maanantai 7. huhtikuuta 2014

Minä poika roiskin, lammikossa loiskin


Viikonloppuna Nova pääsi ensimmäistä kertaa uiskentelemaan oikein sisätiloihin, kun vierailimme koirauimalassa. Napattiin väliltä Katariina ja velipuoli Gatsby kyytiin ja hurautettiin Hyvinkäälle. Koska olin hieman aliarvioinut kaasujalkani painon, oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ehdittiin käyttää velipoijjaat vähän pellolla hurvittelemassa. Nova oli oikein mallikas isoveli teini-ikäiselle pojanklopille, joka roikkui sinnikkäästi niskakarvoissa kuin takiainen. Peltorallin jälkeen olisi voinut luulla, että oltiin jo uimasta tulossa, sen verran märkiä karvakasoja mönki lopulta uimalaan sisään...


Uimalassa poitsut joutuivat heti suihkuun. Mikä ei siis ole Novalle kovinkaan mieluista puuhaa... Mutta niin se vain tallusti henkilökunnan taluttamana hanan alle seisomaan mamman naureskellessa tyypin lievästi jäykälle olemukselle hieman kauempana. Voi miten surkean näköinen pieni eläin se siellä olikaan, mutta urhoollisesti sieti koko session shampoopesuineen loppuun asti. <3 Sitten olikin jo aika lyödä pelastusliivit selkään ja lähteä tutustumaan altaaseen.

Pääsee sinne rampille toki näinkin...

Meille oli uittaja varattu ensimmäiseksi kerraksi, ja se olikin ihan hyvä juttu alkuun pääsemiseksi. Aluksi koirat tutustutettiin kolmeen ramppiin, joita pitkin ne pääsivät altaaseen ja sieltä pois. Hetken aikaa kesti, ennen kuin ne alkoivat hahmottamaan ramppeja, eivätkä yrittäneet epätoivoisesti kiivetä reunaa pitkin ylös. Mutta tosi nopeasti pääsivät velipojat uimisen makuun! Nova innostui hakemaan leluja ja Gatsby innostui..noh siitä kun Nova innostui. :D Eli uimaan kaverin perään, koska on epäreilua, että toinen jätetään rannalle ruikuttamaan. Ja siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, ettei kaverin perässä enää pysykään, keksi Gatsby fiksuna poikana käyttää isoveljeä surffilautana ja leikkiä vapaamatkustajaa. Kas tähän malliin:

Isoveikalla on hyvä surffata <3
 Jossain vaiheessa alkoi Gatsbykin ymmärtää lelujen syvemmän tarkoitusperän ja lähti uimaan niiden perään. Tässä vaiheessa Nova otti taas Ymmärtävän Isoveljen roolin päälle ja antoi kakaran räpiköidä tohkeissaan lelulle, odottaen rauhassa omaa vuoroaan. Koska herra oli ilmeisesti päättänyt, ettei kaksi koiraa mahdu yhden lelun perään. Ainakaan, jos se toinen koira on Gatsby ;)



Vitsit sentään, kun oli hauskaa! Sekä koirilla että omistajilla. Ja hirmuisen väsyttävää puuhaa näytti uiminen olevan. Mutta meidän puuhat ei suinkaan loppuneet tähän, vaan uintireissulta suunnattiin vielä hakuilemaan Wirneen jengin kanssa! Fiksua? Ei ehkä. Mutta nytpä sen tiedämme. Nova teki treeneissä vain minietsintää, pieni alue ja kaksi ukkoa. Väsymys näkyi aika selvästi, ja alkuinnostuksen jälkeen alkoi pojasta olla puhti pois. Ja jotta en tekisi asioista liian helppoa, onnistuin tekemään vielä ihan törkeän kämmin: painostin koiralta ilmaisun, vaikka se ei ollut maalimiehellä edes käynyt. Hyvä Minna, juuri näin! Onneksi tämä sentään tapahtui ekalla ukolla ja toisella saatiin korjaava kokemus, mutta voi ****** sentään, miten teki mieli lyödä itseä halolla päähän. Urpo. Lopuksi käytiin vielä pienellä kimppakävelyllä koko aussielauman kanssa, mikä sujui tosi hyvin.

Matka kohti kotia menikin sitten Novan osalta takapenkillä pikkuveikan yksiössä, kun ahkera termiitti oli syönyt itsensä ulos kevythäkistä, ja piti siksi sulkea matkan ajaksi jämerämpään vankilaan. Että semmoinen reissu, se!


5 kommenttia:

  1. Päteviä uimareita! Olipahan kiva nähdä taasen pitkästä aikaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin päteviä :) Oli tosiaan kiva nähdä, paimennuksen merkeissä sitten seuraavan kerran :)

      Poista
  2. Pyydän virallisesti anteeksi pentuseni puolesta ja lähetän Novalle parhaan ja kärsivällisimmän isoveljen tittelin kera rapsujen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pöh ja pah, eikös pikkuveljen tehtävä ole olla vähän ärsyttävä? :D No ei, Gatsby on ihan huippu tyyppi <3

      Poista
    2. Gatsby täyttää hienosti pikkuveljen velvoitteensa :D Eiköhän Nova jossain vaiheessa tajua, että se voi käyttää isomman ja vanhemman oikeuttaan välillä pikku natiaiseen ;) Ja olen samaa mieltä, Gatsby on maailman paras pikku ärsytin! :D

      Poista