sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Teinipossu treenaa

Tiistaina oltiin jälleen tokottelemassa, tehtiin ekaa kertaa tunnarin alkeita. Mähän olen ostanut kasan tunnarikapuloita jo ajat sitten, mutta homman aloittaminen on vain jäänyt. Nova ei ollut oikein varma, mitä ajattelisi moisesta touhusta. Kun on tottunut etsimään ihmisiä, joilta saa ruokaa, ei voi pienet aivot heti ymmärtää, miksi pitäisi etsiä jotain puukapuloita. Nova teki hommia hyvin ja nenä kävi kovasti, näytti vain siltä, että se välillä unohti, mitä oikein olikaan etsimässä. :D Noh, eka kertahan tuo oli eikä koulutushalli ole ehkä helpoin ympäristö muutenkaan aloittaa, mutta saatiin kuitenkin myös paljon onnistuneita suorituksia. Tästä sitten jatketaan kotosalla. Tehtiin myös pieniä seuraamispätkiä ja liikkeestä maahanmenoa, jälkimmäisessä keskityttiin pelkästään vauhtiin ja hauskanpitoon. Nova oli taas hyvässä vireessä ja teki hommia sata lasissa. Ensi viikolla onkin sitten jo viimeinen kurssikerta, mihin aika katoaa?!


Torstaina oli vuorossa pelastuskoirailua, treeneistä muodostuikin yllättäen ns. omatoimitreenit, kun sattui hälytys tulemaan juuri ennen treenien alkua. Novalle otettiin ilmaisua 2x3 toistoa, yksi meni vähän plörinäksi mutta muihin olen tosi tyytyväinen. Kyllä tämä vielä tästä! Lopuksi päästettiin koirajengi rälläämään keskenään ja liikuttamaan toisiaan. Lauantain treeneissä otettiin alkuun vähän hallintaa, seuraamista toisia pujotellen, paikkamakuuta ja luoksetuloja. Nova oli alusta asti aika kivasti kuulolla, yleensä meillä alku menee ihan överiksi... Ilmaisuja otettiin nytkin 2x3 satsi, eka kierros ei ollut kovin onnistunut. Nova jäi taas jumittamaan mun luo palattuaan maalimieheltä eikä kunnolla meinannut irrota sinne uudestaan. Toisella kierroksella palaset loksahtelivat kuitenkin kohdilleen, ja tämä meni tosi upeasti!


Olen nyt tehnyt niin, että "näytä"-sanalla merkkaan kohdan, jolloin koiran pitäisi lähteä takaisin maalimiehelle, (en siis edelleenkään vaadi sitä tulemaan kokonaan mun luo) ja kehun sitä vain ja ainoastaan silloin, kun se on maalimiehellä. Apua on myös siitä, että maalimies on vähän piilossa esim. kinoksen takana, eikä kokonaan näkyvillä niin kuin koulutuksessa tehtiin. Jatkokoulutusta on luvassa huhtikuussa, saa nähdä mitä tästä meidän sävellyksestä tuumataan. Ensimmäinen sääntö kun koulutuksessa oli, että älä sovella. :D

Sunnuntaina jatkui ohjatut tottikset pitkän talvitauon jälkeen. Oli ihan mahtava keli reenailla ulkona, kevät taitaa tulla vihdoinkin! Nova oli treenien alussa kunnon teinipossu. Heti alussa treenikentän poikki meni hiihtäjä aika läheltä koiria, Nova tuijotteli sitä hetken ja sai sitten ihan kamalan haukkukohtauksen. En meinannut millään saada huomiota takaisin itteeni, meni varmasti yli minuutti kun tuo huusi ihan suoraa huutoa. Lopulta jouduin melko ronskisti ilmoittamaan arvon herralle, että nyt ***kele pää kiinni ja perse kenttään. Ei paras mahdollinen alku vuoden ekoille tottiksille, mutta tästä selvittiin. Tiedä sitten, ottiko Nova tuosta nokkiinsa vai aistiko mun ärsyyntymisen, mutta ihan parasta Novaa ei nähty tänään treeneissä.


Me siirryttiin junnujengistä treenailemaan BH-kokeeseen tähtäävien joukkoon ja siten myös kouluttaja vaihtui. Treenattiin alkuun seuraamista, välillä näytti perusasento vähän vinolta, välillä pidin vasenta kättä liian kaukana kropasta. Ihan suht tyytyväinen kuitenkin olen kokonaisuuteen. Henkilöryhmässä vähän tuppasi ihmiset kiinnostamaan, varovasti nenä väpätti niiden suuntaan ja pari kertaa kontakti katkesi. Jäävät liikkeet meni nappiin, luoksetulossa suuri törmäysvaara. Tuo luoksetulo oli jo jossain vaiheessa melko hyvissä kantimissa, nyt ollaan törmäämisen suhteen menty vähän takapakkia. Ihan ei asenne ollut nyt täysi kymppi kummallakaan näissä reeneissä, mutta kivaa oli silti. Meidän edellinen kouluttaja kommentoi henkilöryhmässä seisoessaan, että on rakastanut Novaa ihan pennusta asti. <3

Red Hölmö <3

1 kommentti: