sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Ilmaisukoulutusta

Tiistaina oltiin tokoilemassa. Nova pääsi ensimmäistä kertaa treenailemaan oikeaoppista luoksepäästävyyttä, mähän olin jo etukäteen sitä mieltä, että se ei tule koskaan onnistumaan niin kuin pitää. Mutta tarpeeksi kun löi namia nassuun, niin jumankekka, sehän onnistui! Häntä vispasi vaan armottomasti, mutta siinä se pysyi peppu maassa. Ehkä meillä on vielä toivoa. Paikkamakuu meni yhtä hienosti kuin viimeksi. Uutena häiriötekijänä oli ohjaaja, joka pujotteli koirien välissä ja hengaili ympärillä. Novalla taas häntä vispasi niin maan perkuleesti, ja oikeen näki, kuinka se joutui käyttämään kaiken tahdonvoimansa pysyäkseen maassa. Välillä vilkuili silmäkulmasta ja nopeasti käänsi katseensa takaisin minuun. Olipa kyllä huvittavan näköistä. :D Tehtiin myös seuraamista, ei ollut lupaa tehdä kahta askelta enempää, kun piti keskittyä puhtaaseen suoritukseen. Minä oon nyt saanu vasemman käden kokonaan oikealle paikalle ja homma sujui hyvin. Välillä pidin kättä myös selän takana, hyvin meni sekin. Yhdellä tytöllä pääsi koira karkuun harjoituksen aikana, ja mikä oli mun ensimmäinen ajatus? "Jee, kunnon häiriötreeniä!" ;) Tehtiin myös liikkeestä seisomista, mistä saatiin paljon kehuja. Omasta mielestänikin tuo liike on jo aikalailla perfecto, mun kriteerien mukaan ainakin. Joku vähän kunnianhimoisempi löytäisi siitä varmasti jotain huomautettavaa. Mutta saatiin myös hyvä vinkki sen suhteen, jos valumista alkaa joskus tapahtua. Voihan sitä varmaan kokeilla ihan ennaltaehkäisevässäkin mielessä, tulee vähän täpäkkyyttä lisää.

Noutoeläin
Loppuviikko menikin sitten vahvasti pelastuskoirailun merkeissä. Torstaina oli normitreenit muuten, mutta penkkaripäivän kunniaksi oli mukana vähän rekvisiittaa: koirat pääsivät etsimään niin intiaania,  merirosvoa kuin moottoripyöräilijääkin. Novalla oli kaksi kokonaan peitettyä ukkoa, verkon ja pressun alla. Sinne se sujahti kummempia empimättä. Myöskään moottoripyöräilijä kera peilivisiirisen kypärän ei aiheuttanut minkäänlaista kummaksuntaa. Ideana treeneissä oli siis nimenomaa totuttaa koiria Omituisiin Otuksiin, pelastuskoira kun ei saa häkeltyä oikein mistään.



Viikonloppuna oli sitten vuorossa kauan odotettu ilmaisukoulutus, jota pelastuskoiraliiton puheenjohtaja Minna Löfman tuli meille pitämään. Perjantaina aloitettiin luennolla ja lauantaina jatkettiin käytännöllä, Novan kans oltiin yhtenä harjoituskoirakkona. Tarkoituksena olisi nyt sitten opettaa Nova sahaamaan mun ja maalimiehen väliä, kunnes itse pääsen perille asti, varsinainen kertomistapa on vielä auki ja päätän sen myöhemmin. Käsikosketus on nyt kuitenkin pelistä pois, kun sellaiset kuulemma on toimineet kaikkein huonoiten Minnan kokemuksen mukaan. En nyt tässä lähde avaamaan opetusvaiheita sen kummemmin, mutta ideana on siis takaperin ketjuttamalla lähteä tuota sahausta tekemään. Tuo sahaushan on sallittu ilmaisumuoto IPOR-kisoissa, jos nyt joskus innostuisin tuolle niitä pistoja opettamaan. Ihan uskomatonta, kuinka nopeasti koirat tässä edistyivät! Pitkän päivän aikana toistoja saatiin aika kivasti tehtyä, ja koiratkin alkoivat selvästi väsyä. Nova edistyi ihan huisia vauhtia, vitsi se on pätevä ukkeli. Olin etukäteen vähän huolissani siitä, miten ikinä saisin sen tulemaan mun luo maalimieheltä, mutta huolet karisi kyllä kertalaakista.



Ihanaa, kun on selkeä suunnitelma siitä, miten tässä oikein edetään! Ei tarvitse itse pähkäillä. Ja onneksi maltoin odottaa tuota koulutusta, enkä lähtenyt sooloilemaan ilmaisun kanssa mututuntumalla, päin mettää se olisi mennyt kuitenkin. Novan treenit tulee nyt muuttumaan hyvin radikaalisti. Enää ei kanssareenailijat pääse poikaa paijailemaan ennen treeniä, mielellään eivät edes katso sitä. Minusta tulee nyt Maailman Napa, kaikki kiva tulee minulta. Esim. palkkaaminen tapahtuu tästä lähtien niin, että suurieleisesti kaivan palkkarasian maalimieheltä ja annan sen itse koiralle. Minähän en ole kertaakaan ennen tätä päivää palkannut Novaa itse! Etsiminen jätetään myös ihan kokonaan pois, pelkkää ilmaisua joutuu raasu nyt hinkkaamaan. ;) Hirmuinen innostus nyt päällä, ihan mahtava koulutus oli!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti