Itsenäisyyspäivän vastaanotto Kakolassa

5.12-6.12 Varsinais-Suomen pelastuskoirat järjestivät perinteikkään itsenäisyyspäivän vastaanoton Turun Kakolassa. Yön yli kestävät rakennusetsintätreenit vetivät paikalle yli 100 koirakkoa ympäri Suomen. Tapahtuma järjestettiin Kakolassa nyt viimeistä kertaa, ja ei voi muuta sanoa, kuin että onneksi ehdittiin tuonne vielä mukaan. Kokemus oli aivan mahtava.

Tapahtuma alkoi siis keskiviikkona klo 20 ja päättyi torstaina klo 6. Koirakot oli jaettu 17 ryhmään, harjoitusalueita oli yhteensä 22. Jokainen ryhmä treenasi neljällä eri alueella, koirat majoittuivat harjoitusten ajan selleissä. Tapahtuman puolivälissä oli tunnin mittainen ruokatauko, jolloin oli mahdollista vaihtaa kuulumisia muun porukan kanssa.

Linnakundi

Meidän harjoitukset pyörähtivät käyntiin klo 20.30 länsisellin 2. kerroksessa, alue oli jonkinlainen selliosasto. Pitkä käytävä, jonka molemmin puolin sijaitsi sellejä. Simppelin oloinen paikka, joka ei sitten kuitenkaan ollut mitenkään hirveän simppeli. Osastolla oli pölyä aivan käsittämättömiä määriä, eikä ilma siellä kulkenut juuri lainkaan. Me oltiin Novan kans kolmansina vuorossa, otettiin alueella 2 maalimiestä. Mulla oli alkuperäinen suunnitelma antaa Novan tehdä mahdollisimman itsenäisesti hommia niin, etten itse siihen juuri puuttuisi. Tämän suunnitelman jouduin hylkäämään melko pian. Hajut nousivat paikassa ilmeisesti ylöspäin, ja Nova oli aivan varma, että maalimiehet löytyisivät katosta. Kovasti se kipitteli kahdella tassulla menemään ja kurkotteli nenällään kattoon. Kun se ei onnistunut paikallistamaan hajuja, se alkoi turhautua. Niinpä lähdin ohjaamaan Novaa selleihin vähän sen mukaan, miten se reagoi hajuihin. Jotkus toiset ohjasivat koiran järjestyksessä jokaiseen selliin, itse halusin ainakin yrittää lukea koiraa ja miettiä, mistä se hajun oikein voisi saada. Vähän meni kyllä roiskimiseksi mulla tämä touhu kieltämättä, mutta kyllä ne ukot sieltä löytyi.

1. alue ja sen pölypilvi

Klo 22.30 oli vuorossa alueiden vaihto, siirryttiin koirinemme ja kaikkine kamppeinemme yhteisvankilan tiloihin. Kyseinen alue siellä oli jonkinlainen poliklinikka/sairaala, jossa oli vastaanottotiloja sekä sellejä. Paikka oli edellistä isompi ja sokkeloisempi ja ennalta vaikutti haastavammalta. Tosiasiassa tämä alue osoittautuikin kaikista helpoimmaksi. Siellä ilma virtasi hyvin ja hajuvanaa oli helpompi seurata. Kaikki koirat taisivat tehdä täällä parhaan suorituksensa. Nova pystyi täällä työskentelemään melko hyvin itsenäisestikin, en ohjaillut sitä kovin paljon. Välillä pyysin tarkastamaan joitain huoneita, kun tuntui poika painattelevan niin hurjalla vauhdilla eteenpäin. Otettiin alueella kolme maalimiestä ja kaikki löytyivät aika helposti ja nopeasti. Novan ohjattavuus oli todella upeaa, hommia tehdessäänkin se oli koko ajan kuulolla.

Nomppe löysi ukon

Tässä välissä pidettiin ruokatauko ja treenit jatkuivat klo 01.45, meillä alue oli samassa rakennuksessa mutta kerrosta ylempänä. Tämä alue oli ihan hurjan iso, sokkeloinen ja monipuolinen. Siellä oli huoneita jos jonkinlaisia, ilmeisesti perhehuoneita osa sisustuksesta päätellen. Alueella sijaitsi myös kappeli sekä vankilapastorin ja joidenkin muiden työhuoneita. Tämä alue me rajattiin Novalle vähän pienemmäksi, jätettiin perhehuoneet meiltä pois. En tiedä alkoiko tässä jo Novalla väsymys painaa, vai oliko se vaan yli-innokas, mutta ohjattavuus oli tosi heikkoa. Siellä se veteli menemään kuten itseä huvitti, ei paljon korviaan lotkauttanut mun huudoille. Jälkeenpäin ajatellen olisi ehkä pitänytkin sen antaa tehdä ihan itse, kun se on mulla on ollut vähän niinkuin tavoitteena. En vaan sitten jostain syystä luottanutkaan koiraan enkä oikein tiedä itsekään, mitä tuossa kohtaa oikein ajattelin. Alkoi itselläkin väsymys painaa, joten ehkä en ajatellut yhtään mitään. Alueella oli kolme ukkoa. Niistä 2 Nova taisi löytää ihan itse juurikin niin, että ignoorasi meikäläisen kokonaan. Kolmas löytyi sitten sellaisesta paikasta, mihin itse Novan pyysin. Täälläkin hajut nousivat selvästi ylöspäin, Nova  kävi mm. kappelin parvella pyörähtämässä. Novan työskentely oli täällä hyvää, ohjaaja oli vaan ihan ulalla.

Mammaaaa

Klo 03:45 oli aika siirtyä viimeiselle alueelle, meillä se sijaitsi pohjoissellin ylimmässä kerroksessa.  Alueella oli yösellejä, jotka oli tarkoitettu töissä käyville vangeille. Taas pitkä käytävä täynnä sellejä sekä yksi iso, avoin tila kuului tähän. Tänne otettiin 2 maalimiestä, molemmat avoimiin selleihin. Nova selvästi sai hajun nopeasti, mutta ei joko jaksanut tai malttanut sitä enää työstää kovin hyvin. Käytiin kierros läpi niin, että Nova nuuskutteli käytävällä ja välillä oli selvästi hajulla, mutta selleihin se ei omatoimisesti mennyt. Seuraava kierros tehtiin sitten niin, että lähetin Novan järjestelmällisesti jokaiseen selliin. Huomasi, miten maalimiehen selliä lähestyttäessä alkoi haju voimistua, mutta se nousi taas kattoon, ja Nova oli aivan ihmeissään, kun ei siellä ylhäällä ketään näkynyt. Täältäkin ne ukot sitten löytyi, ja meidän vuoro päätti koko ryhmän treenin. Ihan huisia oli. Klo 6.00 vankilan portit avautuivat ja oli edessä se rankin vaihe: pitkä paluumatka takaisin kotiin.

Mä olen niiiin ylpeä Novasta, se oli aivan mahtava. Ensinnäkin me matkustettiin Turkuun kimppakyydein, Nova tuli eri autossa kuin minä itse, yhdessä parin toisen koiran kanssa. Nova oli kuulemma matkustanut tosi nätisti eikä ollut yhtään uikuttanut mun perään, nukkunut rauhassa vain. Perille päästyämme piti tietysti vähän kiljua jälleennäkemisen riemua ja muuta jännitystä ulos, mutta nopeasti Nova rauhoittui. Paikalla oli tosiaan yli 100 koiraa ja ihmisiä vielä enemmän. Meteli ja tungos oli välillä melkoinen. Nova ei ollut tästä mitenkään hirveän ihmeissään, yritti kyllä kovasti päästä moikkaileimaan vähän kaikkia. Siirtymät olikin haastavia, kun raahattavana oli kahden kassin lisäksi hemmetin painava häkki sekä poukkoileva koira... Kahdella alueella Nova majoittui omaan selliin, yhdessä oli huonekaverina kaksi muuta koiraa. Nova pystyi hyvin rauhoittumaan häkkiinsä, vaikka älämölö oli välillä ihan järkyttävä kaikuvissa tiloissa. Tosi hyvää treeniä ihan jo tämäkin! Ainakin yksi koira oli tullut häkistään läpi ja toinen saanut hihnansa katki/irotettua patterista. Mörköjäkään ei Kakolassa tullut vastaan ainoatakaan, eivätkä uudet tilat tai ihmiset aiheuttaneet minkäänlaista epäröintiä pikkumiehessä. Se oli aivan hurjan reipas ja oma iloinen itsensä ihan joka tilanteessa. On se mahtava. Ulkoilutilanteissa se kyllä äänteli jonkin verran, mikä saattaa liittyä myös hihnassa lenkkeilyyn (Novalle hihna=nyt mennään tekemään jotain hirveän hauskaa ja jänskää).

Omien treenien lisäksi oli tietysti tosi mielenkiintoista päästä seuraamaan muiden koirakoiden työskentelyä. Tuli huomattua, miten erilaiset tyylit ihmisillä on ohjata koiriaan, ja se pisti vähän miettimään. Toiset kävivät aina järjestelmällisesti huoneet läpi ja kertoiva aina koiralle, mihin sen piti seuraavaksi mennä. Toiset luottivat koiraan ja antoivat sen tehdä itse omat ratkaisunsa. Kaikki siis hakivat harjoitukselta vähän eri asioita. Pisti myös mietityttämään ohjaajan rooli ja vastuu, kun työskennellään rakennuksessa. Kuinka suuri rooli ohjaajalla on auttaa koiraa ja miettiä itsekin, mistä se haju koiran nenään tulee? Toiset halusivat antaa koiran tehdä kaiken alusta loppuun ja vaativat koiralta hajun paikallistamista, toiset pyrkivät auttamaan koiraa tässä tehtävässä. Jos esim. on kolme suljettua selliä vierekkäin, koira saa hajun maalimiehestä ja ilmaisee ohjaajalle reunimmaiset sellit, jotka ovatkin tyhjiä. Voisiko ohjaaja tuossa tilanteessa todeta, ettei ole muuta vaihtoehtoa, kuin se keskimmäinen selli, ja kurkata sinne? Vai pyytää koiraa tarkentamaan vielä uudelleen? Valintoja, valintoja.

Kaiken kaikkiaan ihan mahtava kokemus takana, ja tässä riittää pohtimista vielä pitkään. Ensi vuonna toivottavasti uudestaan jossain toisessa paikassa. Kuvista sen verran, että ovat vähän kökköjä (enpä viitsi julkaista kuvia, joissa ihmisten kasvot ovat tunnistettavissa, enkä jaksa alkaa niitä muokkaamaankaan). Kuvat on tosiaan otettu ihan pimeässä, vaikka valoisalta näyttävätkin.