Rallykisat ja paimennussessiot!

Vuosi sitten vappuna korkattiin Novan kanssa virallinen toko-ura, tänä vappuna olikin sitten ihan virallisen rally-uran aloittamisen vuoro. Ihan ensimmäisiin yökisoihin ei sentään menty, vaan startattiin inhimilliseen aikaan seuraavana päivänä. Ja hyvä niin, koska flunssasta johtuen aamu (ja edellinen pävä) kului droppia naamariin vetäen... Lopulta olo oli kuitenkin sellainen, että uskalsi matkaan lähteä. Oman jännitysmomenttinsa touhuun toi lumisade+kesärenkaat -yhdistelmä, mutta päästiin ehjin nahoin perille.

Me startattiin siis ekaa kertaa avoimessa luokassa, tuomarina Tiia Hämäläinen ja rata seuraavanlainen

Ei mikään hirveän vaikea rata, ja tuloksena 99/100p ja 2. sija. Yksi piste lähti kolmannella kyltillä, yhtään en kyllä osaa sanoa, mistä. Jossain kohdin Nova ainakin törmäsi mun jalkaan, oisko sitten ollut juuri tuossa. Itse olisin kyllä lätkäissyt meille useammankin virhepisteen radalla, mutta en valita. ;)

Teamwork <3

Tänään suunnattiin sitten Kausalaan paimennushommiin. Otettiin kolme rundia pyöröaitauksessa ja lopuksi käytiin ihan radallakin muka jotain tekemässä. ;) Ekalla kierroksella Nova jännäsi taas lampaita ja touhu oli pitkälti paskan pupeltamista. Mutta kyllähän se inasen alkoi taas innostua, kun sai vähän sikailla esim. ottoaitauksessa. Itsetunnon boostausta herralle, kun ei ollut enää napanuoraa, mihin turvautua. Toisella ja kolmannella kierroksella alkoi intoa jo vähän löytyäkin ja välillä joutui jopa toppuuttelemaan miekkosta. Meidän paimennus siis tällä hetkellä on luokkaa etäisyys ihan liian pieni, pysäytys ei onnistu ja ohjaaja on kuutamolla - voilà!

Lopuksi käytiin vielä isolla radalla pyörähtämässä, toki lampaat olivat sorttia "jalkaan kiinni liimautuvat". Ottoaitauksessa Nova oli kunnon sika. Sinne se pujahti ihan issekseen portin väleistä ohjaajan yrittäessä ropeltaa lukkoa auki. "Mä täs mitään ala ootteleen, nyt mennään!" Radalla oli sielläkin ajoittaista haahuamista ja maan nuuskuttelua, mutta oli siellä ihan kivojakin pätkiä. Tai en mä tiedä, miltä se ulospäin näytti, mutta tuntui ainakin siltä. :D Saatiin jopa yksi nappiin mennyt häkityskin! Eiköhän tuosta vielä paimenkoira saada. Ohjaajan kehityskelpoisuus onkin sitten ihan toinen juttu.

Kaikkensa antaneena

Ilmeellä

Innostuinpas taas pitkästä aikaa selailemaan vanhoja Novasta räpsittyjä valokuvia. Niitä selaillessa huomioni kiinnittyi yhteen tiettyyn seikkaan: noinkin kauniiksi koiraksi Nova onnistuu kyllä pääsääntöisesti näyttämään kuvissa ihan harvinaisen urpolta. Tämä kuvasato ansaitseekin ehdottomasti oman postauksensa. Olkaa hyvä!

Paimennusviikonloppu

Viime viikonloppu vietettiin Kausalassa aussieihmisten kanssa paimennuksen merkeissä. Novahan oli nähnyt lampaita edellisen kerran viime kesänä, joten en oikein tiennyt, mitä odottaa. Nova on pikkuipanasta asti ollut lampaista hyvin kiinnostunut ja..noh, kiihkeä. Meidän aikaisemmat treenit lampailla onkin olleet vain liinassa oikean mielentilan hakemista ja poispäinajoa. Mikä on Novan mielestä ollut kohtalaisen perseestä. Novan kanssa alkoi kyllä näkyä edistymistäkin jossain vaiheessa, mutta se, missä me mentiin metsään ja kovaa, oli hallinan ottaminen mukaan kuvioon aivan väärällä tavalla. Meidän kaksi viimeistä treeniä oli sellaiset, että lampaat oli aitauksen yhdessä kulmassa, ja koiran kanssa alettiin lähestyä niitä toisesta kulmasta käskyttäen koiraa aina välillä maahan. Ja kun päästiin lampaille asti, palattiin takaisin ja sama homma uudestaan. Tarvinneeko edes kertoa, että nuorella kiihkoilijalla paloi käämit aika totaalisesti. Ja kyllähän se itseäkin nyppi maksaa useampi kymppi siitä, että pääsee tokoilemaan lampaiden kanssa samaan aitaukseen.

Minä oli viikonloppuna laiska, enkä jaksanut kuvata ollenkaan, joten kaikki kuvat on ottanut Liisa Harvela.

Lauantaina Nova sitten kohtasi määkijät pitkän tauon jälkeen. Hetken elättelin toivoa, että tyyppi olisi maagisesti aikuistunut ja kypsynyt tässä kuukausien aikana, mutta eihän siinä ihan niin ollut käynyt. Nimittäin se mielentila, mikä Novalle iski päälle lampaat nähtyään, oli aivan tismalleen sama, mihin jäätiin viime kesänä. Kuumana kävi nuorimies, ja ottoaitauksessa räpiköiminen oli aika kamalaa. Siinä vaiheessa, kun koira piti päästää irti, kutakuinkin pelkäsin sen tekevän lampaista paistia. Mutta eipä tullut paistia, ei. Nova juoksi heti alkuun päin haravaa hajottaen sen tuhannen p***** päreiksi, minkä jälkeen maassa vallitsi rauha. Siinä vaiheessa se taisi vasta tajuta olevansa irti pelottavien lampaiden seassa, alkoi nimittäin tyyppiä vallan jännittää. Mun kiihkeä ja hurja paimen ei enää ollutkaan niin kovin kiihkeä ja hurja. Itse asiassa siitä kuoriutui pieni pehmo.

"Viimekskii me vaan tokoiltiin lambien kaa, kelpaaks tää?"

Ekalla kierroksella harjoiteltiin lähinnä oikean etäisyyden hakemista koiran ja lampaiden välillä. Joku kuljetuspätkäkin oli kai tarkoitus tulla, mutta itse kun pyörin lambien seassa mahdollisimman sekavasti vailla päämäärää, niin eihän tästä mitään tullut. Myös pysäytyskäsky oli herralla ihan hukassa ja vaati siihen selvän käsimerkin, vaikka arjessa käsky toimiikin tosi hyvin. Toisella kierroksella ottoaitaus meni hieman rauhallisemmissa merkeissä, mutta koiraa jänskätti nyt aitauksessa vielä enemmän. Paskan pupeltamiseen kului paljon aikaa sekä ihmisten moikkailuun aitauksen reunalla. Piti ihan antaa tyypin vähän sikailla, että innostui lampaista.

Nova sai perjantaina lisänimen "napanuorakoira". Hihnassa ollaan niin isoa jätkää ja kiihko lampaille on kova, mutta irti kun päästää, tulee tyypistä itse enkeli. Tämän kun olisi tiennyt silloin vuosi sitten...

napanuoraefekti

Lauantaina paimenneltiin sitten lisää. Mielenkiinnolla odotin, millä fiiliksellä poitsu lampaille tepastelee yön yli asioita funtsittuaan. Ja kas kummaa, tyyppihän oli selvästi prosessoinut touhua yön pimeinä tunteina, lampaiden sekaan asteli nimittäin ihan paimenkoiran oloinen otus. Tosi kivasti teki duunia molemmilla kierroksilla. Tavoitteena oli kerätä lauma kasaan, kuljettaa sitä pätkä ja sitten pysäyttää koira ja aloittaa alusta. Teoriassa hirveän yksinkertaista, käytännössä ei niinkään. Koira oli pätevä, ohjaaja ihan kuutamolla. Kompuroin jatkuvasti lampaisiin, en osannut kävellä suoraan ja huidoin kepillä ihan epäjohdonmukaisesti. Mutta kivaa se oli silti!!

Lopuksi otettiin vielä yksi kierros paimennusta ankoilla, nämä ötökät olivatkin Novalle ihan uusi tuttavuus. Alkuun katsottiin hihnassa, miten koira niihin suhtautuu, mutta Novan kohdalla napanuorasta luovuttiin aika nopeasti. Ja paremminhan se meni ilman. Nova oli ankoilla tosi rauhallinen, kuunteli mua kivasti ja oli vaan niin hieno. Ohjaajan toiminnasta ei sitten mainitakaan mitään... Oli vaikea hahmottaa ankkojen logiikkaa alkuun, kun ne toimivat niin erilailla kuin lampaat. Vasta myöhemmin muiden touhuja katsellessa alkoi se idea kutakuinkin hahmottua.

Ihan huippu viikonloppu oli siis, kiitoksia kovasti järjestävälle taholle! :) Toivottavasti pian pääsee uusiksi, taisi paimennuskärpänen nimittäin puraista ja kovaa. Nyt on sitten alkanut kotona systemaattinen aivopesu, että saatais meilleki jonain päivänä omat vaakuttimet. ;)

Veljekset <3

Minä poika roiskin, lammikossa loiskin

Viikonloppuna Nova pääsi ensimmäistä kertaa uiskentelemaan oikein sisätiloihin, kun vierailimme koirauimalassa. Napattiin väliltä Katariina ja velipuoli Gatsby kyytiin ja hurautettiin Hyvinkäälle. Koska olin hieman aliarvioinut kaasujalkani painon, oltiin paikalla hyvissä ajoin ja ehdittiin käyttää velipoijjaat vähän pellolla hurvittelemassa. Nova oli oikein mallikas isoveli teini-ikäiselle pojanklopille, joka roikkui sinnikkäästi niskakarvoissa kuin takiainen. Peltorallin jälkeen olisi voinut luulla, että oltiin jo uimasta tulossa, sen verran märkiä karvakasoja mönki lopulta uimalaan sisään...

Uimalassa poitsut joutuivat heti suihkuun. Mikä ei siis ole Novalle kovinkaan mieluista puuhaa... Mutta niin se vain tallusti henkilökunnan taluttamana hanan alle seisomaan mamman naureskellessa tyypin lievästi jäykälle olemukselle hieman kauempana. Voi miten surkean näköinen pieni eläin se siellä olikaan, mutta urhoollisesti sieti koko session shampoopesuineen loppuun asti. <3 Sitten olikin jo aika lyödä pelastusliivit selkään ja lähteä tutustumaan altaaseen.

Pääsee sinne rampille toki näinkin...

Meille oli uittaja varattu ensimmäiseksi kerraksi, ja se olikin ihan hyvä juttu alkuun pääsemiseksi. Aluksi koirat tutustutettiin kolmeen ramppiin, joita pitkin ne pääsivät altaaseen ja sieltä pois. Hetken aikaa kesti, ennen kuin ne alkoivat hahmottamaan ramppeja, eivätkä yrittäneet epätoivoisesti kiivetä reunaa pitkin ylös. Mutta tosi nopeasti pääsivät velipojat uimisen makuun! Nova innostui hakemaan leluja ja Gatsby innostui..noh siitä kun Nova innostui. :D Eli uimaan kaverin perään, koska on epäreilua, että toinen jätetään rannalle ruikuttamaan. Ja siinä vaiheessa kun alkoi tuntua, ettei kaverin perässä enää pysykään, keksi Gatsby fiksuna poikana käyttää isoveljeä surffilautana ja leikkiä vapaamatkustajaa. Kas tähän malliin:

Isoveikalla on hyvä surffata <3

 Jossain vaiheessa alkoi Gatsbykin ymmärtää lelujen syvemmän tarkoitusperän ja lähti uimaan niiden perään. Tässä vaiheessa Nova otti taas Ymmärtävän Isoveljen roolin päälle ja antoi kakaran räpiköidä tohkeissaan lelulle, odottaen rauhassa omaa vuoroaan. Koska herra oli ilmeisesti päättänyt, ettei kaksi koiraa mahdu yhden lelun perään. Ainakaan, jos se toinen koira on Gatsby ;)

Vitsit sentään, kun oli hauskaa! Sekä koirilla että omistajilla. Ja hirmuisen väsyttävää puuhaa näytti uiminen olevan. Mutta meidän puuhat ei suinkaan loppuneet tähän, vaan uintireissulta suunnattiin vielä hakuilemaan Wirneen jengin kanssa! Fiksua? Ei ehkä. Mutta nytpä sen tiedämme. Nova teki treeneissä vain minietsintää, pieni alue ja kaksi ukkoa. Väsymys näkyi aika selvästi, ja alkuinnostuksen jälkeen alkoi pojasta olla puhti pois. Ja jotta en tekisi asioista liian helppoa, onnistuin tekemään vielä ihan törkeän kämmin: painostin koiralta ilmaisun, vaikka se ei ollut maalimiehellä edes käynyt. Hyvä Minna, juuri näin! Onneksi tämä sentään tapahtui ekalla ukolla ja toisella saatiin korjaava kokemus, mutta voi ****** sentään, miten teki mieli lyödä itseä halolla päähän. Urpo. Lopuksi käytiin vielä pienellä kimppakävelyllä koko aussielauman kanssa, mikä sujui tosi hyvin.

Matka kohti kotia menikin sitten Novan osalta takapenkillä pikkuveikan yksiössä, kun ahkera termiitti oli syönyt itsensä ulos kevythäkistä, ja piti siksi sulkea matkan ajaksi jämerämpään vankilaan. Että semmoinen reissu, se!

RTK1

Eilen käytiin Novan kanssa Espoossa pokkaamassa toinen, joskin epävirallinen, koularimme! Kolmannet skabamme rallyn alokasluokassa, tuomarina Anu Ekegren. En ollut sen kummemmin repinyt ressiä näistä kisoista, rallyn alokasluokka kun ei vaatimustasoltaan päätä huimaa. Ja myönnettäköön, että eihän mulla ollut käynyt mielen vieressäkään, että joku alokasluokan rata voisi olla edes vaikea. No, nyt on sitten syytä ottaa hattu kouraan ja todeta, että kyllä se vaan jumankauta voi olla! Nimittäin kun iskee niitä kylttejä sen 1,5 metrin päähän toisistaan, niin tuleehan sitä haastetta siihen touhuun.

Rata oli profiililtaan kutakuinkin tuollainen, ja haasteelliseksi sen teki nimenomaan se, että tilaa kylttien välillä oli tosi vähän. Itse kun tykkään harppoa seuraamisessa tosi reippaasti, niin tuolla radalla se ei vaan ollut mahdollista ja koko ajan oli vähän sellainen fiilis, ettei oikein pääse vauhtiin. Tuossa askeltehtävässä piti keskittyä siihen, ettei ota liian pitkiä askeleita, siinä kun olisi helposti sitten löytänyt itsensä jo seuraavalta kyltiltä. 360 asteen käännöksessä piti taas olla tarkkana, ettei koiran perä lipsahda kehänauhan ulkopuolelle, mikä olisi ollut suora hylky.

Radan jälkeen oli vähän epävarma olo. Ei mitään hajua, miten oli mennyt. Vikalla kyltillä Novan peräsin painui uhkaavasti kohti maata, enkä voinut olla satavarma, etteikö se olisi maahan osunut. Palkintojenjaossa päästinkin syvän helpotuksen huokaisun, kun nimeni ei ollut niiden hylättyjen joukossa. Toinen huokaus, tällä kertaa silkasta ilosta ja hämmästyksestä, pääsi kun lopullinen tulos sitten selvisi: 100/100p, 1. sija ja RTK1. Enpä ihan heti olisi uskonut. Tästä on hyvä jatkaa kohti avointa luokkaa. :)

Rakennusetsintää ja edustustehtäviä

Tällä viikolla päästiin pitkästä aikaa treenaamaan rakennusetsintää. Paikkana oli omakotitalon pihapiiri, jossa riitti vanhoja rakennuksia pullollaan hyviä piiloja. Hirveän kiva, että maalimiehet pystyi sijoittamaan eri rakennuksiin, helpotti aloittelevan koiran hommaa huomattavasti.

Nova johdatti minut ensin vanhan aittarakennuksen eteen, josta arvoin yhden oven ja päästin koiran duuniin. Nova sai hajun maalimiehestä jo sieltä, vaikka kyseisessä tilassa ei ketään ollutkaan. Mentiin sitten viereisestä ovesta sisään ja Nova oli ihan ymmällään. Jossain haisi ja kovasti, mutta missä? Turhautuessaan se päästeli epämääräistä ininiää ja ölinää, mutta malttoi työstää hajua ja keskittyä. Lopulta se bongasi portaat, joita pitkin pääsi parvelle ja tadaa, ensimmäinen löytö kera hyvän ilmaisun. Ja propsit mulle, kun kerrankin annoin koiran tehdä rauhassa työtä enkä ohjannut suoraan portaille.

Tämän jälkeen Nova paineli hyvin määrätietoisesti saunarakennuksen ovelle. Siitä sisään ja taas tuli haju nokkaan. Nova kierteli pukuhuoneessa, kurkki metallilevyn taakse ja uunin päälle, kävi lauteiden allakin ihmettelemässä. Tajusi sitten jossain vaiheessa, että lauteille voi myös kiivetä, ja siellä se toinen kadonnut sitten majailikin. Mielenkiintoista, miten hajut rakennuksissa kulkee, lauteiden alta kun Nova ei maalimiestä haistanut vaan kävi hakemassa hajun pukuhuoneen puolelta.

Sitten Nova suuntasi kohti asuinrakennusta. Oli ensin lähdössä kiertämään sen taakse, mutta pöljä ohjaaja käski koiran takaisin. Tilannehan oli nimittäin niin, että huoneessa, jossa maalimies lymyili, oli reikä nurkassa ja haju todennäköisesti levisi sieltä talon taakse. Edellinenkin koira oli käynyt sieltä hajun nappaamassa. No mutta, mentiin sitten sisään ja Nova kierteli ja kaarteli huoneissa. Maalimies löytyi lopulta kaapista ja täten kaikki tulivat pelastetuiksi. Rakennusetsintä on kyllä ihan älyttömän kivaa ja mielenkiintoista, onneksi ensi viikolla uudelleen!

Nova tahtoo isona ballerinaksi

Treenien lisäksi olemme Novan kanssa olleet tällä viikolla edustustehtävissä! Pelastuskoiraporukkamme kun esittäytyi eräässä tapahtumassa, ja me oltiin yhtenä koirakkona paikalla yhdistystä edustamassa. Koirien osalta tähän vaativaan työnkuvaan kuului rapsuteltavana oleminen ja yleinen edustaminen. Novan käsitys "edustamisesta" oli totta kai, tyylilleen uskollisena, ketarat kohti kattoa. Tähän tapaan:

Välillä käytiin kodassa lämmittelemässä ja hörppimässä nokipannukahvia. Tuuli oli tuona päivänä kova ja puuskainen, ja Novaa kummastutti hirveästi kodan takaseinä, joka pullisteli tuulen voimasta uhkaavasti sisäänpäin. Nova luimisteli tälle ja pakitti muutaman askeleen, meni sitten nuuskimaan seinää ja luimistellen pakitti taas. Jossain vaiheessa se kuitenkin totesi, ettei seinä aio hyökätä sen kimppuun, ja pisti maate.

(c) Taru Jokinen

Ja sitten lopuksi en malta olla hehkuttamatta vähän talven paluuta. Lumisesta maisemasta innostuneena me vietettiin tänään oikein kuntoilupäivää, aamupäivällä käytiin 10 km lenkki ja sitten iltasella kaivettiin kickspark esiin ja käytiin potkuttelemassa pari kilsaa. Ihan putkeen ei tuota lenkkiä vedetty vaan palkkasin muutaman kerran välillä heittämällä frisbeen nenän eteen. Tai siis idea oli heittää se nenän eteen, mutta yleensä se lensi kyllä ojaan aiheuttaen hieman hasardeja tilanteita... Mutta hengissä ja vammoitta selvittiin! :D

Pelastuspartio. (c) Taru Jokinen

Hälytreenit

Naisten päivää tuli vietettyä niinkin naisellisesti kuin hälytreeneissä metsässä (ja suolla) rämpien. Tällä kertaa kyseessä oli perinteisen etsinnän sijasta rastityyppinen treeni. Meidät jaettiin pareiksi, annettiin kartat kouraan ja toivotettiin tervemenoa rasteja etsimään. Vähän kyllä vihjailtiin, että koirillekin voi tulla käyttöä matkan varrella.

Meidän porukassa oli kolme ihmistä ja neljä koiraa. Vipinää ja vilskettä siis. Nova oli ihan täpinöissään aluksi, mutta rauhoittui kohtuu nopeasti. Tai siis silleen...Novamaisesti rauhoittui. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta hirveän hyvin sujui tollanen vajaa 3h:n yhteislenkki ennalta täysin vieraiden koirien kanssa, ei Nova niistä ollut mitenkään erityisen kiinnostunutkaan.

Ensimmäisellä rastilla ihmeteltiin tovi, kun rastilla ei ollutkaan minkäänlaista ohjeenantoa. Pian yksi koira sai kuitenkin vainun ja bongasi ihmisen läheisessä pöpelikössä. Ihmisen jalka osoittautui murtuneeksi, ja tarvittiin siis ensiapua. Etsittiin pari keppiä jalkaa tukemaan ja sidottiin koipi jälkiliinalla paketiksi. Vasta treenin jälkeen ilmeni, että olisihan meillä ollut mukana ihan ensiapupakkauskin sidetarvikkeineen, mutta liina hoiti homman ihan yhtä hyvin. Ja sitten matka jatkui.

Toisella ja kolmannella rastilla pähkäiltiin kinkkisten tietovisakysymysten kanssa, kysymykset koskivat vapepaa ja pelastuskoiratoimintaa. Neljännellä rastilla etsittiin esineitä. Pikaisella haravoimisella löydettiin 3, yhteensä niitä olisi ollut 8. Mutta koska seuraava porukka ehti myös jo paikalle, annettiin tilaa heille eikä viitsitty koiria laittaa etsimään.

Viidennellä rastilla meitä odotti taas tyhjä lappu, jolloin oletimme ihmisen piileksivän taas lähistöllä. Sitten Nova pääsi duuniin ja kadonnut löytyikin läheisen kiven takaa. Ja homma oli pulkassa. Novan kannalta ihan superhyvä harjoitus siinä mielessä, että yli kahden tunnin samoilemisen jälkeen piti yhtäkkiä vaihtaa moodia ja alkaa etsimään, mutta ei tuottanut ongelmia tämä. Tosin sen verran oli herra intopiukeana löydöstään, että unohti haukkumisen tyystin. Oikein mallikkaasti se kyllä sahasi mun ja kadonneen väliä ja ihmetteli, kun ei se mamma sieltä tule perässä. Lopulta muisti sen haukunkin päästää. Tosin tuossa oli välimatka niin lyhyt, että ihan "turhaa" oli mitään ilmaisua sinänsä ottaa ja se varmaan koiraakin hämäsi, mutta enhän mä tässä vaiheessa voi mitään puolivillaista ilmaisua hyväksyä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja itselle ainakin jäi oikein hyvä fiilis näistä treeneistä!

Mutta iski pienoinen ahdistus meikäläisen suunnistamisen suhteen, voi jösses sentään. Jotain osviittaa antaa seuraava keskustelu, joka tuli ryhmän sisällä käytyä:

- Mutta miten se rasti voi olla vedessä?!
-Ei tuo ole vettä. Se on suo.
-Aijaa? No sitte.

Ja minä olen muka läpäissyt suunnistustestin. No joo, treeniä lisää niin ehkä se siitä...joskus. Mä oon ensi kuussa menossa viesti- ja etsintäkurssille, ja sen jälkeen mulla olisi sitten omat koulutukset plakkarissa ja kelpoisuus hälyharjoittelijaksi. Silloin ehkä pitäis osataki jo jotain? Onhan tässä vielä se pari kuukautta aikaa... :D

Arkistojen kätköistä: Nova 5kk