinen kerta, kun Nova uskalsi sanoa jo vähän vastaan turhan innokkaalle kakaralle. Tällä ei tosin ollut kovin kauaskantoista vaikutusta, ja Nova tyytyi kohtaloonsa pikkuveikan räsynukkena.

Time out, dude!

Varsinkin alkulenkillä uusi hajumaailman kiinnosti Novaa enemmän kuin kaulassa roikkuva kaveri. Gatsby otti tietysti isoveljestään mallia ja oli oikein mallikelpoinen perskärpänen. Tarkasti kävi nuuskuttamassa samat kohdat Novan kanssa. Tässähän oli toki vaarana saada pieni pissasuihku päähän, mutta ei se Gatsbya tuntunut haittaavan.

Lälläslää

Lenkkimme kesti sellaiset 1,5h ja lenkin aikana karvaturriaiset pääsivät pulikoimaan järveen. Kepistä meinasi tulla vähän sanomista, mutta hyvin uskoivat ötökät palautetta omistajiltaan. Tämän jälkeen pystyivät samaa keppiä taas hakemaan ilman mutinoita.

"Oota perkele!"

"Jos mää vähän autan sua sen kepin kans..."

Toki yritimme ottaa pojista myös söpöjä yhteiskuvia vammailme-kuvien lisäksi. Söpöjen yhteiskuvien ottaminen vaan ei ole kovin helppoa näiden kanssa. Ai miksikö? Jostain syystä vain suurin osa kuvista tuppaa näyttämään esim. näiltä:

Tämä on kyllä jo vanhempaa tuotantoa, mutta kovin...kuvaava räpsy

Mutta saatiin me sitten ihan onnistuneitakin pläjäyksiä otettua! Kun koirat oli taktisesti väsytetty ensin, oli poseeraaminenkin paljon helpompaa. Jännä. Oman haasteensa kivan posetuskuvan ottamiseen loi sellainen pieni seikka, että joku sininen sähikäinen ei kestänyt kuvaajan kyykistymistä, vaan ymmärsi tämän tietynlaisena...leikkiinkutsuna. Joten kuvat tuli otettua turvallisesti yläviistosta.

Uimisen jälkeen luvassa oli taattua "kastelinjuuriperskarvanijasetuntuuällöltä"-hepulointia. Käytännön tasolla tämä ilmeni siten, että Gatsby juoksi keppi suussa tuhatta ja sataa, kiljuva punainen merlepallo perässään. Ja tätä jatkui, jatkui ja jatkui... Minuuttitolkulla vetivät tyypit paskarundia ympäri pöpelikköä. Ja sitten vähän taas painittiin.

Voin kertoa, että pikkusen olivat tyypit väsyneitä loppumatkasta. Väsyneenä Novan pinna katkeaa herkemmin, ja lenkin loppumetreillä saivat poijjaat pienen rähäkän aikaiseksi, kun Gatsby hyppäsi piehtaroivan Novan kimppuun ja Nopposella paloi vähän käämit. Eihän siinä mitään käynyt kummallekaan, tilanteessa oli enemmän ääntä kuin toimintaa. Viimeiset muutaman sata metriä jolkoteltiin sitten kuitenkin hihnassa, just in case.

"Etpä muuten uskalla hypätä"

Hirrrveen kiva reissu, täytyy ottaa ehdottomasti uusiksi! Ja koska edellisistä riekuista en olekaan postannut yhtään kuvaa, tässä tulee muutama! Nämä siis jo kuukauden takaa.

Rallykisat ja paimennussessiot!

Vuosi sitten vappuna korkattiin Novan kanssa virallinen toko-ura, tänä vappuna olikin sitten ihan virallisen rally-uran aloittamisen vuoro. Ihan ensimmäisiin yökisoihin ei sentään menty, vaan startattiin inhimilliseen aikaan seuraavana päivänä. Ja hyvä niin, koska flunssasta johtuen aamu (ja edellinen pävä) kului droppia naamariin vetäen... Lopulta olo oli kuitenkin sellainen, että uskalsi matkaan lähteä. Oman jännitysmomenttinsa touhuun toi lumisade+kesärenkaat -yhdistelmä, mutta päästiin ehjin nahoin perille.

Me startattiin siis ekaa kertaa avoimessa luokassa, tuomarina Tiia Hämäläinen ja rata seuraavanlainen

Ei mikään hirveän vaikea rata, ja tuloksena 99/100p ja 2. sija. Yksi piste lähti kolmannella kyltillä, yhtään en kyllä osaa sanoa, mistä. Jossain kohdin Nova ainakin törmäsi mun jalkaan, oisko sitten ollut juuri tuossa. Itse olisin kyllä lätkäissyt meille useammankin virhepisteen radalla, mutta en valita. ;)

Teamwork <3

Tänään suunnattiin sitten Kausalaan paimennushommiin. Otettiin kolme rundia pyöröaitauksessa ja lopuksi käytiin ihan radallakin muka jotain tekemässä. ;) Ekalla kierroksella Nova jännäsi taas lampaita ja touhu oli pitkälti paskan pupeltamista. Mutta kyllähän se inasen alkoi taas innostua, kun sai vähän sikailla esim. ottoaitauksessa. Itsetunnon boostausta herralle, kun ei ollut enää napanuoraa, mihin turvautua. Toisella ja kolmannella kierroksella alkoi intoa jo vähän löytyäkin ja välillä joutui jopa toppuuttelemaan miekkosta. Meidän paimennus siis tällä hetkellä on luokkaa etäisyys ihan liian pieni, pysäytys ei onnistu ja ohjaaja on kuutamolla - voilà!

Lopuksi käytiin vielä isolla radalla pyörähtämässä, toki lampaat olivat sorttia "jalkaan kiinni liimautuvat". Ottoaitauksessa Nova oli kunnon sika. Sinne se pujahti ihan issekseen portin väleistä ohjaajan yrittäessä ropeltaa lukkoa auki. "Mä täs mitään ala ootteleen, nyt mennään!" Radalla oli sielläkin ajoittaista haahuamista ja maan nuuskuttelua, mutta oli siellä ihan kivojakin pätkiä. Tai en mä tiedä, miltä se ulospäin näytti, mutta tuntui ainakin siltä. :D Saatiin jopa yksi nappiin mennyt häkityskin! Eiköhän tuosta vielä paimenkoira saada. Ohjaajan kehityskelpoisuus onkin sitten ihan toinen juttu.

Kaikkensa antaneena

Ilmeellä

Innostuinpas taas pitkästä aikaa selailemaan vanhoja Novasta räpsittyjä valokuvia. Niitä selaillessa huomioni kiinnittyi yhteen tiettyyn seikkaan: noinkin kauniiksi koiraksi Nova onnistuu kyllä pääsääntöisesti näyttämään kuvissa ihan harvinaisen urpolta. Tämä kuvasato ansaitseekin ehdottomasti oman postauksensa. Olkaa hyvä!

Paimennusviikonloppu

Viime viikonloppu vietettiin Kausalassa aussieihmisten kanssa paimennuksen merkeissä. Novahan oli nähnyt lampaita edellisen kerran viime kesänä, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Nova on pikkuipanasta asti ollut lampaista hyvin kiinnostunut ja..noh, kiihkeä. Meidän aikaisemmat treenit lampailla onkin olleet vain liinassa oikean mielentilan hakemista ja poispäinajoa. Mikä on Novan mielestä ollut kohtalaisen perseestä. Novan kanssa alkoi kyllä näkyä edistymistäkin jossain vaiheessa, mutta se, missä me mentiin metsään ja kovaa, oli hallinan ottaminen mukaan kuvioon aivan väärällä tavalla. Meidän kaksi viimeistä treeniä oli sellaiset, että lampaat oli aitauksen yhdessä kulmassa, ja koiran kanssa alettiin lähestyä niitä toisesta kulmasta käskyttäen koiraa aina välillä maahan. Ja kun päästiin lampaille asti, palattiin takaisin ja sama homma uudestaan. Tarvinneeko edes kertoa, että nuorella kiihkoilijalla paloi käämit aika totaalisesti. Ja kyllähän se itseäkin nyppi maksaa useampi kymppi siitä, että pääsee tokoilemaan lampaiden kanssa samaan aitaukseen.

Minä oli viikonloppuna laiska, enkä jaksanut kuvata ollenkaan, joten kaikki kuvat on ottanut Liisa Harvela.

Lauantaina Nova sitten kohtasi määkijät pitkän tauon jälkeen. Hetken elättelin toivoa, että tyyppi olisi maagisesti aikuistunut ja kypsynyt tässä kuukausien aikana, mutta eihän siinä ihan niin ollut käynyt. Nimittäin se mielentila, mikä Novalle iski päälle lampaat nähtyään, oli aivan tismalleen sama, mihin jäätiin viime kesänä. Kuumana kävi nuorimies, ja ottoaitauksessa räpiköiminen oli aika kamalaa. Siinä vaiheessa, kun koira piti päästää irti, kutakuinkin pelkäsin sen tekevän lampaista paistia. Mutta eipä tullut paistia, ei. Nova juoksi heti alkuun päin haravaa hajottaen sen tuhannen p***** päreiksi, minkä jälkeen maassa vallitsi rauha. Siinä vaiheessa se taisi vasta tajuta olevansa irti pelottavien lampaiden seassa, alkoi nimittäin tyyppiä vallan jännittää. Mun kiihkeä ja hurja paimen ei enää ollutkaan niin kovin kiihkeä ja hurja. Itse asiassa siitä kuoriutui pieni pehmo.

"Viimekskii me vaan tokoiltiin lambien kaa, kelpaaks tää?"

Ekalla kierroksella harjoiteltiin lähinnä oikean etäisyyden hakemista koiran ja lampaiden välillä. Joku kuljetuspätkäkin oli kai tarkoitus tulla, mutta itse kun pyörin lambien seassa mahdollisimman sekavasti vailla päämäärää, niin eihän tästä mitään tullut. Myös pysäytyskäsky oli herralla ihan hukassa ja vaati siihen selvän käsimerkin, vaikka arjessa käsky toimiikin tosi hyvin. Toisella kierroksella ottoaitaus meni hieman rauhallisemmissa merkeissä, mutta koiraa jänskätti nyt aitauksessa vielä enemmän. Paskan pupeltamiseen kului paljon aikaa sekä ihmisten moikkailuun aitauksen reunalla. Piti ihan antaa tyypin vähän sikailla, että innostui lampaista.

Nova sai perjantaina lisänimen "napanuorakoira". Hihnassa ollaan niin isoa jätkää ja kiihko lampaille on kova, mutta irti kun päästää, tulee tyypistä itse enkeli. Tämän kun olisi tiennyt silloin vuosi sitten...

napanuoraefekti

Lauantaina paimenneltiin sitten lisää. Mielenkiinnolla odotin, millä fiiliksellä poitsu lampaille tepastelee yön yli asioita funtsittuaan. Ja kas kummaa, tyyppihän oli selvästi prosessoinut touhua yön pimeinä tunteina, lampaiden sekaan asteli nimittäin ihan paimenkoiran oloinen otus. Tosi kivasti teki duunia molemmilla kierroksilla. Tavoitteena oli kerätä lauma kasaan, kuljettaa sitä pätkä ja sitten pysäyttää koira ja aloittaa alusta. Teoriassa hirveän yksinkertaista, käytännössä ei niinkään. Koira oli pätevä, ohjaaja ihan kuutamolla. Kompuroin jatkuvasti lampaisiin, en osannut kävellä suoraan ja huidoin kepillä ihan epäjohdonmukaisesti. Mutta kivaa se oli silti!!

Lopuksi otettiin vielä yksi kierros paimennusta ankoilla, nämä ötökät olivatkin Novalle ihan uusi tuttavuus. Alkuun katsottiin hihnassa, miten koira niihin suhtautuu, mutta Novan kohdalla napanuorasta luovuttiin aika nopeasti. Ja paremminhan se meni ilman. Nova oli ankoilla tosi rauhallinen, kuunteli mua kivasti ja oli vaan niin hieno. Ohjaajan toiminnasta ei sitten mainitakaan mitään... Oli vaikea hahmottaa ankkojen logiikkaa alkuun, kun ne toimivat niin erilailla kuin lampaat. Vasta myöhemmin muiden touhuja katsellessa alkoi se idea kutakuinkin hahmottua.

Ihan huippu viikonloppu oli siis, kiitoksia kovasti järjestävälle taholle! :) Toivottavasti pian pääsee uusiksi, taisi paimennuskärpänen nimittäin puraista ja kovaa. Nyt on sitten alkanut kotona systemaattinen aivopesu, että saatais meilleki jonain päivänä omat vaakuttimet. ;)

Veljekset <3

Minä poika roiskin, lammikossa loiskin

Viikonloppuna Nova pääsi ensimmäistä kertaa uiskentelemaan oikein sisätiloihin, kun vierailimme koirauimalassa. Napattiin väliltä Katariina ja velipuoli Gatsby kyytiin ja hurautettiin Hyvinkäälle. Koska olin hieman aliarvioinut kaasujalkani painon, oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ehdittiin käyttää velipoijjaat vähän pellolla hurvittelemassa. Nova oli oikein mallikas isoveli teini-ikäiselle pojanklopille, joka roikkui sinnikkäästi niskakarvoissa kuin takiainen. Peltorallin jälkeen olisi voinut luulla, että oltiin jo uimasta tulossa, sen verran märkiä karvakasoja mönki lopulta uimalaan sisään...

Uimalassa poitsut joutuivat heti suihkuun. Mikä ei siis ole Novalle kovinkaan mieluista puuhaa... Mutta niin se vain tallusti henkilökunnan taluttamana hanan alle seisomaan mamman naureskellessa tyypin lievästi jäykälle olemukselle hieman kauempana. Voi miten surkean näköinen pieni eläin se siellä olikaan, mutta urhoollisesti sieti koko session shampoopesuineen loppuun asti. <3 Sitten olikin jo aika lyödä pelastusliivit selkään ja lähteä tutustumaan altaaseen.

Pääsee sinne rampille toki näinkin...

Meille oli uittaja varattu ensimmäiseksi kerraksi, ja se olikin ihan hyvä juttu alkuun pääsemiseksi. Aluksi koirat tutustutettiin kolmeen ramppiin, joita pitkin ne pääsivät altaaseen ja sieltä pois. Hetken aikaa kesti, ennen kuin ne alkoivat hahmottamaan ramppeja, eivätkä yrittäneet epätoivoisesti kiivetä reunaa pitkin ylös. Mutta tosi nopeasti pääsivät velipojat uimisen makuun! Nova innostui hakemaan leluja ja Gatsby innostui..noh siitä kun Nova innostui. :D Eli uimaan kaverin perään, koska on epäreilua, että toinen jätetään rannalle ruikuttamaan. Ja siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, ettei kaverin perässä enää pysykään, keksi Gatsby fiksuna poikana käyttää isoveljeä surffilautana ja leikkiä vapaamatkustajaa. Kas tähän malliin:

Isoveikalla on hyvä surffata <3

 Jossain vaiheessa alkoi Gatsbykin ymmärtää lelujen syvemmän tarkoitusperän ja lähti uimaan niiden perään. Tässä vaiheessa Nova otti taas Ymmärtävän Isoveljen roolin päälle ja antoi kakaran räpiköidä tohkeissaan lelulle, odottaen rauhassa omaa vuoroaan. Koska herra oli ilmeisesti päättänyt, ettei kaksi koiraa mahdu yhden lelun perään. Ainakaan, jos se toinen koira on Gatsby ;)

Vitsit sentään, kun oli hauskaa! Sekä koirilla että omistajilla. Ja hirmuisen väsyttävää puuhaa näytti uiminen olevan. Mutta meidän puuhat ei suinkaan loppuneet tähän, vaan uintireissulta suunnattiin vielä hakuilemaan Wirneen jengin kanssa! Fiksua? Ei ehkä. Mutta nytpä sen tiedämme. Nova teki treeneissä vain minietsintää, pieni alue ja kaksi ukkoa. Väsymys näkyi aika selvästi, ja alkuinnostuksen jälkeen alkoi pojasta olla puhti pois. Ja jotta en tekisi asioista liian helppoa, onnistuin tekemään vielä ihan törkeän kämmin: painostin koiralta ilmaisun, vaikka se ei ollut maalimiehellä edes käynyt. Hyvä Minna, juuri näin! Onneksi tämä sentään tapahtui ekalla ukolla ja toisella saatiin korjaava kokemus, mutta voi ****** sentään, miten teki mieli lyödä itseä halolla päähän. Urpo. Lopuksi käytiin vielä pienellä kimppakävelyllä koko aussielauman kanssa, mikä sujui tosi hyvin.

Matka kohti kotia menikin sitten Novan osalta takapenkillä pikkuveikan yksiössä, kun ahkera termiitti oli syönyt itsensä ulos kevythäkistä, ja piti siksi sulkea matkan ajaksi jämerämpään vankilaan. Että semmoinen reissu, se!

RTK1

Eilen käytiin Novan kanssa Espoossa pokkaamassa toinen, joskin epävirallinen, koularimme! Kolmannet skabamme rallyn alokasluokassa, tuomarina Anu Ekegren. En ollut sen kummemmin repinyt ressiä näistä kisoista, rallyn alokasluokka kun ei vaatimustasoltaan päätä huimaa. Ja myönnettäköön, että eihän mulla ollut käynyt mielen vieressäkään, että joku alokasluokan rata voisi olla edes vaikea. No, nyt on sitten syytä ottaa hattu kouraan ja todeta, että kyllä se vaan jumankauta voi olla! Nimittäin kun iskee niitä kylttejä sen 1,5 metrin päähän toisistaan, niin tuleehan sitä haastetta siihen touhuun.

Rata oli profiililtaan kutakuinkin tuollainen, ja haasteelliseksi sen teki nimenomaan se, että tilaa kylttien välillä oli tosi vähän. Itse kun tykkään harppoa seuraamisessa tosi reippaasti, niin tuolla radalla se ei vaan ollut mahdollista ja koko ajan oli vähän sellainen fiilis, ettei oikein pääse vauhtiin. Tuossa askeltehtävässä piti keskittyä siihen, ettei ota liian pitkiä askeleita, siinä kun olisi helposti sitten löytänyt itsensä jo seuraavalta kyltiltä. 360 asteen käännöksessä piti taas olla tarkkana, ettei koiran perä lipsahda kehänauhan ulkopuolelle, mikä olisi ollut suora hylky.

Radan jälkeen oli vähän epävarma olo. Ei mitään hajua, miten oli mennyt. Vikalla kyltillä Novan peräsin painui uhkaavasti kohti maata, enkä voinut olla satavarma, etteikö se olisi maahan osunut. Palkintojenjaossa päästinkin syvän helpotuksen huokaisun, kun nimeni ei ollut niiden hylättyjen joukossa. Toinen huokaus, tällä kertaa silkasta ilosta ja hämmästyksestä, pääsi kun lopullinen tulos sitten selvisi: 100/100p, 1. sija ja RTK1. Enpä ihan heti olisi uskonut. Tästä on hyvä jatkaa kohti avointa luokkaa. :)