maanantai 26. elokuuta 2013

Isoja päätöksiä, pieniä projekteja

Aloitaan aakkosjärjestyksessä: A niin kuin agility. Keskiviikkona oltiin kolmatta kertaa kursseilemassa, yhä ainoina osallistujina. Ensi viikolla kuulemma saadaan peräti seuraa. Nova on niin lääpällään tuohon kouluttajaan, voi tsiisus mitä hötkyilyä kun ei heti päässytkään moikkaamaan... Tehtiin alla olevaa rataa , johon olen epätoivoisesti yrittänyt kyhätä myös koiran juoksureitin.


Treenattiin valssia 3. hypyn ja putken välissä, alkuun oli ihan koko ajan myöhässä ja koiran tiellä, muutaman toiston jälkeen alkoi sujua. Kun valssin kiemuroista selvittiin, osoittautui 5. este ihan hirveän hankalaksi. Välillä Nova hyppäsi väärältä puolelta, välillä kiersi koko esteen. Sitten kun tuokin saatiin sujumaan, ei 6. hyppykään ihan oppikirjojen mukaan aluksi sujunut, vaan Nova monesti kiersi senkin kokonaan. Saatiin me sitten lopulta pari ihan onnistunuttakin rataa tehtyä, mutta oli se haastavaa. On tämä kyllä vaan niin perkuleen vaikea laji! Etenkin kun ohjaaja on ihan hukassa oman kroppansa kanssa.


Agilityyn liittyy projekti numero yksi: kontaktit. Pentuagility-kurssilla aikoinaan opetettiin koirille nenäkosketus maahan 2on2offeilla, tää toimi silloin ihan jees. Sen jälkeen en kuitenkaan ole Novalta sitä enää vaatinut, vaan pelkkä oikeaoppinen asento on riittänyt. Nyt kouluttaja kuitenkin suositteli nenäkosketuksen ottamista mukaan, koska Novalla on aivan tajuton vauhti puomilla ja fokus kutakuinkin eteeneteeneteen nyt helvetin nopeesti eteeeeeeen. Noh, alku sujuikin ihan hyvin, mutta sitten tapahtui jotain kummallista, koska Nova paineistui lopussa tosi paljon ja alkoi suorastaan hipsutella puomilla. Pieni tauko ja ihana pusuhetki vuorotellen kouluttajan ja mamman kanssa korjasi onneksi asian, tämän jälkeen saatiin heti tosi hyvä suoritus ja siihen oli hyvä lopettaa. Veikkaan tuon paineistumisen johtuneen siitä, että Nova ei ihan ymmärtänyt, mitä siltä oikein haettiin, kun ennen on pelkkä 2o2o kelvannut. Nenäkosketusta nyt treenaillaan sitten kotona ihan urakalla.


Siirtykäämme sitten projektiin numero kaksi: luoksetulo. Päätinpä sitten vaihtaa Novan tulemaan suoraan sivulle! Tuli sellainen ahaa-elämys tuossa yksi päivä, että hemmetiäkö tässä hinkkaamaan sitä suoraa, tiivistä mutta ei-törmäävää eteenistumista ja siitä näpsäkkää sivullesiirtymistä (vaikka tää onki Novalla aika hieno), kun helpommallakin pääsee. Ajatukset PK-puolella kisaamisesta tuntuvat tällä hetkellä aika kaukaisilta, jotenki en vaan koe sitä ihan mun jutuksi. Ja oli tähän toki pari muutakin syytä kuin pelkkä helppous. Nova tarjoaa tuota aika hanakasti ihan itsekseenkin, se tuntuu olevan sille itselleen helpompi tapa. Ja koska Nova paineistuu kovasti mun jännittämisestä, on sille senkin takia helpompi tulla sivulle, kuin juosta täysi päin omituista, jännityksestä lamaantunutta ohjaajaa. Katsotaan, miten tässä sitten käy...

Ja sitten vielä projekti numero kolme: kepit. Hei, me edistytään! Viikko sitten Novan aivosoluissa tapahtui jotain mullistavaa, ja se ymmärsi vihdoinkin pujottelun idean: Nova menee nyt 4 suorassa linjassa olevaa keppiä! Alkoi jossain vaiheessa oikeasti jo tuskastuttaa ja tehdä mieli lyödä hanskat tiskiin, kun koko ajan sai helpottaa, vaikeuttaa, helpottaa, vaikeuttaa, helpottaa... Mutta niin se vaan sieltä tuli. Tähän kohtaan jäädään nyt toviksi, harjoitellaan tulokulmat sun muut häiriöt kunnolla ennen siirtymistä kolmanteen keppipariin. Tältä näytti meno noin viikko sitten, juuri oivaltamisen jälkeen (kamera sojottaa vähän mihin sattuu, mutta kyllä siitä jotain näkee :D).


Sitten hyppäämme kepeistä aasinsillan kautta takaisin agilityyn. Viime viikolla aksailtiin myös Heinolassa, tehtiin allaolevaa rataa pätkissä. Kokonaista rataa ei otettu kertaakaan, eka kokeiltiin muutamia pieniä kohtia, sitten tehtiin esteet 1-10 ja tämän jälkeen 10-17.


Novalla riitti intoa, ekaa kertaa ikinä se myös haukkui radalla. Tyytyväinen saan kerrankin olla myös itseeni, maltoin ohjata rauhassa ja huolellisesti enkä poukkoillut tai huitonut ylimääräisiä. Ja tämähän näkyi heti myös koirassa. Rata vaikutti ensisilmäyksellä ihan hirveän hankalalta, mutta loppupeleissä se olikin aika simppeli.


Viime viikolla leikittiin myös pelastuskoiraa, ja hyvin kyllä leikittiinkin. Alkuun pieni hallittavuustreeni, toisten koirien kohtaamista seuraten, paikkamakuuta ja luoksetuloa. Hyvin sujui vaikka joukossa oli yksi juoksunarttukin. Samoin paikkamakuu ennen etsintää (oisko ollu 4-5min) meni hienosti, vaikka selän takana oli toisen koiran ilmaisutreenit menossa. Etsintäalueena oli metsää ja hakkuuaukeaa, kolme ukkoa piiloon. Yksi istui kannolla keskellä hakkuuaukeaa (kuulostaa joo helpolta, mutta nää voi koirille olla yllättävän hämääviä), kaksi metsässä ja näistä toinen verkolla peitetty ja toinen seisova. Nova oli yksinkertaisesti ihan hirveän hieno. <3 Mitäpä tässä muuta selittelemään, hyvin hoiti homman kotiin, ei kummastellut kannolla nököttävää tyyppiä ja verkkoon kääriytynyt vieraskin sai märät pusut tuliaisiksi. Seisovaa vasten oli kyllä kerran hypännyt, näitä siis lisää treenalemaan. Mutta ilmaisuihin olin kyllä über-tyytyväinen. Vähän se välillä yrittää fuskata tuossa sahaamisessa, mutta olen sitä mieltä, että se kertoo lähinnä koiran fiksuudesta. ;) Onhan se oikeasti rankkaa, totta kai ne jossain vaiheessa kokeilee, josko helpommallakin pääsisi. Mutta tästä en siis huolestu, kyllä se ajan kanssa oppii, ettei sillä mitään saavuta.


Viikonlopun meikäläinen vietti pelastuskoirien ryhmäkatselmuksessa järjestävänä osapuolena, olipahan rankka viikonloppu. Lauantaipäivä kului mun osalta kaupunkirastilla, jossa sain esittää hukassa olevaa mielenterveyskuntoutujaa, joka oli kidnapannut koirankin mukaansa. 10h tuossa touhussa vierähti, ja parin tunnin huilimisen jälkeen kävi tieni kärpäseksi (=havainnoimaan joukkuetta) yösuunnistusrastille. Aamuyöllä käväisin kotona nukkumassa 4h, ja eikun takaisin antamaan loppupalautetta ja siivoamaan paikkoja. Viikonloppu oli kaikkiaan ihan älyttömän raskas, hauska, mielenkiintoinen ja ennen kaikkea motivoiva. Ihan uudella tavalla konkretisoitui se, mihin me tässä touhussa oikein pyritään. Oikein iski sellainen "tuolla mekin vielä Novan kanssa joskus ollaan"- ajatus ja voimalla. En halua kutsua sitä haaveeksi, joten puhun ennemmin päätöksestä. Olen ehkä aiemmin haaveillut, että Novasta tulee hälykoira. Nyt mä päätin, että siitä tulee hälykoira. Kuvia tapahtumasta löytyy täältä.

Tää päätös antoi sitten viimeisen niitin sille, että päätin jättää PK-ajatukset unholaan. Nää on kuitenkin niin eri maailmat keskenään, että mä en näe niiden yhdistämisessä hirveästi ajatusta. Tästä aiheesta saatan joskus rustata ihan oman postauksen, kun tätä on tullut pyöriteltyä mielessä niin pitkään. Helpottunut olo, etten sanoisi. Nyt mä tiedän, mitä mä haluan. Eihän siihen mennytkään kuin reilu vuosi.


MT-potilas Minna ja kidnapattu kelpie. Kiinni jäätiin.
Kaikenlaista on siis ehtinyt taas viikossa tapahtua. Treenailujen lisäksi me ollaan myös uitu paljon, syksyn lähestyminen iski tajuntaan ja nyt täytyy ottaa kaikki ilo irti viimeisistä lämpimistä päivistä. Novan uima-asento on parantunut hurjasti nyt kesän aikana, enää se ei kenota pää pystyssä, kuten vielä pari kuukautta sitten. Kovin on haikeaa tämä kesän kuluminen, mihin aika katoaa?




Lopuksi täytyy vielä esitellä teille Novan uusi ihanuus, paimenpanta! Eihän tuota voinut kauppaan jättää, kun osui silmiin. Oikeasti tuossa on kyllä bortsu, mutta me nyt leikitään sen olevan aussie.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti