lauantai 8. kesäkuuta 2013

The Rauniovierailu

Jee! Me päästiin hengissä raunioille ja vielä kotiinkin! Ihan sulavasti ei tämäkään reissu mennyt, auto kyllä pelitti, mutta sekä auton että puhelimen navigaattori tekivät tenän. Ja arvatkaas, olinko vaivautunut kartasta reittiä katsomaan? No niinpä.. Puhelimen naviska onneksi palasi henkiin puolenvälin jälkeen, joten no hätä.


Tänään oltiin siis Kuusankosken raunioradalla vierailulla, Novan ensimmäiset rauniot. Otettiin kaikille koirille kaksi kierrosta, Novalla ekalla kaksi ja tokalla kolme ukkoa. Eka satsi otettiin näkölähtöinä niin, että Nova näki lähdön muttei piiloon asti menemistä. Ensimmäinen jouduttiin uusimaan, kun Novaa kiinnosti omituinen ympäristö ilmaisua enemmän. Toka oli ihan super, ukko löytyi ison, puisen kelan sisältä. Toinen olikin tosi vaikea, syvällä putkessa kaiken roinen keskellä. Meinasin saada sydänkohtauksen, kun Nova tohotti radalla menemään ja hyppi korkeilta tasanteilta maahan! Se paikansi ukon putken yläpuolelta, siinä oli pieni reikä putkeen, mutta ei tullut ilmaisemaan pelkkää hajua. Sinnikkäästi se etsi tietä ukolle ja lopulta sen löysikin - ja päätti jäädä viileään putkeen makaamaan. Aikansa siellä köllittyään tuli hakemaan mua, mutta ilmaisu oli hukkunut matkan varrelle. Apujen kanssa ilmaisi ja loppu sujui hienosti. Mehän ollaan vasta tällä viikolla ekaa kertaa päästy siihen pisteeseen, että Nova ilmaisee ilman mitään apuja, joten ei sikäli ihme, että ilmaisu unohtui pitkän etsinnän jälkeen.


Toisella kierroksella eka otettiin samalla tavalla näkölähtönä, kaksi muuta olivat valmiiksi piiloissa. Mä olen kyllä jo ihan totaalisesti unohtanut, minkälaiset piilot oli ja mitä niillä tapahtui... :D Sen verran muistan kuitenkin, että kaksi ekaa meni aika kivasti, ne oli aika helppokulkuisissa paikoissa ja ilmaisu pelitti. Viiminen olikin sitten ihan keskellä romukasaa putken sisässä, ja sinne pääsemiseksi vaadittiin jo vähän taiturointia sekä koiralta että ohjaajalta. Nova työsti hajua ihan hyvän oloisesti, mutta selvästi liikkuminen tuollaisessa paikassa pikkasen arvelutti ja oudoksutti. Sinnikkäästi se kuitenkin siellä paineli menemään ja löytyi ukkokin lopulta. Novan ilme oli näkemisen arvoinen löytämisen jälkeen, kun piti lähteä mua hakemaan, yhtään ei olis kiinnostanu lähteä könyämään samoja kasoja pitkin! :D Tulihan se poitsu kuitenkin, tosin ilmaisu jouduttiin ottamaan taas apujen kanssa, takaisin ukolle matka taittuikin jo joutuisammin. Hieno mies!



Kertovan koiran kanssa rauniot tuppaa olemaan astetta haastavammat. Etenkin hyppäämällä kertovan. Sen lisäksi, että mä seuraan koiraa ja luen sitä koko ajan, mun pitää seurata myös rataa ja miettiä, mitä reittiä itse kuljen niin, että ilmaisu onnistuu - vaarantamatta kumpaakaan. Ei paljon kiinnosta seisoa jossain putken päällä, kun koira tulee hyppäämään vasten. Pelastukoirillahan sallitaan kaksi ilmaisumuotoa, ja monet ovatkin haukkuvia raunioilla ja kertovia metsässä. Itse en kuitenkaan lähtisi sekoittamaan pakkaa enempää, vaan samalla ilmaisulla me kyllä mennään. Nova onneksi on hyvin irtoavaa sorttia, joten tulevaisuudessa toivon, että itse pystyn seisomaan tukevasti maankamaralla, kun koira painattaa romukasojen päällä menemään. ;)



Treenien päätteeksi otettiin koirat vielä raunioille hengailemaan ja totuttelemaan ihmeelliseen ympäristöön. Novakin pian tottui tasapainoilemaan erinäisten röykkiöitten päällä, ja vauhti kasvoi. Käytiin myös putkistoissa ryömimässä ja hypättiin (pitkän maanittelun päätteeksi) melko korkean ritiläpohjaisen telineen päälle ja taituroitiin siellä. Ollaanhan me tavan treeneissäkin erilaisia alustoja kokeiltu ja niihin totuteltu, eikä Nova alustoihin sinänsä koskaan ole reagoinut. Kaikkein ällöin on ollut sellainen kivi/tiilikasa, joissa kivet lähtivät liikkeelle koiran kiivetessä kasan päälle. Tuolla raunioillakin huomasi, että sellaiset oikein huterat paikat, joissa oikeasti joutui tasapainoilemaan, olivat niitä ikävimpiä. Näitä pitäisi selvästikin treenata lisää. Vielä kun keksisi missä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti