Paluu agilitykentälle

Seuraa ilouutinen: me päästiin agilityporukkaan treenaamaa ihan säännöllisesti! Jee! Mahtavaa! Tänään oli eka kerta, muistuteltiin mieleen vähän putkea, hyppyä ja puomin kontaktia. Putki sujuikin muuten ihan jees, mutta Nova ei enää irronnut sinne yhtä hyvin, mitä silloin joskus kurssilla. Mutta nopeastikos se sinne alkaa taas sujahtaa, kun vauhtiin päästään. Kontaktit olivat luonnollisesti myös unohtuneet ihan kokonaan, eihän me olla tehty aksaa ollenkaan puoleen vuoteen. Alusta saamme siis aloittaa, mutta mikäpä siinä. Agilityhyppyjähän Nova ei koskaan ole tehnyt, silloin kurssilla ei rimoja ollut ja harjoiteltiin ohjaustekniikoita vain siivekkeillä. Lisäksi Nova on tottunut tekemään tokohyppyä, joten eihän se niitä rimoja hahmottanut kyllä ollenkaan, vaan sujahti niistä tyylikkäästi ali. :D Tehtiin muutama matalampi hyppy ja sitten pistettiin kaksi rimaa päällekäin, sen jälkeen hokasi typpi homman idean.

Tuossa ryhmässä on yksi koira, joka jonkin verran on aksaa tehnyt, muut alkaa ihan nollasta. Ja pari niistä on vielä pentuja. Ihan sopiva taso meille siis. :D Tosi huippua, että porukkaan päästiin. Vaikka aluksi olin melko varma, ettei agility ole yhtään meikäläisen juttu, niin kovasti se on alkanut tässä kuitenkin kiinnostaa. Saas nähdä, miten meidän tässä lajissa käy, hurahdetaanko kokonaan vaiko eikö. :P

Tällä viikolla Nova pääsi myös pitkästä aikaa lampaille, kun keskiviikkona otettiin töiden jälkeen auton nokka kohti Vantaata hirveässä helteessä. Mittari näytti +26 C, hiki virtasi ja kärpäset pörräsi, kun jatkettiin siitä mihin viimeksi jäätiin: maahanmenoa poispäinajon yhteydessä. Tiedä sitten, oliko syynä pitkä tauko, kuuma ilma vai 9h yksinolo yhdistettynä 2h autossa norkoiluun, mutta homma meni aika lailla reisille. Ihan hirveä hötkyily ja vauhti päällä taas, juuri kun oltiin päästy tuossa jo eteenpäin. Tai sitten se reagoi siihen jatkuvaan käskytykseen ja vittuuntui, kun ei hirveästi päässyt lampaita kuljettelemaan. Tiedä häntä. Luulen myös, että minimaalisen pieni aitaus oli myös vaikuttamassa, Nova tuntuu kuumuvan enemmän joutuessaan pieneen tilaan päkäpäiden kanssa. Ensi kerralla testataankin, miten homma toimii isossa aitauksessa.

Torstaina pelastuskoiratreenit niin ikään levisivät vähän käsiin, ihan puhtaasti meikäläisen ansiosta. Note to self: hakutreeneissä koiraa on hyvä jeesata edes sen verran, että lähettää sen etsimään oikealle alueelle. Oi kyllä, me harrrastettiin torstaina tyhjän alueen etsintää! Ei sillä, pitäähän tuotakin treenata, mutta ei nyt ehkä ihan vielä tässä vaiheessa. Ihmettelin kovasti, kun ei koira saanut hajua, ei sitten millään. Meinasi pinnakin jo kiristyä, kun tyyppi oli ihan kuin sunnuntaikävelyllä. Onneksi oli radiopuhelimet mukana, joten lopulta löysimme tiemme sille oikealle alueelle, ja sieltä käytiin ukot poimimassa. Novalla oli tuossa vaiheessa jo puhti pois ja ilmaisut oli vähän kökköjä, mutta pisteet siitä, miten sinnikkäästi jaksoi kuitenkin kaikki ukot etsiä!

Sahaamista

Lauantaina päästiin onneksi ottamaan pieni palauttava treeni, kun vuorossa oli rauniovierailu Korson raunioille. Otettiin kaksi kierrosta, ekalla Novalle helppo perustreeni: kolme ukkoa yksitellen näkölähtönä, kuitenkin kunnolla piiloon. Sateen jäljiltä sammaleiset betonimurikat oli melkoisen liukkaat, ja tuli taas huomattua, että tää meidän ilmaisu ei ihan paras vaihtoehto ole raunioita ajatellen... Piti koko ajan miettiä, mihin itse asettuu, että koira pääsee hyppäämään. Kerran Nova joutuikin hyppäämään liukkaalla betonilaatalla ja arasteli selvästi, ei meinannut ensin hypätä ollenkaan. Ja sitten kun apujen kera hyppäsi, lipsahti takajalka tietysti siihen ainokaiseen reikään kyseisessä laatassa. Noh, lopulta saatiin jonkinlainen känänen hyppy tehtyä.

Nova jää ilmaisun jälkeen pomppimaan tasajalkaa maalimiehelle.

Toisella kierroksella kolme ukkoa valmiiksi piiloihin. Nova työskenteli tosi itsenäisesti, irtosi pitkälle mutta oli kuitenkin koko ajan tosi hyvin ohjattavissa. Ja ilmaisutkin pelasivat ihan kivasti. Viimeinen ukko oli betoniputkessa, josta Nova ei millään meinannut löytää suuaukkoa. Se kyllä selvästi näki maalimiehen putkessa olevasta reiästä, mutta halusi päästä ihan iholle asti, eikä millään suostunut tulemaan ilmaisemaan, vaikka kuinka yritin avittaa. Lopulta se löysi kolon, mistä maalimiehelle pääsi, ja tämän jälkeen teki tosi hienon ilmaisun. Sitkeä sissi, pakko myöntää. Tää iholle meneminen on nyt sellainen juttu, mitä täytyy alkaa miettiä. Miten saada koira ilmaisemaan ilman, että sen tarvii ihan iholle asti päästä? Toisaalta hirveän hyvähän tää siinä mielessä oli, ettei tarvi pelätä, että Nova alkaisi pelkkää hajua ilmaisemaan, vaan tarkentaa kyllä hyvin. Mutta en nyt ala tästä ihan vielä ressiä repimään, nuori koira ja koulutus alussa.

Maalimiehen ilmaisee hän! (Joskin turhan vauhdikkaasti)