Syksyn sävelet

Syksyn myötä musta on alkanut kuoriutua kamala laiskimus. Agilityt on edelleen tauolla ja TOKO-motivaatio aivan totaalisen kadoksissa. Rally-tokokin loppui. Niinpä me ollaan viime aikoina vietetty varsin rentoa elämää kotona puuhastellen ja pikkupakkasista nauttien. Mä olen aina vihannut syksyä, mutta täytyy myöntää, että on se hetken ihan mukavaa ja nättiä aikaa. Paino sanalla hetken.

Itse asiassa tämä syksy on ollut jopa poikkeuksellisen jees tähän asti ainakin. Hirvikärpäsiä on ollut meillä päin epätavallisen vähän eikä vettäkään ole mitenkään älyttömiä määriä tullut. Tällaista syksyä mä voisin ihan sietääkin. Toisaalta metsästäjät pyörivät koirineen meidän hoodeilla vähän turhan paljon tähän aikaan vuodesta, lenkeillä pitää aina kuulostella mistä haukku kuuluu ja tehdä omat reittinsä sen mukaan. Molemmat koirat on onneksi ihan käytännön elämässä laukausvarmoiksi todettu. Voisi olla elämä paukkuaran koiran kanssa aika hankalaa tähän aikaan, kun koskaan ei tiedä, milloin jysähtää ja miten läheltä. Summa summarum: en voi sanoa vihaavani tätä syksyä, mutta voisi se talvi silti jo tulla. Talven pakkasia varten päätinkin satsata BoT-loimeen. Istuvuudeltaankin pikkasen eri kaliiberia kuin vaikka perus Hurtat.

Mutta vaikka hirmuisesti tuppaakin laiskottamaan, ollaan me saatu jotain aikaiseksikin, nimittäin ikuisuusprojektimme nimeltä kepit on nyt ihan hyvällä mallilla. Alla varsin huonolaatuista todistusaineistoa tästä. Yritin hiljattain ottaa parempaakin kuvaa, mutta ensin kamera kieltäytyi yhteistyöstä ja kun sen sai toimimaan, alkoi koira olla jo sitä mieltä, että pidä ämmä keppis. Joten saatte sitten tyytyä tähän:

Kolme kuukautta meillä meni tähän pisteeseen, ei pöllömmin. Vaikka tekemistä vielä riittääkin, niin eiköhän isoin työ ole kuitenkin jo takana päin. *kopkop* Voin kyllä suositella 2x2-systeemiä kaikille, todella hyvä - joskin työläs - tapa keppien opettamiseen. Omalla pihalla ollaan nyt sitten treenailtu tulokulmia erikseen ihan vain kahdella keppiparilla puunkiertojen kautta. Tähän tyyliin:

Pelastuskoiratouhuissa puhaltavat muutosten tuulet, näin runollisesti ilmaisten. Sain nimittäin sellaisen ahaa-elämyksen, että vaihdanpas tässä aikani kuluksi Novan ilmaisutapaa! Kertova se on toki yhä edelleen, mutta hyppäämisen päätin vaihtaa haukkumiseen, eli löydettyään maalimiehen Nova tulee hakemaan mua, mutta hyppäämisen sijasta haukkuu mulle. Muuten ilmaisu tulee toimimaan kuten tähänkin asti. Jonkin aikaa olen tätä vaihtamista jo miettinyt, koska hyppääminen on vain tosi epäkäytännöllinen monessakin tilanteessa. Niin Novamaista kuin se muuten olisikin. Kun on liukasta, kivikkoista, jyrkkää maastoa jne jne, homma menee oikeasti vaikeaksi. Ja jos mun pitää seurata karttaa ja kompassia ja samalla yrittää pitää silmällä koiraa, ei mun aivokapasiteetti riitä enää siihen, että alan vielä miettimään omaa asettautumistani maastossa. Pitempään olen tätä jo funtsinut, mutta viimeinen niitti oli sitten se, kun onnistuin kääntämään koiralle kyljen sen tullessa ilmaisemaan. Kutsuin sitä juuri kun se oli sattunut olemaan maalimiehellä, oletin sen vain tulevan luokse mutta ilmaisemaanhan se olisikin ollut tulossa. Hyppäämisessä on siis liian monta muuttujaa, joissa voin sössiä touhun ihan itse. Haukkumaan koira sentään pystyy millaisessa maastossa tahansa ja mun asennosta riippumatta. Kerran ollaan tällä uudella tyylillä vasta tehty, ja tovi jos toinenkin tulee hommassa varmaan vierähtämään. Ensimmäisten treenien jälkeen Novasta muodostui hyppienhaukkuvakertovakoira. ;) Mutta eiköhän tämä tästä!

"Kaikki, mitä valo koskettaa..." ;)