keskiviikko 21. marraskuuta 2012

Haasteita ja edistysaskeleita

Sunnuntaina oltiin tottistelemassa, laskeuduimme takaisin turvalliseen penturyhmään. Alettiin harjoitteleen seuraamisen 90 asteen käännöksiä, niitä me ei olla Novan kans varsinaisesti harjoiteltukaan. Ollaan siis tehty käännöksiä perusasennosta perusasentoon, mutta ei liitetty niitä vielä seuraamiseen. Eikä ne heti ihan ilman ongelmia sujuneetkaan, Nova tuppasi jäämään käännöksissä hetkeksi jälkeen. Nyt kuitenkin tapahtui jotain, mitä olen jo hyvän tovin ehtinyt kaivata: mulle kerrottiin, miten homma kusee, miksi se kusee, ja mitä pitää tehdä, että se ei kusisi! Pidemmän aikaa kun ollaan saatu kommenteiksi vaan, että "hyvin menee", niin on oikeasti kivaa, kun on jotain, mitä alkaa työstämään. Ja vielä selkeä suunnitelma siitä, miten se tapahtuu. Vähän ollaan ehditty jo noita harjoitella, ja sujuvat jo paljon paremmin. Ja onpa muuten tosi kiva nähdä, miten tuo koko treeniporukka on edistynyt tässä syksyn aikana! Ihan huisia. Niin ne vauvat kasvaa ja oppii.



Olen hiljalleen alkanut kokeilemaan, miten lähtisin luoksetulon pysäytystä tuolle opettamaan, varsinainen takapalkka ei ainakaan vielä ole käytössä mutta voisi olla kokeilemisen arvoinen juttu. Ainakin lyhyellä matkalla toimii ihan vain käsimerkki, palkan olen sitten nakannut koiran taakse. Seuraamisessa olen testaillut myös lelupalkkaa, kotiympäristössä ainakin toimii. Kentällä on vielä namit käytössä. Nouto meinaa aiheuttaa harmaita hiuksia, Nova jotenkin siitä paineistuu. Vaikka se on tosi kova kantamaan tavaroita ja lenkillä pitää olla koko ajan joku saakelin risu suussa. Nyt olen sitten alkanut suosiolla opettaa sitä kantamisen kautta, kun se kerran on niin kamalan ihanaa. Siirrytään pitämisharjoituksiin sitten myöhemmin. Novan takapäänkäytön treenaaminen on tuottanut tulosta jo ihan lyhyessä ajassa, nyt se osaa pyöriä mukana molempiin suuntiin perusasennossa, kun itse pyörin paikoillani, sekä jotenkuten seurata peruuttamalla pienen pätkän.


Tänään oltiin aksailemassa, estearsenaaliin lisättiin kepit. Ne oli ensin melkein vaakatasossa massa ja hilattiin hiljalleen pystympään, varsinaista pujottelua ei siis vielä otettu, läpijuoksua oikeastaan. Nova tuskin huomasi koko keppejä, ihan täysiä rynni niiden läpi namikupille. Puomin ylityksessäkin oli omat haasteensa innokkuudesta johtuen, ilman avustajaa Nova olisi tullut kyllä kaaressa alas. 2on2off sujuu jo vallan mainiosti, Nova ei liikahda siitä ennen lupaa. Putki ei aluksi meinannut onnistua ollenkaan toiseen suuntaan, Nova kääntyi jatkuvasti ympäri ja palasi samaa reittiä takaisin. Monta kertaa piti toistaa sitä, että menin itse seisomaan putken suulle päästämättä koiraa takaisin, jolloin sille ei jäänyt muita vaihtoehtoja kuin mennä toista kautta. Otettiin putkea vielä kahteen otteeseen myöhemminkin, tuolloin ei mitään ongelmaa kumpaankaan suuntaan. Omituista. Ohjaustekniikkana treenattiin tänään sylkkäriä ja ylläripylläri, taas oli vaikeuksia toiseen suuntaan mentäessä, eli kun ohjasin oikealla kädellä. Mutta nyt mulla on teoria siitä, mistä tämä johtuu: meidän touhut on niin kovin tottispainotteisia, ja Nova on sen seurauksena tottunut seuraamaan vasenta kättä! Tadaa, eikö ole hieno oivallus? Poislähtiessä seuruutin Novan pois hallista, ohitettiin useita koiria ja ihmisiä n. metrin päästä, ja tuo teki ehkä parasta seuraamista ikinä. Loistava vire, loistava kontakti, ihan oikealla paikalla, matkana ainakin 30 metriä. <3

Ja sitten vähän päivitystä arkielämään: Stellan ja Novan välisessä suhteessa on havaittavissa pientä myräkkää. Ne on nimittäin alkaneet pistää ihan kunnon rähinöitä pystyyn. Neljä sellaista tilannetta on ollut tässä hiljattain, että on pitänyt mennä repimään koirat irti toisistaan. Kaikki tilanteet lähteneet siitä, että Nova on puolustanut jotain omaansa, oli se sitten puruluu tai läjä oksennusta. Viimeisin tilanne oli tosin sellainen, että otin Novalta puruluun pois kun lähdettiin lenkille, siirryttiin sitten eteiseen, missä Stella oli odottamassa, ja Nova kävi siinä vaiheessa Stellan päälle. Reikiä ei näistä kahinoista ole onneksi tullut, mutta varovainen saa jatkossa olla, kun Novalla on yhtään mitään syötäväksi kelpaavaa.. Ihmisiltä se ei koe tarvetta omaansa puolustaa, mutta koiria se ei siedä lähelleen, kun on syötävästä kyse.

Myö mittään tapella.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti