sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

TOKO-seminaarin antia

Osallistuttiin tänään Novan kans Hollolan Tokotiimin järjestämään TOKO-koulutuspäivään. Kouluttajina toimivat Laura Valkonen, Marko Osala ja Marko Vuorenmaa, kullakin koirakolla oli 20min vuoro jokaisen kouluttajan kanssa. Paikkana oli ratsastusmaneesi Orimattilassa täynnä herkullista hevosen sontaa.

Ensimmäisenä oltiin Lauran opissa, halusin tehdä ekana seuraamista häiriössä. Häiriöksi riittikin aluksi tuo aromikas alusta oikein hyvin, kun tuo yksi viipotti nenä maassa menemään... Laura sitten totesi, että kieltäisi treeneissä maan haistelun aina ja hyvin yksiselitteisesti. Niin. Olenhan minäkin sitä yrittänyt mutta en ole kai ollut kovin vakuuttava. Tähän täytyy nyt satsata oikeasti, että se nenä ei mene sinne maahan vaikka miten olisi ihanat tuoksut. Varsinainen häiriötreeni aloitettiin sitten ihan perusasennosta, appari kiersi meitä häiriköimässä ääntelemässä, läpsyttelemällä käsiä yhteen, rapsuttamalla maata jne. Aina kontaktin tippumisesta kielto ja uusi käsky. Noh, tämähän meni nopeasti sellaiseksi sivu-ei-sivu-ei-sivu jankkaamiseksi, jolloin Laura ehdotti että huomauttaisin koiralle ihan kunnolla, että tää ei nyt vaan käy. Eipä tarvinnut kuin kahdesti ottaa poskista kiinni ja kieltää, ja johan loppui haihattelut. Seuraamisessa ihan sama homma, kerran kontaktin tippuessa poskista kiinni ja kielto -> eipä tippunut toista kertaa. Että piti sitten ihan seminaariin osallistua tajutakseni, että niin, voihan sitä koiraa oikeasti kieltääkin. Jotenkin sitä on vaan ollut niin arka treeneissä kieltämisen suhteen. Ja varmasti ihan turhaan, ei Nova nyt ihan tollasesta kuitenkaan nokkiinsa ota.

Nenäeläin
Seuraavaksi meitä opasti Marko Osala, tehtiin aluksi noutoa. Meidän Operaatio Noudosta saisi kirjoitettua ehkä romaanin, mutta ei nyt mennä siihen...Todettakoon lyhyesti, että Nova juoksee kapula suussa ihan kivasti, mutta rauhallisen pitämisen kanssa on saanut tehdä töitä, eikä se edelleenkään tykkää ottaa kapulaa suuhun. Tehtiin siis ekaksi pari vauhtinoutoa, näytin miten ollaan hommaa tehty. Nova lähtee täysiä kapulalle, tulee myös takaisin hyvää vauhtia mun juostessa karkuun, mutta kapulan ottaminen suuhun on hiiidaaasta. Marko kuitenkin painotti, että ei Novalla selvästi kuitenkaan käy mielen vieressäkään, etteikö se sitä ottaisi suuhun, eli ei se niin kamalan epämiellyttävää kuitenkaan ole. Tehtiin sitten niin, että jätin kapulan mun ja Novan välille, lähetin sen noutamaan ja heti sen iskettyä kapulaan kiinni alkoi bileet lelun kanssa.  Tämä toimi paremmin siten, että appari piti Novasta kiinni jolloin sain sitä hetsattua. Eihän se edelleenkään mikään "iskumainen" tarttuminen ollut, mutta ei ekoilla kerroilla sitä voikaan vielä olettaa. Jatketaan nyt varmaankin tekemällä vauhti- ja iskunoutoja rinnakkain, kapulan pitämistreenit kannattaa Markon mukaan tehdä ihan erillisinä päivinä, kun ne on Novasta kuitenkin niin mälsää. Parasta olisi yhditää kapulaa kaikkeen kivaan, esim. kiertämiseen jos koira siitä tykkää. Meidän pitää varmaan opetella kiertäminen uudestaan ihan tätä varten... :D

Markon kanssa tehtiin myös ruutua. Mä oon ollut hirveän huolissani siitä, kun Nova ei tajua homman ideaa jos en itse käy ruudussa ensin. Mutta kuulemma kiirehdin vain liikaa (ylläri), lelun kanssa kun tekee niin kyllä se aikanaan menee kaaliin. Nyt keskitytään vauhtiin ja siihen, että ruudussa on ihan superkivaa. Parasta Novan mielestä on juosta kilpaa ruutuun, joten tätä tullaan tekemään jatkossakin.

Noutoeläin
Viimeisenä oltiin Marko Vuorenmaan opissa, keskityttiin seuraamisen käännöksiin, pääpaino kääntymisessä oikealle. Novalla herkästi kontakti tippuu oikealle käännyttäessä, se saattaa jäädä jälkeen tai alkaa haahuilemaan omiaan. Tätä ongelmaa demonstroitaessa Novalla tippuikin kontakti joka ikinen kerta, kun se ihana hevonsen kikkare alkoi juuri silloin kiinnostamaan. Namin kanssa Nova teki kuitenkin tosi upeasti ja Marko olikin sitä mieltä, että namia voi ihan hyvin käyttää tuossa vielä apuna. Olennaisinta nyt tässä kohtaa on saada Nova pitämään mielenkiinto yllä myös noissa käännöksissä ja oikea mielentila yleistyy kyllä treenin myötä, joten käden häivyttämisestä ei tarvitse olla huolissaan. Marko painotti myös sitä, että mun on oltava todella johdonmukainen treeneissä: silloin kun treenata käännöksiä oikealle, palkataan niistä. Jos treenataan jotain muuta, palkataan siitä. Mulla itselläni täytyy olla ajatus ja kriteerit selvänä ennen treeniä, muuten niistä ei tule mitään, plus se on epäreilua koiralle. Touché.

Markon kanssa tehtiin myös siirtymistä edestä sivulle ja todettiin nopeasti, että eiköhän rakenneta koko homma uusiksi. Ideana saada koira "hyppäämään" perä edellä oikealle paikalle, nyt Nova menee vähän epämääräisesti nokka edellä. Harjoiteltiin aluksi koiran pyörittämistä vasemmalla kädellä ympäri, multa ei meinannut onnistua aluksi millään, mutta Marko pyöritteli tuota ihan tuosta noin vaan. Olipa muuten hauska kattoa miten Nova toimi niin hyvin ihan ventovieraan kanssa, minä sain lähinnä kattoa vierestä että miten homman kuuluisi tapahtua. :D Tämän jälkeen esittelin vielä meidän ongelman täyskäännöksessä, jota siis en vieläkään ole saanut ratkottua. Näytin pari käännöstä ja Marko totesi, että ihan hyvältähän tuo näyttää. Ja niinhän se näytti. Tuo pyörimisharjoitus näköjään ratkaisi tämän kerta heitolla. Jes.


Koulutuspäivään kuului myös luento koiran vireestä ja sen hallinnasta kisoissa. Tässä kohtaa iski taas se fiilis, mikä yleensä aina koulutuksissa iskee: mä oon tehnyt kaiken päin mäntyä. No joo, ehkä meillä ei ihan niin surkea tilanne kuitenkaan ole. Ja vaikeahan se on tässä vaiheessa sanoa, miltä Novan vire kisoissa alkaa näyttämään, kisaaminenhan sen vasta näyttää. Luennolla painotettiinkin sitä, että ihan hyvin voi mennä kisoihin, vaikka tekninen suorittaminen olisikin vielä vähän vaiheessa, mielentila on se olennaisin asia. Mitä sitten, vaikka joku liike menee nollille, jos vain fiilis on kohdillaan. Ja näinhän se tietysti on. Tai no, itse vedän rajan paikkamakuun varmuuteen, mutta anyways.

Oli hirveän antoisa koulutus, ja toisia katsomalla oppi kyllä vähintäänkin yhtä paljon kuin omissa treeneissä. Ja nyt on taas hirveä into päällä päästä kokeilemaan uusia juttuja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti