Hälytreenit

Naisten päivää tuli vietettyä niinkin naisellisesti kuin hälytreeneissä metsässä (ja suolla) rämpien. Tällä kertaa kyseessä oli perinteisen etsinnän sijasta rastityyppinen treeni. Meidät jaettiin pareiksi, annettiin kartat kouraan ja toivotettiin tervemenoa rasteja etsimään. Vähän kyllä vihjailtiin, että koirillekin voi tulla käyttöä matkan varrella.

Meidän porukassa oli kolme ihmistä ja neljä koiraa. Vipinää ja vilskettä siis. Nova oli ihan täpinöissään aluksi, mutta rauhoittui kohtuu nopeasti. Tai siis silleen...Novamaisesti rauhoittui. Jos ymmärrätte mitä tarkoitan. Mutta hirveän hyvin sujui tollanen vajaa 3h:n yhteislenkki ennalta täysin vieraiden koirien kanssa, ei Nova niistä ollut mitenkään erityisen kiinnostunutkaan.

Ensimmäisellä rastilla ihmeteltiin tovi, kun rastilla ei ollutkaan minkäänlaista ohjeenantoa. Pian yksi koira sai kuitenkin vainun ja bongasi ihmisen läheisessä pöpelikössä. Ihmisen jalka osoittautui murtuneeksi, ja tarvittiin siis ensiapua. Etsittiin pari keppiä jalkaa tukemaan ja sidottiin koipi jälkiliinalla paketiksi. Vasta treenin jälkeen ilmeni, että olisihan meillä ollut mukana ihan ensiapupakkauskin sidetarvikkeineen, mutta liina hoiti homman ihan yhtä hyvin. Ja sitten matka jatkui.

Toisella ja kolmannella rastilla pähkäiltiin kinkkisten tietovisakysymysten kanssa, kysymykset koskivat vapepaa ja pelastuskoiratoimintaa. Neljännellä rastilla etsittiin esineitä. Pikaisella haravoimisella löydettiin 3, yhteensä niitä olisi ollut 8. Mutta koska seuraava porukka ehti myös jo paikalle, annettiin tilaa heille eikä viitsitty koiria laittaa etsimään.

Viidennellä rastilla meitä odotti taas tyhjä lappu, jolloin oletimme ihmisen piileksivän taas lähistöllä. Sitten Nova pääsi duuniin ja kadonnut löytyikin läheisen kiven takaa. Ja homma oli pulkassa. Novan kannalta ihan superhyvä harjoitus siinä mielessä, että yli kahden tunnin samoilemisen jälkeen piti yhtäkkiä vaihtaa moodia ja alkaa etsimään, mutta ei tuottanut ongelmia tämä. Tosin sen verran oli herra intopiukeana löydöstään, että unohti haukkumisen tyystin. Oikein mallikkaasti se kyllä sahasi mun ja kadonneen väliä ja ihmetteli, kun ei se mamma sieltä tule perässä. Lopulta muisti sen haukunkin päästää. Tosin tuossa oli välimatka niin lyhyt, että ihan "turhaa" oli mitään ilmaisua sinänsä ottaa ja se varmaan koiraakin hämäsi, mutta enhän mä tässä vaiheessa voi mitään puolivillaista ilmaisua hyväksyä. Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin ja itselle ainakin jäi oikein hyvä fiilis näistä treeneistä!

Mutta iski pienoinen ahdistus meikäläisen suunnistamisen suhteen, voi jösses sentään. Jotain osviittaa antaa seuraava keskustelu, joka tuli ryhmän sisällä käytyä:

- Mutta miten se rasti voi olla vedessä?!
-Ei tuo ole vettä. Se on suo.
-Aijaa? No sitte.

Ja minä olen muka läpäissyt suunnistustestin. No joo, treeniä lisää niin ehkä se siitä...joskus. Mä oon ensi kuussa menossa viesti- ja etsintäkurssille, ja sen jälkeen mulla olisi sitten omat koulutukset plakkarissa ja kelpoisuus hälyharjoittelijaksi. Silloin ehkä pitäis osataki jo jotain? Onhan tässä vielä se pari kuukautta aikaa... :D

Arkistojen kätköistä: Nova 5kk