lauantai 9. helmikuuta 2013

TOKO-kärpäsiä ja häiriötreenejä

Tiistaina meillä alkoi kauan odotettu TOKO:n  alkeiskurssi. Eka kurssikerta oli meille aika helppo, kun lähinnä kartoitettiin koirakoiden osaamista ja treenailtiin perusasentoa, maahanmenoa, paikallaoloa istuen ja maaten ja katsekontaktia. Meille kaikki siis hyvinkin tuttuja juttuja, mutta tuli taas huomattua, että häiriötreeniä kaivataan kipeästi lisää. Ja sitä tuolla kurssilla kyllä saa, kun viereisellä kentällä pyörii koko ajan aksatreenit. Perusasento sujui kurssilla muuten hyvin, mutta hiiitaaasti, ja siihen piti ihan tosissaan yrittää kaivaa vähän draivia lisää. Nova ei myöskään meinannut kiinnostua leluista tuolla hallilla, kun kaikki ympärillä tapahtuva veti huomiota puoleensa. Ehkä tää tästä vielä... Paikallaoloihin olen sen sijaan erittäin tyytyväinen! Tuo kenttä on sen mallinen, ettei välimatkaa saa kasvatettua 10 metriä enempää, mutta vaikeutin hommaa esim. juoksemalla koirasta poispäin, kiertelemällä sitä, jäämällä sen taakse seisomaan, heittelemällä lelua ilmassa jne. Ja siellä se napotti. Samoin maahanmenot meni aika kivasti, ei ehkä niin nopeasti mitä toivoisin (ja mitä sen yleensä saa menemään), mutta puhtaasti ja ilman käsimerkkejä.



Olin alunperin ajatellun TOKO:n olevan aikalailla "sivulaji", mutta nyt on saattanut jonkinlainen TOKO-kärpänen päästä puraisemaan. Ja sen seurauksena on pitänyt hankkia kaikkea välttämätöntä oheiskamaa kämppä pullolleen. Nyt löytyy kuulkaas ruutunauhaa, merkkikartioita, tunnarikapuloita ja tattadadaa...sokerina pohjalla ihan ikioma TOKO-este! Kattoo nyt sitten, kuinka pitkälle innostus kantaa vai lopahtaako ekaan alo-kokeeseen. ;)


Tässä Herra Tokoilija ja hänen uutukaiset harrastusvälineensä. Hyppyä ollaan vasta ehditty tekemään (yhdellä korotuslaudalla), viikonloppuna olisi tarkoitus tutustua ruutuun.










Torstaina me sitten saatiinkin sitä häiriötreeniä aimo annos, kun pelastusreeneissä keskityttiin taas hallintaan. Koirille oli maahan laitettu riviin makoisia herkkupaloja, ja niiden välistä piti sitten koiraa seuruuttaa. Häiriönä oli vierellä käveleviä ihmisiä ja yksi koira. Meillä meni eka kierros tosi upeasti, johtuen siitä, ettei tuo putkiaivo edes huomannut herkkujen läsnäoloa. Tokalla kierroksella sitä sai ensimmäiseltä herkulta käskeä pari kertaa pois, loppureitti sujuikin sitten tosi hyvin. Sitten tehtiin seuraamista henkilöryhmässä, johon oli otettu myös häiriökoira mukaan. Kerran piti taas ukkelin moikata yhtä ihmistä, mutta sen jälkeen huomio kiinnittyi vain ja ainoastaan minuun. Seuruutin Novan jopa ihan häiriökoiran viereen ja pysähdyin siihen, eikä tuo edes vilkaissut koko koiraa. <3 Sitten tehtiin paikkamakuu niin, että toiset yrittivät innostaa koiraa ja kutsua sitä luokseen. Noh, eipä tarvi paljon arvailla, miten tämä harjoitus sujui! :D Tuohan lähti ku talonmies liukkaalta katolta heti ekasta hihkaisusta. Tää oli jotenkin niin koominen harjoitus, että itse sain siinä kauhean naurukohtauksen, jolloin koira meni vielä enemmän hämilleen. Eikä tainnut olla kovin uskottavaa, kun yritin siinä käkätyksen lomassa käskeä koiraa maahan. Sain kuitenkin lopulta kasattua itseni ja työntämällä namia tarpeeksi tiheään sinne nassuun, alkoi tämäkin harjoitus sujua. Ihan älyttömän hyvä harjoitus kyllä, suosittelen kaikille. Lopuksi tehtiin vielä luoksetulo niin, että matkan varrella oli vastaankävelevä häiriökoira. Tämä menikin sitten tosi hyvin, Nova ei koiraa edes vilkaissut. Olin kyllä hyvin, hyvin ylpeä pikkumiehestä tämän treenin jälkeen! Lopuksi se sai käydä vielä etsimässä kaksi ukkoa hangesta, toinen niistä oli aivan alussa ja toinen kauempana, korkealla telineen päällä. Hienosti meni tämäkin.


2 kommenttia:

  1. Naurukohtaukset on näköjään yleisiä paikkamakuun treeneissä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin! Näin kävi myös tänään, kun fiksusti jätin koiran maahan ja aloin levittelemään ruutunauhoja pihalle. Hyvin nopeasti nauhoissa roikkui ylimääräiset 18kg. :D

      Poista